Hiidenkivi-lehti hylkii kansanrunoharrastusta

SKS tekee arvokasta työtä kulttuurin alalla, mutta se on jättänyt pahasti kesannolle erään lohkon, jossa tänäkin päivänä pitäisi kukkia kansanrunouden kauniita kukkasia. SKS haluaa museoida kalevalakielen, ikään kuin sen tarina olisi päättynyt kuin seinään satakunta vuotta sitten: Larin Parasken laulamiin runoihin ja taiderunouden puolella Eino Leinon Helkavirsiin.

Verovaroin toimivaa mahtavaa laitosta minulla, kalevalamitan harrastajana ja SKS:n monivuotisena jäsenenä, on oikeus tältä osin arvostella - aivan samoin kuin arvostellaan muita valtion rahoittamia laitoksia kuten YLE:ä tai VR:ää - kun mun ei tarvitse norkoilla apurahojen eikä kunniamerkkien perään ja kun ei ole enää mitään virkaakaan menetettävänä. Sananpartta hieman pykäillen voisikin sanoa, että lasten ja eläkeläisten suusta se totuus kuullaan.

Lainaan SKS:n nettisivustoa: "SKS on tutkimuslaitos ja kulttuurijärjestö, joka tekee suomalaista kulttuuria ymmärrettäväksi." Tein omasta puolestani suomalaista kulttuuria ymmärrettäväksi kääntämällä Kalevalan nykysuomeksi Kalevalan päiväksi v. 2006. Se on kansalliseepoksemme ensimmäinen kalevalamittainen runoversio yleiskielellä. Tarkoitettu citykansalle, opiskelijoille, koululaisille, lapsille, suomea vielä jonkin verran taitaville ulkosuomalaisille (esim. amerikansuomalaisille, ruotsinsuomalaisille), uussuomalaisille, suomenruotsalaisille, yleensäkin ihmisille, jotka ovat vieraantuneet kotoisesta agraarisesta kulttuuristamme ja joille tarpominen Kalevalan vienanvoittoisessa murreviidakossa tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia.

Mitä teki SKS:n jäsenlehti Hiidenkivi, kun kirjani Kalevala nykysuomeksi ilmestyi? Vaikeni aluksi tyystin koko teoksen, jota tein uutterasti kymmnen vuotta - kunnes lehti sitten saman vuoden lopulla (6/2006) julkaisi tarkoitushakuisen "arvostelun", jossa ruodittiin vain kirjani esipuhetta, mutta itse runoja ei käsitelty lainkaan, ei ainuttakaan. Kirjoittajan tympeä ennakkoasenne paljastui jo ensi riveiltä. Asenteenkin vielä ymmärtää, mutta koko "arvostelusta" en minä, eivätkä tuttavanikaan ymmärtäneet mitään. Uskon, että kirjan kirjoittaja ei ollut edes lukenut runosäkeitäni.

On paljastunut, että tuon ylioppilas Riikka Kiurun allekirjoittaman kirjoituksen taustapiruna oli, kukas muu kuin legendaarinen nimimerkki, Karusen ja minun henkilökohtainen häirikköni ja kadehtijani jo lähes kymmenen vuoden takaa: nimimerkki Niilo Naakka. Siellä Espoon kulmilla, Naakka Hevostilantiellä ja Kiuru Jääskentiellä, samassa erityiskoulupiirissä, he vuosituhannen alkuvuosina tutustuivat toisiinsa.

Mainittakoon, että Kiurulla ei - ainakaan Googlen mukaan - ole aikaisempaa kokemusta arvostelujen laatimisesta. Niilo Naakka taas ryhtyi päätoimisesti häiriköimään allekirjoittanutta ja perustamaani Karusea, kun erehdyin arvostelemaan hänen omakustanteidensa runomittaa. (Olen muidenkin runomittoja arvostellut, mutta ei kukaan ole katsonut sitä sodanjulistukseksi.)

Nimimerkki Niilo Naakan sormenjäljet Hiidenkivessä paljastuivat naurettavan helposti hänen aikaisemmissa kirjoituksissaan käyttämiensä sanontojen, jopa lauseen osien avulla. Hiidenkiven toimitus ei ole kirjoituksen yhteyttä Naakkaan kiistänytkään.

Onneksi sain vastineen lehden seuraavaan numeroon (1/2007). Tosin vastinetta oli hankala tehdä, kun en tahtonut saada mitään tolkkua Kiurun kirjoituksesta . Samaan lehteen tuli Kiurulle myös tri Hannu Syväojan laatima vastine. (Ks. arvosteluja kirjoistani tällä blogipalstallani.)

Kivikylän kasvatti Niilo Naakka oli hurmannut Hiidenkiven naiset, päätoimittaja Pirkko Leino-Kaukiaisen ja toimitussihteeri Sinikka Sipolan esittäytymällä karjalaisen runonlaulannan ja kalevalamitan asiantuntijana, vaikka hänellä ei ole kansanrunoden eikä kielitieteellisen alan koulutusta. Eräs hänen merkittävimpiä metrisiä asiantuntijalausuntojaan liittyy kirjaani Kullervo Pohojalaanen: "Lönnrotin mitta ei kuitenkaan salli ilmaisua Kullervo Pohojalaanen vaan Pohojalanen."

Edelleen Hiidenkivestä:

Kun vuoden 2008 Kalevalan päiväksi ilmestyi "suomalaista kulttuuria ymmärrettäväksi" tekevä kirjani Kalevala eteläpohjalaisella murteella, Hiidenkiven toimituksen naiset eivät olisi millään halunnut ottaa vastaan edes kirjan näytekappaletta - ilmaisten siten syvän antipatiansa kansanrunoharrastustani kohtaan.

Kun fil. tri, Turun yliopiston folkloristiikan dosentti Lassi Saressalo saman vuoden keväällä lähetti viimeksi mainitústa kirjasta arvostelun Hiidenkiveen, päätoimittaja Pirkko Leino-Kaukiainen ilmoitti, ettei sitä julkaista. Olikohan kansanrunouden dosentin arvostelu kirjastani liian positiivinen? Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Saressalo sattuu olemaan SKS:n hallituksen jäsen, lisäksi myös syksystä 2008 lähtien toiminnanjohtaja Suomen Kotiseutuliitossa, joka myös osaltaan julkaisee Hiidenkivea.

Katso Saressalon arvostelu: http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=1365

En tiedä yhtään lehteä, joka suhtautuisi kansanrunouden harrastukseen yhtä vastenmielisesti kuin Hiidenkiven toimitus! Epäämisten syyksi lehti ilmoittaa minulle: " Emme julkaise kaunokirjallisten teosten arvosteluja." Jatkon pitäisi kuulua: paitsi, jos on kyse Aulis Rintalan runosäkeiden teilauksesta. Odottelenkin Hiidenkiveen Naakka-avusteista arvostelua myös EP-Kalevalastani.

Onko tämä eettisesti kovin ylevää journalismia? Luulin vilpittömästi, että nimenomaan, jota SKS:kin julkaisee, tukisi seuramme runoharrastusta. Oliko tarkoitus vahingoittaa runoperinteen vaalimista? Käsitelläänhän Hiidenkivessä jatkuvasti kaunokirjallisia teoksia. Ja eikö Lönnrotin Kalevala ollut nimenomaan kaunokirjallinen teos? Sen käännöksistä eksoottisille kielille riemuitaan lehden palstoilla. Mutta kun kääntää kalevalamitalla eepoksen suomen yleiskielelle tai jollekin murteelle, asia on Hiidenkiven päätoimttaja Pirkko Leino-Kaukiaiselle ja toimitussihteeri Sinikka Sipolalle lähinnä vitsi.

Muistakaamme myös, että Elias Lönnrot perusti SKS:n nimenomaan kansanrunouden lumoissa.

Post scriptum:
Yllä olevassa ei ole kyse mistään henkilökohtaisista kärhämistä, vaan lehtimiesmoraalista, arvokasta runokulttuuriamme koskettavista asioista. Tästa mieliaheestani kirjoittelen myöhemmin, kun uutta ilmenee. Tutkiva journalismi on mielenkiintoista.

Huom! Jos joku ei tiedä Niilo Naakan oikeaa nimeä, se ei ole tarpeenkaan. Asianharrastajat kautta maan joka tapauksessa tietävät. Nimimerkki Niilo Naakalla ei ole mitään tekemistä oikean Niilo Naakan kanssa, joka työskentelee erään firman kunnossapito-osastolla.