Welcome to the KaRuSe home pages!
www.karuse.info
KaRuSe is a society, which aims to revive the Kalevala metre.
The Kalevala metre appears to date back to the Proto-Finnic period and survived among the Estonians, the Ingrians, the Votes, most of the Karelians, and the Finns. It was used for more than two thousand years as the main prosodic form for poetry.
Kalevala metre is unrhymed, non strophic trochaic tetrameter, e. g. the first lines of Kalevala:
Miele/ni mi/nun te/kevi,
aivo/ni a/jatte/levi,
lähte/äni / laula/mahan,
saa’a/ni sa/nele/mahan,
suku/virttä / suolta/mahan,
laji/virttä / laula/mahan.
Sanat / suussa/ni su/lavat,
puhe’/et pu/toe/levat,
kielel/leni / kerki/ävät,
hampa/hille/ni ha/joovat.
The main stress in Finnish in speech is always on the first syllable of the word.
***************************************************************
THE RULES OF THE KALEVALA METRE
When sung, a line in Kalevala metre consists of four consecutive trochaic feet. Usually it contains eight syllables: vaka / vanha / Väinä/möinen - laski / laule/len ve/siä
1. In the Kalevala metre, if the first syllable is long, containing a long vowel or diftong (siika, laula) or a short vowel followed by one or two consonants (itse, virsta), it can occur only in the rising part of the foot: suku/virttä / suolta/mahan - sanat / suussa/ni su/lavat.
Only in the first foot a long first syllable can occur in a falling position (jo päi/vänä / kolman/tena), in other feet it is not possible (incorrect: hajoo/vat ham/pahil/leni).
2. A short syllable with a main stress (containing a short vowel, before which a consonant can occur) can occur in a rising part only in the first foot: sanat / suussa/ni su/lavat, but not in the other three rising positions, incorrect: laula/mahan / laji/virttä.
A short syllable with a main stress can occur only in the falling parts (not in the rising part) of the second and third foot: sanat / suussa/ni su/lavat - aivo/ni a/jatte/levi
3. A syllable without a main stress (neutral syllable) can occur anywhere in a line. An interesting feature is the freer syllabic system of the first foot, in which three, or even four syllables can occur: surma jo / suutan/sa a/vavi - vaski oli / hattu / harti/oilla
4. A word consisting of a single syllable can occur anywhere in a verse, except at the end. This rule naturally implies that a single-syllable word can neither be used as the second-last syllable of a verse. One-syllable words are relatively easy to use, since they need not adhere strictly to the main rule of syllable lengths.
Nevertheless, it is recommandable to put longer one-syllable words in a rising position:
Niin on / kuin sa/noi e/monsa
Vaan jos / sitte / siit' ei / huoli
Mink' on / niitti / sen ha/ravoi
Mela/tar on / mieli/vaimo
Himme/ne nyt / Hiien / hurtta.
5. A four-syllable word (excluding compound words) may not occur in the middle of a trochaic verse, i.e., the second and third foot may not consist of a single four-syllable word.
Forbidden:
tätä nuorempata miestä
laiha lappalainen poika
pidä itsestäsi huolta
Allowed:
tätä / miestä / nuorem/pata
lappa/lainen / laiha / poika
laiha / poika / lappa/lainen
pidä / huolta / itses/täsi
6. The last syllable of a verse must not contain a long vowel.
Forbidden:
lähdimmekin Lappeenrantaan
panim/me ko/vasti / hanttiin
haki / sieltä / tuulen / suojaa
sitä tiennyt en minäkään
hiivimme taas / hiljaa / hiljaa
**********************************************
The 'flinger' law
Despite its name, the flinger law is only a recommendation: the heaviest elements, i.e., the longest words, tend to get flung to the end of the verse: maille ristimättömille rather than ristimättömille maille.
If one obeys the flinger law strictly, the following verses are not possible: odotellessani teitä - amerikkalaisten haave.
**************************************************************
There are two main types of Kalevala line: a normal trochaic tetrameter, in which the word-stress and foot-stress fall on the same syllable: vaka / vanha / Väinä/möinen and a broken trochaic tetrameter, in which at least one syllable with the main stress occurs in the falling part of the foot: laski / laulel/len ve/siä - sano / jo to/et to/tiset - ja kai/ken e/lon vä/hyyttä.
As stated above that broken syllable has to be short (except in the first foot). In the broken syllables there is a tension between verse rhythm and speech rhythm. This is characteristic of the Kalevala metre differing totally from the Germanic languages. The number of broken lines is about 50 %.
*****************************************************
Kalevala poetry is characterized by alliteration:
Siitä/pä nyt / tie me/nevi,
ura / uusi / urke/nevi,
laajem/mille / laula/joille,
runsa/hammil/le ru/noille
nuori/sossa / nouse/vassa,
kansas/sa ka/sua/vassa.
Aulis Rintala
torstai 9. huhtikuuta 2009
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Hiidenkiven päätoimittajan lehtimiesmoraalista
HIIDENKIVI-LEHDEN SUHTAUTUMISESTA RUNOHARRASTUKSEEMME
Hiidenkiven etusivulta: ”Lehdessä on artikkeleita ja uutisia Suomen historiasta ja nykypäivästä sekä suomen kielestä ja kirjallisuudesta.”
SKS (Wikipedia): "Seuran tarkoituksena on harjoittaa ja edistää suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön – erityisesti kielen, kirjallisuuden ja kansanperinteen - tallentamista, tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä."
Itse olen pyrkinyt tekemään tunnetuksi Kalevalaa ja tutkimaan sen kieltä, jota voi käyttää sujuvasti tänäkin päivänä. Mutta tälläkään harrastusalalla "ei ole matkoa hyveä, ei aivan pahintakana: yks' on juoni juostaksesi - naisten neulojen neniä, tuosta toinen käyäksesi - miehen miekan tutkaimia, kolmas koikutellaksesi - uron tapparan teriä." (Väinämöisen matka Vipuselle)
Hiidenkivi-lehti (jonka julkaisija on mm. SKS) jatkaa tylyä tyyliänsä runokielen viljelyn suhteen, onpa toimituksen antipaattisesta asenteesta alkanut muodostua jo kalevalakielisen runoharrastuksemme eräänlainen tulppa, minkä seuramme jäsenetkin ovat panneet merkille. (Ks. toisaallakin tällä sivustolla Hiidenkiven suhtautumisesta.)
Lehdessä ei käsitellä lainkaan kansalliseepoksemme metrisiä ilmaisukeinoja, ja suorastaan kiellettyjä näyttävät olevan viittauksetkin kalevalakielen nykyharrastukseen. Yleensäkin lehti voisi laskeutua norsunluutornistaan ja lähentyä tavallista kansaa. Lehti voisi järjestää kalevalamittaisen runon kirjoituskilpailuja ja siinä voisi olla kalevalakielinen runopalsta, johon halukkaat voisivat lähettää säkeitään. Lehden nykyinen taloustilannekin voisi kohentua tilaajamäärän kasvaessa.
Lehti on totaalisesti vaiennut minun ja Harri Perälän kehittämästä Trokeemankelista, joka jo yli kymmenen vuoden ajan on opettanut menestyksellä kalevalaiselle kansallemme vanhaa runokieltämme, myös kouluissa äidinkielen tunneilla.
Lehti on vaiennut kokonaan Karusen laajasta, uraauurtavasta kalevalakielen tutkimuksesta.
Lehti ei ole noteerannut millään tavalla lajissaan maailman ainoata kirjaani Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle (v.1999), jonka käsikirjoitusta tarjosin turhaan SKS:n kustannusjohtaja Päivi Vallisaarelle.
Lehti on vaiennut täysin tekemästäni maailman ensimmäistä kalevalakielisestä satukirjasta Hölmöläisten valtakunta (v. 2005).
Lehti on vaiennut tyystin Karusen jäsenen, hiljattain kuolleen inkeriläistaustaisen Risto Variksen tuotannosta. Variksen runot vetävät hyvinkin vertoja Larin Parasken runosäkeille sekä määrässä (40 000 säettä) että laadussa.
Lehti on ollut hiljaa Paavo Turakaisen ja Kyösti Kettusen ja monen muun karuselaisen runoniekan voitoista suurissa, jopa valtakunnallisissa runokisoissa. Kun Kyösti Kettunen julkaisi ensimmäisenä koko Kalevipoegin suomeksi v. 2005, lehdessä oli kirjasta aika vaikeatajuinen arvostelu, tyrmääväksi tarkoitettu? Mutta ei mitään mainintaa siitä, että vähän sen jälkeen Kettunen sai urotyöstään Kreutzwald-mitalin, jonka sitä ennen oli saanut Lennart Meri. (SKS työnsi heti "kostoksi" kirjakauppoihin uusintapainoksena Helmer Winterin tynkä-suomennoksen vuodelta 1957.)
Lehti on vaiennut totaalisesti ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta kansalliseepoksemme kalevalamittaisesta murreversiosta, kirjastani Kalevala eteläpohjalaisella murteella, joka on saanut hyvät arvostelut (mm. Tuomo Tuomi, Lassi Saressalo). Edes maninnan arvoinen ei lehdessä ole ollut Matti Lehmosen kirja Kalevala savon kielellä v. 1999 (ei kalevalamittainen), joka tekee tehokkaalla tavalla "oikeata" Kalevalaa tunnetuksi.
Onko päätoimittaja saanut tässä asiassa ohjeistuksen lehden julkaisijalta SKS:lta? Onko Karuse astunut julkeasti SKS:n tontille? Sille tontille, josta se itse ei ole pystynyt huolehtimaan. Tässähän tuntee itsensä suorastaan rikolliseksi.
LEHTI HYLKÄSI RUNOMITTA-ARTIKKELINI
Tämän luvun lopussa oleva, mielestäni täysin asiallinen kommenttini ei mahtunut lehteen, vaikka kyse olikin vain metriikasta. Keskutelua runomitasta ei sallita. Astuinko liian isoille varpaille? Päätoimittaja Pirkko Leino-Kaukiainen oli keksinyt aika oudot epäämisen (TEKO)syyt:
1) "Kirja on jo arvioitu lehdessämme (Hiidenkivi 2/2009), ja emme julkaise kahta arviota samasta kirjasta."
2) "Emme julkaise arvioita, jotka käsittelevät vain osaa kirjasta."
3) "Emme julkaise tekstejä, jotka on julkaistu jo muualla (tämä teksti mm. Ilkassa)."
4) Jo aiemmin olen saanut Leino-Kaukiaiselta ilmoituksen, että "Hiidenkivessä ei arvostella kaunokirjallisia teoksia".
Edellisen johdosta:
1) Hiidenkiven journalistisen etiikan mukaan 600-sivuisen kirjan arvosteluksi riittää siis yksi kerta, yksi totuus, se mikä sopii Hiidenkiven rikkumattomaan idylliin, vailla mitään riitasointuja.
******
2) Omituista, ettei kirjan yhtä osaa, aihekokonaisuutta, saa arvostella lainkaan. Mihin sellainen sääntö perustuu? Itse Leino-Kaukiainen kuitenkin rikkoi omaa sääntöään, kun Hiidenkivessä (5/2006) oli arvostelu Kalevala nykysuomeksi -kirjani esipuheesta, siis vain muutamasta sivusta, pienestä OSASTA. Itse kirjani sisällöstä, noin 18 000 runosäkeestä ei mainittu mitään. (Kyseinen tynkäarvostelu löytyy tältä blogisivustolta.)
3) Arvostelua ei ole julkaistu Ilkassa eikä muussakaan lehdessä.
4) Hiidenkiven nrossa 5/2006 oli siis arvostelu (vastoin päätoimittajan omaa ilmoitusta) "kaunokirjallisesta" teoksestani Kalevala nykysuomeksi (siis esipuheesta). Tyrmäävä tynkäarvostelu oli tehty yhteistyössä Karusen pitkäaikaisen häirikön, turhautuneen kadehtijan, nimimerkki Niilo Naakan kanssa. Allekirjoittajaksi oli saatu Naakan tuttu, nuori opiskelijatyttö Riikka Kiuru. Oletankin, että päätoimittaja onkin silloin ja sen jälkeenkin ollut niin lumoutunut Niilo Naakasta, että hän tässä hurmiossa on hylännyt minun asialliset kirjoitukseni. Päätoimittajalta tällainen puolueellisuus on mielestäni suuri virhe.
*****
Olisin vain halunnut herättää keskustelun runokielen nykykäytöstä, sillä mitään siihen viittaavaa en ole lehdessä aiemmin nähnyt. Ja olisihan minulle vastineenkin voinut joku tehdä, ja mahdollisesti mitätöidä väitteeni. Sana ei ole lehdessä suinkaan vapaa, vaan kaikki toisinajattelu kitketään kuten neukuissa aikanaan.
Monta vuotta SKS:n jäsenenä olleena tunnen itseni väärin kohdelluksi. Minusta päätoimittajan tehtävä on puolueettomana "tuomarina" pikemminkin yllyttää keskusteluun kuin tukahduttaa sitä. Vaikuttaisiko tällaiseen ankaraan torjuntaan sekin, että päätoimittaja, valtiotieteilijä Pirkko Leino-Kaukiaisella ei ole kielitieteen eikä kirjallisuuden alan koulutusta.
Torjunta metriikan tutkimustani, runosäkeitäni ja henkilöänikin kohtaan on niin totaalsiat, että Leino-Kaukiainen hylkäsi viime vuonna jopa folkloristiikan dosentti Lassi Saressalon laatiman arvostelun suuren suosion saaneesta kirjastani Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Toimitus ei olisi halunnut millään ottaa vastaan edes kirjani näytekappaletta kustantajani sitä tarjotessa. Kyseessä on nimenomaan teos, joka pyrkii tekemään tunnetuksi kieltä, kirjallisuutta ja kansanperinnettä.
Tässä on jo tyrannian oireita, sillä Saressalo sattuu olemaan Hiidenkiven toisen julkaisijan eli SKS:n hallituksen jäsen, eikä sillä hyvä, vaan myös lehden toisen julkaisijan, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja. Arvostelu olikin liian hyvä, siksi se oli hylättävä. Katso arvostelu http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1365
Mistä tämmöinen kammo kumpuaa; enhän edes tunne päätoimittajaa?
En kuitenkaan usko, että Hiidenkiven nykyinen päätoimittaja pystyy leimaamaan koko SKS:aa kansanrunouden viholliseksi, vaikka kuinka yrittäisi. Hänen toimintansa on pakko muuttua, sillä tällainen diivaileva ja pilkallinen asenne kalevalaiseen kielikulttuuriin myrkyttää ilmapiirin. Meitä runoniekkoja on sentään aika paljon. Edellisen päätoimittaja Koskelan aikana sain minäkin lehdessä mielipiteeni esille.
Näitä mielipiteitäni en suinkaan säilytä pöytälaatikossa, ja keskustelulle on onneksi foorumeita, sekä paperisia että digitaalisia. En ole siis asiani kanssa onneksi yhden lehden varassa.
***************************************************
KELVOTON, HYLÄTTY ARTIKKELI (julkaistaan myöhemmin muussa lehdessä):
Kalevalan kulttuurihistoria, toimittaneet Ulla Piela, Seppo Knuuttila, Pekka Laaksonen. SKS. Porvoo 2008.
Viime vuonna ilmestyneessä Kalevalan kulttuurihistoriassa kalevalamitta saa palstatilaa (sivulla 304) runsaan YHDEN sivun verran kirjan lähes 600 sivusta! Runomitan hämmästyttävän niukka esittely on kuin suoraan kopioitu jostain vanhasta tietosanakirjasta tai runousopista, osittain vanhentuneine termeineen (esim. murrelmasäe = nykyisin murtosäe, normaalitrokee = nyk. tasasäe), vailla aihealueen sisäistämistä. Jos sen varassa muodostaisimme käsityksen kalevalaisesta runokielestä, niin heikoilla olisimme.
Kerron määritelmä on harhaanjohtava. Artikkelissa sanotaan, että ”Ensimmäisen säkeen kaikille käsitteille, lukuun ottamatta verbejä ja partikkeleita, on toisessa säkeessä esitettävä samaa merkitsevä tai samantapainen tai sitten vastakohtainen vastine”.
Tässä on kerron perussääntö sotkettu. Asia on päinvastoin:Kertosäkeessä ei suinkaan tarvitse tuoda esille ensimmäisen säkeen (pääsäkeen, emosäkeen) kaikkia käsitteitä, vaan usein vain ensimmäisen säkeen jokin osa. Kertosäkeestä puuttuu siis usein monia pääsäkeen elementtejä, esim. substantiiveja (jotka usein ovat pääsäkeessä subjektina tai objektina):
luopi luotoja merehen,
kasvatti salakaria (ei siis tarvitse esittää vastinetta adverbiaalille merehen)
nousi karhu kankahalta,
petäjäisestä pesästä (ei siis tarvitse esittää vastinetta subjektille karhu)
Emo tuossa arvelevi,
itse itkien sanovi (ei siis tarvitse esittää vastineitta subjektille emo eikä adverbiaalille tuossa)
Virttä toista tuulet toivat,
meren aaltoset ajoivat (ei siis tarvitse esittää vastinetta objektille virttä eikä subjektille tuulet)
Viikon on virteni vilussa,
kauan kaihossa sijaisnut (ei siis tarvitse esittää vastinetta subjektille virteni)
Mutta toisaalta: Kertosäkeen jokaisella sanalla pitää olla vastineensa pääsäkeessä (tätä sääntöä kai on kirjassa tavoiteltu?)
Säkeensisäistä kertoa sivulla ei tuoda esille lainkaan, ei myöskään säerakenteiden kertoa. Moni muu runokielen tyylikeino jää kokonaan kuvailematta. Pentti Leinoltako lienee peräisin jo vanhentunut, outo tapa merkitä nousutavua plussalla (+) ja laskutavua miinuksella (-)?
Murtosäettä kuvattaessa artikkelissa mainitaan, että "yksi- ja kolmitavuiset sanat muuttavat säettä niin, että sanan pääpainollinen tavu ja mitan korko eivät satu päällekkäin". Tämä on vajavaisesti määritelty, joten pari täydennystä:
1. Varsin usein murtosäkeissä on myös 5-tavuisia sanoja: särkiä sapikkahia - lauloaksemme hyviä - aiaksiksi asettelevi. Onpa Kalevalan eräässä murtosäkeessä 7-tavuinenkin sana: pään pärisemättömäksi
2. Yksi- ja kolmitavuiset sanat eivät VÄLTTÄMÄTTÄ muuta säettä murtosäkeeksi, vaan aika usein se säilyy tasasäkeenä:
Olipa impi ilman tyttö - Lähe nyt kanssa laulamahan - Ei ole tammi kasvanunna - Minua on vyötty miehen vyöllä - Et ollut suuri etkä pieni - Melatar on mielivaimo - Koirat ei ne koissa maanne - Kovin äijä kun on kolme - Itse en nyt tieäkänä - Kamala on kaksi naista
Alkusointukin esitellään vajavaisesti eikä muusta äänneharmoniasta mainita mitään.
Huomiotta vaille jää myös, että Lönnrotin Kalevalassa, jonka pohjalta mitan nykyinen normisto on luotu (vrt. mm. Matti Kuusi), ei mikään säe pääty pitkään vokaaliin.
Yhdeksäntavuisen säkeen mahdollisuuksia runokielen tyylikeinona (jota meillä Karusessa on paljonkin pohdittu) ei tuotu esiin lainkaan.
Kun on kyse historiateoksesta, olisi ollut paikallaan katsaus kalevalakielen parituhatvuotiseen kehityshistoriaan. Siitäkin on olemassa tutkimusaineistoa.
Vähän vertailua:
En tiennytkään, että laittomana lakkautettu Lotta Svärd -järjestö on Kalevalan kulttuurihistoriassa niin keskeinen, että se saa palstatilaa lähes kaksitoista sivua, kalevalamitta siis vähän toista sivua. Eikö ikivanha kalevalakieli kuulukaan kalevalaiseen kulttuuriin?
Miksi kirjaan ei tilattu Kalevalaisen Runokielen Seurasta laajempaa ja asiantuntevampaaa runomitta-artikkelia? Karusen parissa jo kymmenen vuoden ajan suoritettu, Kalevalaan perustuva runomitan tutkimus, samoin kuin laaja runotuotantomme on ohitettu tyystin. Sivun marginaalissa mainitaan kyllä (tarkoituksella?) jokin, ainakin minulle tuntematon: Karjalaisen Runokielen Seura.
Kirjan alussa mainitaan, että teos on SKS:n nimeämien "asiantuntijoiden tarkastama". Olisi mielenkiintoista tietää, kuka kyseisen luvun on tarkastanut.
Artikkelissa sanotaan epämääräisen arvoituksellisesti, että "mitasta voi kehitellä myös yksilöllisiä muunnoksia, sitä voi uudistaa ja joskus rikkoakin". Jos SKS ja Kalevalaseura todella ovat lähteneet tälle vesityslinjalle, tämä näkemys on tuotava kyllin selvästi esille koko kalevalaiselle kansallemme. Silloinhan on yhdentekevää, millaisia ohjeita mitasta annetaan. Silloin tulee ymmärrettäväksi kyseisten tahojen nuiva suhtautuminen mielestämme arvokkaaseen kulttuuriharrastukseemme. Ja silloin näillä minun kommenteillanikaan ei ole mitään arvoa. Kiitoksia nyt kumminkin tästä yhdestä sivusta lähes 600-sivuisessa kirjassanne!
Arvostan kuitenkin korkealle kirjan toimittajia, laaja-alaisia kulttuuritoimijoita Pekka Laaksosta, Seppo Knuuttilaa ja Ulla Pielaa, joista viimeksi mainittu vastaa kyseisestä Kalevalamitta-artikkelista. Metriikan alueella Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Piela ei mielestäni ole omimmalla alueellaan, mutta se ei missään nimessä vähennä hänen ansioitaan muussa kulttuurityössä.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Pysy poissa, pyllypoika!
Seuraava lyyrinen, herkkä runo sopinee hyvin, ainakin runomitaltaan, opetusrunoksi. Siinä on kohdallaan runojalkojen rytmiset suhteet, alkusointu ja muu änneharmonia, jopa kalevalainen kerto.
Pysy poissa, pyllypoika,
parisuhdesuutelija,
kaukana minun kotoa,
mun televisiostani!
Kamala mun on katella
sitä hinttien himoa,
sitä ihme irstailua.
Miksi kaapista tulitte?
Kaappi on parahin paikka
peräpuolen pussaajalle,
peräsuolen survojalle,
peräputken penkojalle.
Pysykää poteroissanne,
kuksikaa komeroissanne!
En kaipaa erityisemmin
paskaista panemistanne,
sontaista sohimistanne.
Jos on rietas mun runoni,
rivompaa on ruudullamme,
jonka nuoretkin näkevät,
lapset vielä kasvavaiset.
Tarjotaanko seuraavaksi
eläimeensekaantumista?
Mitä mieltä on Mikael,
suuri johtaja YLESSÄ?
Samasta aiheesta:
Homoilu on "taiteessa" niin myyvää, ettei sitä haluta kieltää televisiossakaan. Turha on minunkin ehdottaa julkisen miesperäisen rakkauden suitsimista minkään lehden yleisönosastossa, ei edes kirkon lehdessä. Alla oleva hillitympi versio aiheesta sentään ilmestyi ruutuun eräällä keskutelupalstalla, nimittäin:
Tarjolla on telkkarissa
pyllypoikarakkautta,
miesperäistä penkomista.
Mitä mieltä on Mikael,
YLEN päällikkö paätevä,
onko tarjolla piankin
eläimeensekaantumista?
Seuraaville Kalevalan mahdollisille tulkitsijoille annankin rahanarvoisen vinkin: tehkää Väinämöisestä HOMO! Ottakaa esimerkkiä Katariina Lillqvistin Homo-Mannerheimista.
Kirjan menekki olisi taattu. Ja eikö sillä Väinämöisella ollutkin vähän niitä elkeitä! Aina vain pelehti miesten kanssa; Ainoakin tavoitteli aika veltosti, lähti pakoon Pohjan akkaa ja Pohjolan tyttäriä, ja kosikin heitä vain muodon vuoksi, koska Ilmarinenkin kosi.
Pysy poissa, pyllypoika,
parisuhdesuutelija,
kaukana minun kotoa,
mun televisiostani!
Kamala mun on katella
sitä hinttien himoa,
sitä ihme irstailua.
Miksi kaapista tulitte?
Kaappi on parahin paikka
peräpuolen pussaajalle,
peräsuolen survojalle,
peräputken penkojalle.
Pysykää poteroissanne,
kuksikaa komeroissanne!
En kaipaa erityisemmin
paskaista panemistanne,
sontaista sohimistanne.
Jos on rietas mun runoni,
rivompaa on ruudullamme,
jonka nuoretkin näkevät,
lapset vielä kasvavaiset.
Tarjotaanko seuraavaksi
eläimeensekaantumista?
Mitä mieltä on Mikael,
suuri johtaja YLESSÄ?
Samasta aiheesta:
Homoilu on "taiteessa" niin myyvää, ettei sitä haluta kieltää televisiossakaan. Turha on minunkin ehdottaa julkisen miesperäisen rakkauden suitsimista minkään lehden yleisönosastossa, ei edes kirkon lehdessä. Alla oleva hillitympi versio aiheesta sentään ilmestyi ruutuun eräällä keskutelupalstalla, nimittäin:
Tarjolla on telkkarissa
pyllypoikarakkautta,
miesperäistä penkomista.
Mitä mieltä on Mikael,
YLEN päällikkö paätevä,
onko tarjolla piankin
eläimeensekaantumista?
Seuraaville Kalevalan mahdollisille tulkitsijoille annankin rahanarvoisen vinkin: tehkää Väinämöisestä HOMO! Ottakaa esimerkkiä Katariina Lillqvistin Homo-Mannerheimista.
Kirjan menekki olisi taattu. Ja eikö sillä Väinämöisella ollutkin vähän niitä elkeitä! Aina vain pelehti miesten kanssa; Ainoakin tavoitteli aika veltosti, lähti pakoon Pohjan akkaa ja Pohjolan tyttäriä, ja kosikin heitä vain muodon vuoksi, koska Ilmarinenkin kosi.
********************************************
Miesperäistä penkomista voi nähdä esim. kolmiosaisessa sarjassa Luvaton leikki 27.3.,4.4. ja 11.4. parhaaseen katseluaikaan eli klo 22 - 23. Näin se menee:
Vedetään valkoista huumetta kumpaankin sieraimeen oikein hartaasti, moneen kertaan, sitten lähdetään homobaariin ja isketään sieltä homo. Sitten mennään jommankumman kotiin. Jos ei kummankaan kotiin pääse, paneskellaan puistossa. Sitä ennen kuitenkin levitetään liukuvoidetta taskusta löytyvästä putkilosta. Välillä tietenkin keskustellaan, mutta kupletin pääjuoni on tuollainen. Siis ikään kuin opetuselokuva, nuorten parhaaseen katseluaikaan klo 22 - 23.
Homous on myös tuottavaa bisnestä kautta läntisen maailman, ravintoloilllekin. Tampereellakin on pyllypoikien julkinen yökerho, jossa on ns. "pimeä huone", panohuone (Aamulehti 11.4.09). Heteroseksin harrastaminen siellä on kielletty.
Mainittakoon, että en ole uskovainen enkä homoutta, kunhan se tapahtuu "kaapissa".
lauantai 28. maaliskuuta 2009
"Uuudistiko" Eino Leino kalevalamitan?
Useista kirjallisuusoppaista on lähes sata vuotta saatu lukea, että Eino Leino Helkavirsissään (1903 ja 1916) ”uudisti” runomitan. Tällaista esittävät yleensä ne, jotka eivät tunne kalevalakielen metrumia. Onpa väitetty sellaistakin, että Lauri Viita, Matti Rossi ja moni muukin ovat uudistaneet kyseistä mittaa. Itse en pitäisi Leinoakaan varsinaisena uudistajana, sillä ei vuosituhantista kielikoodia niin vain muuteta, korkeintaan siihen voi jokainen lisätä jotain omaa persoonallista esanssiaan.
Ainakaan positiivisena uudistuksena en voi pitää Leinon muutamaa ”säekatkosta” eli pisteen panemista säkeen sisälle.
Myönteisenä metrisenä lisänä runomittaan voisi mainita eräät hänen käyttämänsä kelvolliset säetyypit, joita Kalevalasta ei tapaa. Toisaalta Kalevalassa on sellaisia tyyppejä, joita taas Leino ei käytä. Mainittakoon tässä heti perään, että monia uusia hyväksyttäviä tyyppejä ovat ”keksineet” myös karuselaiset.
Leinon 8-tavuisia omia tyyppejä:
12212 näin kasvot nälän ja kylmän
13112 mies körötti niin kuin köngäs
21212 siinä on tuki ja turva
3212 Mittyinen tämä on neito
Leinon 9-tavuisia:
12213 kuin oli olla Kuun povella
13212 Vaan mikäpä sinun on synty
22113 Mitä sanon ma mies poloinen
1332 en sitoa sinistä tulta
413 Otermalla veli Katerma
63 onnettomuudetkin ohitse
Toisaalta Leino käytti liikaa 9-tavuista säettä, ikään kuin se olisi yleinenkin runomitan tyylikeino. Monet hänen tällaiset säkeensä olivat lisäksi arveluttavan raskasalkuisia:
333 kolkutti portille pyhälle
333 Kuulinko luostarin aholta
333 karhuko kaunihin lähetti
333 karkasi kahdelle jalalle
Vaikka Leino käyttikin pääosin lähes nykyisen kaltaista suomea pitkine vokaaleineen, hän turvautui tiuhaan myös Kalevalan malliseen sanojen ja niiden kirjoitusasujen, esim. väli h:n käyttöön, jopa savolaisuuksiin: karjahan, vieremähän, tietämähän, etsimähän, taivahan, hettehellä, kulkenunna, langennunna, viejeä, lautsat, korjannevi, sammuvi, tekevi, kuuntelevi, naljaeli, heittihe.
Mitan uudistamisena en voi pitää myöskään sitä, että Leino unohti lähes täysin Kalevalan erään parhaimmista tyylikeinoista: kerron.
Leinon kalevalamittainen tuotanto jäi melko lyhyeksi: Helkavirret yhteensä n. 2800 säettä (Vrt. Risto Varis: noin 40 0000 säettä). Kalevalamittaisiksi en laske Leinon muuta tuotantoa, esim. ennen Helkavirsiä ilmestyneitä runonäytelmiään, joissa hän jo toki tavoitteli kalevalaista poljentoa.
Leino on vieläkin nerokkaimpia kirjoitetun kalevalamitan käyttäjä, mutta mitan uudistajan ei häntä voitane pitää.
Ainakaan positiivisena uudistuksena en voi pitää Leinon muutamaa ”säekatkosta” eli pisteen panemista säkeen sisälle.
Myönteisenä metrisenä lisänä runomittaan voisi mainita eräät hänen käyttämänsä kelvolliset säetyypit, joita Kalevalasta ei tapaa. Toisaalta Kalevalassa on sellaisia tyyppejä, joita taas Leino ei käytä. Mainittakoon tässä heti perään, että monia uusia hyväksyttäviä tyyppejä ovat ”keksineet” myös karuselaiset.
Leinon 8-tavuisia omia tyyppejä:
12212 näin kasvot nälän ja kylmän
13112 mies körötti niin kuin köngäs
21212 siinä on tuki ja turva
3212 Mittyinen tämä on neito
Leinon 9-tavuisia:
12213 kuin oli olla Kuun povella
13212 Vaan mikäpä sinun on synty
22113 Mitä sanon ma mies poloinen
1332 en sitoa sinistä tulta
413 Otermalla veli Katerma
63 onnettomuudetkin ohitse
Toisaalta Leino käytti liikaa 9-tavuista säettä, ikään kuin se olisi yleinenkin runomitan tyylikeino. Monet hänen tällaiset säkeensä olivat lisäksi arveluttavan raskasalkuisia:
333 kolkutti portille pyhälle
333 Kuulinko luostarin aholta
333 karhuko kaunihin lähetti
333 karkasi kahdelle jalalle
Vaikka Leino käyttikin pääosin lähes nykyisen kaltaista suomea pitkine vokaaleineen, hän turvautui tiuhaan myös Kalevalan malliseen sanojen ja niiden kirjoitusasujen, esim. väli h:n käyttöön, jopa savolaisuuksiin: karjahan, vieremähän, tietämähän, etsimähän, taivahan, hettehellä, kulkenunna, langennunna, viejeä, lautsat, korjannevi, sammuvi, tekevi, kuuntelevi, naljaeli, heittihe.
Mitan uudistamisena en voi pitää myöskään sitä, että Leino unohti lähes täysin Kalevalan erään parhaimmista tyylikeinoista: kerron.
Leinon kalevalamittainen tuotanto jäi melko lyhyeksi: Helkavirret yhteensä n. 2800 säettä (Vrt. Risto Varis: noin 40 0000 säettä). Kalevalamittaisiksi en laske Leinon muuta tuotantoa, esim. ennen Helkavirsiä ilmestyneitä runonäytelmiään, joissa hän jo toki tavoitteli kalevalaista poljentoa.
Leino on vieläkin nerokkaimpia kirjoitetun kalevalamitan käyttäjä, mutta mitan uudistajan ei häntä voitane pitää.
Kivääriä kiivahampi - tehokkaampi tykkiäkin!
Kalevalamittaisella yhteiskuntarunolla on vankka perinne: jo 1800-luvun ns. rahvaan runoniekat eli talonpoikaisrunoilijat ottivat terävästi kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin, tosin enemmän tai vähemmän
ontuvalla runomitallaan. He myös tekivät usein pilkka- tai ylistysrunoja merkkihenkilöistä, kuten kirkonmiehistä ja ninismiehistä. Rautalammilla Savossa vaikutti 1800-luvun alkuopuolella kolmekin
kilpailevaa runoniekkaa: Paavo Korhonen, Pentti Lyytinen ja Juhana Ihalainen. Heistä Korhonen, “Vihta-Paavoksi” kutsuttu, lienee kuuluisin rahvaanrunoilija; ja itse Elias Lönnrot julkaisikin häneltä viisikymmentä runoa. (Korhosen elämää viinapiruineen kuvaa Jouni Tossavainen kirjassaan Vihtapaavo. Like –99.)
Miesten luokse mentiin maksua vastaan teettämään pilkkarunoja virkamiehistä, jotka olivat tehneet vääryyttä kansaa kohtaan. Usein maksuksi kelpasi nestemäinen jumalanvilja. Runopyyntöjä tuli vieraistakin pitäjistä, esim. Maaningalta. Matti Lehmonen, Kalevalan savontaja, jatkaa nykyisin ansiokkaasti rautalammilaista kalevalaista runoperinnettä.
Oman blogisivuni lisäksi myös Kalevalaisen Runokielen Seuran (http://www.karuse.info/) sivuille on kerääntynyt runsaan kymmenen vuoden aikana paljon ns. osallistuvia runoja. Tietäisivätpä mainosmiehet, poliitikot ja papitkin, mikä mahtava ase on kalevalainen säe! Se on ”kivääriä kiivahampi – tehokkaampi tykkiäkin!
ontuvalla runomitallaan. He myös tekivät usein pilkka- tai ylistysrunoja merkkihenkilöistä, kuten kirkonmiehistä ja ninismiehistä. Rautalammilla Savossa vaikutti 1800-luvun alkuopuolella kolmekin
kilpailevaa runoniekkaa: Paavo Korhonen, Pentti Lyytinen ja Juhana Ihalainen. Heistä Korhonen, “Vihta-Paavoksi” kutsuttu, lienee kuuluisin rahvaanrunoilija; ja itse Elias Lönnrot julkaisikin häneltä viisikymmentä runoa. (Korhosen elämää viinapiruineen kuvaa Jouni Tossavainen kirjassaan Vihtapaavo. Like –99.)
Miesten luokse mentiin maksua vastaan teettämään pilkkarunoja virkamiehistä, jotka olivat tehneet vääryyttä kansaa kohtaan. Usein maksuksi kelpasi nestemäinen jumalanvilja. Runopyyntöjä tuli vieraistakin pitäjistä, esim. Maaningalta. Matti Lehmonen, Kalevalan savontaja, jatkaa nykyisin ansiokkaasti rautalammilaista kalevalaista runoperinnettä.
Oman blogisivuni lisäksi myös Kalevalaisen Runokielen Seuran (http://www.karuse.info/) sivuille on kerääntynyt runsaan kymmenen vuoden aikana paljon ns. osallistuvia runoja. Tietäisivätpä mainosmiehet, poliitikot ja papitkin, mikä mahtava ase on kalevalainen säe! Se on ”kivääriä kiivahampi – tehokkaampi tykkiäkin!
Suomen suurin runoniekka, Elias Lönnrot?
Tutkija Eino Kiuru toteaa Hiidenkivessä (1/2009), ettei Kalevala olekaan puhtaasti kansan suusta kerättyjen muinaisten runojen kokoelma eli kansaneepos. Kiuru arvelee, että se on suurelta osin Lönnrotin runoilema kirja, jopa juonikin on hänen omansa. Lönnrot olisi Kiurun mukaan käyttänyt Kalevalassaan vain viitisen prosenttia kansanrunojen säkeitä. Tämän torjuu ehdottomasti Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Ulla Piela (Hiidenkivi 2!2009). Hän vetoaa tutkija Väinö Kaukosen selvityksiin, joiden mukaan Lönnrot sepitti Kalevalaansa vain harvoja säkeitä.
Mene ja tiedä. Mutta kun vertaa SKVR:n sivuilla olevilta maineikkaimmilta runolaulajilta kuten Juhana Kainulaiselta, Ontrei Maliselta, Vaassila Kieleväiseltä, Martiska Karjalaiselta, Arhippa Perttuselta muistiin merkittyjä runosäkeitä (löytyvät myös internetistä) Kalevalan säkeisiin, tuntuu että Lönnrot on sormeillut lähes jokaista alkuperäistä säettä, jos ei muuten niin ainakin muoto-opillisesti ja runomitallisesti. Esim. Malisen, ehkä tärkeimmän laulajan, runomitta on kovin alkeellista, Perttusen taas vähän parempaa.
Itse uskonkin, että Lönnrot laati Kalevalansa täysin mielensä (mielikuvituksensa) mukaan valtavan aineiston pohjalta. Omien sanojensa mukaa hän olisi voinut niiden pohjalta laatia ”seitsemän kappaletta Kalevaloja, kaikki erilaisia”. Vaatimattomana hän ei kuitenkaan pannut nimeään alle mihinkään Kalevalaansa.
Itse pidän Lönnrotia parhaana runoniekkana. Hän ensimmäisenä oivalsi kiteyttää kielikoodin idean, ja pystyi muovaamaan saamastaan aineistosta millaisen säkeen halusi. Varsin usein hän sieppasi säkeen omasta päästään.
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Kalevala-juhlinnan kritiikkiin on aihettakin (Ilkka 13.3,09)
Yhdyn Kalevala-juhlinnan kritiikkiin, jota Kalevalaseuran puheenjohtaja Seppo Knuuttila (11.3.) oli havainnut. On hyvä, että Kalevalaa tuodaan esille kaikin keinoin. Mutta hämmästelen, että eepostamme juhlitaan jälleen, ikään kuin se olisi jokin kuva- ja säveltaiteen hedelmä. Itse juhlakalu, Lönnrotin sanataiteellinen tuotos, jää pahasti juhlista paitsi.
Eepoksemme pihvi, ainutlaatuinen kalevalainen runokieli, saa vain runsaan yhden sivun verran palstatilaa Kalevalaseuran tuoreessa jättiteoksessa, lähes 600-sivuisessa Kalevalan kulttuurihistoriassa!
Knuuttilan mukaan kaikki kaksikymmentä kuva- ja säveltaiteilijaa rupesivat halukkaasti tekemään Taiteilijoiden Kalevalaa - työtä saadakseen. Lehtitietojen perusteella monet noista taiteilijoista ottivat Kalevalan käteensä ensimmäistä kertaa. Onko sellaisilla tilaustaiteilijoilla aitoa annettavaa?
Mitä laajempi kaupallinen taideteollisuus Kalevalan ympärillä pyörii, sitä vähemmän itse kirjaa luetaan. Omasta puolestani olen yrittänyt tehdä vierasmurteista Kalevalaa tunnetuksi tekemällä siitä runomuotoiset helppolukuiset versiot nykysuomeksi ja eteläpohjalaisella murteella.
Kalevalaseura samoin kuin SKS:kin pyrkivät lähinnä museoimaan ikivanhan, ainutlaatuisen runokielemme eivätkä mitenkään edistä sen nykykäyttöä. Mitään kielellistä estettä mitan käytölle ei ole. Sen todistavat seuramme sivuston kymmenettuhannet säkeet. Knuuttilan jos kenenkään luulisi ymmärtävän ikivanhan kielikoodin arvon; onhan hän niitä harvoja kalevalakielentaitoisia korkeakouluopettajia maassamme; lähettänyt monena vuonna Joensuusta opiskelijoidensa runoja seuramme kotisivuille. Niistä kiitos.
Aulis Rintala
Kalevalaisen Runokielen Seura ry:n perustaja, kunniapuheenjohtaja
Eepoksemme pihvi, ainutlaatuinen kalevalainen runokieli, saa vain runsaan yhden sivun verran palstatilaa Kalevalaseuran tuoreessa jättiteoksessa, lähes 600-sivuisessa Kalevalan kulttuurihistoriassa!
Knuuttilan mukaan kaikki kaksikymmentä kuva- ja säveltaiteilijaa rupesivat halukkaasti tekemään Taiteilijoiden Kalevalaa - työtä saadakseen. Lehtitietojen perusteella monet noista taiteilijoista ottivat Kalevalan käteensä ensimmäistä kertaa. Onko sellaisilla tilaustaiteilijoilla aitoa annettavaa?
Mitä laajempi kaupallinen taideteollisuus Kalevalan ympärillä pyörii, sitä vähemmän itse kirjaa luetaan. Omasta puolestani olen yrittänyt tehdä vierasmurteista Kalevalaa tunnetuksi tekemällä siitä runomuotoiset helppolukuiset versiot nykysuomeksi ja eteläpohjalaisella murteella.
Kalevalaseura samoin kuin SKS:kin pyrkivät lähinnä museoimaan ikivanhan, ainutlaatuisen runokielemme eivätkä mitenkään edistä sen nykykäyttöä. Mitään kielellistä estettä mitan käytölle ei ole. Sen todistavat seuramme sivuston kymmenettuhannet säkeet. Knuuttilan jos kenenkään luulisi ymmärtävän ikivanhan kielikoodin arvon; onhan hän niitä harvoja kalevalakielentaitoisia korkeakouluopettajia maassamme; lähettänyt monena vuonna Joensuusta opiskelijoidensa runoja seuramme kotisivuille. Niistä kiitos.
Aulis Rintala
Kalevalaisen Runokielen Seura ry:n perustaja, kunniapuheenjohtaja
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Kotoutumisapua uussuomalaisille (Aamulehti 10.3.09)
Tosiasia on, että maahamme muuttaa yhä enenevässä määrin pysyvästi asumaan ulkomaalaisia, joita voitaisiin paremman ilmaisun puutteessa alettu nimittää uussuomalaisiksi. Heidän mahdollinen syrjäytymisensä ei ole kenenkään etu, joten heidän kotoutumisensa on tärkeää.
Kotoutumisohjaus voisi olla yhdistyspohjaista vapaaehtoistyötä, mallina vaikkapa Mummon kammarin toiminta. Uskoisin, että valveutuneiden eläkeläisten parista löytyisi vapaaehtoisia tähänkin harrastukseen.
Tärkein asia kotoutuksessa on ilman muuta suomen kielen harjoittelu arkitilanteissa. Pitkäkestoinen kahdenkeskinen kommunikointi uussuomalaisen kanssa on monin verroin tehokkaampaa kielenopiskelua kuin kursseilla käyminen ja tulee yhteiskunnallekin edulliseksi.
Sitä paitsi teoreettinen ryhmäopetus ei kaikille uussuomalaisille sovi, usein alkeiskoulutuksen puuttumisen vuoksi. ”Seuralaisen” ei kuitenkaan tarvitse olla kielenopettaja, mutta esim. englannin taito ei ole pahitteeksi. Kielen lisäksi seuralainen perehdyttää tulokasta muutenkin suomalaiseen elämänmenoon.
Kaavailemani uussuomalaisten kotoutumisapu on mielestäni ainakin yhtä tärkeätä kuin esim. hädässä olevien kissojen auttamistyö.
Aulis Rintala
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Onko Karuse perustettu liian myöhään?
Jossittelu ei johda mihinkään, mutta tekee mieli kysyä, onko Kalevalaisen Runokielen Seura perustettu liian myöhään? 1900-luvun loppupuolella tällainen seura olis saanut henkistä tukea ainakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran aktiivijäseneltä, kalevalakielen tuntijalta, akateemikko Matti Kuuselta.
Nykyäänhän tuon seuran taholta tarjotaan harrastuksemme tueksi vain kylmää kättä, jos sitäkään. Onkohan verovaroin toimivassa suuressa laitoksessa yhtään kalevalakielen taitoista?
Arvioidessaan Pohjois-Karjalan Runoriihessä (1978) tuotettuja nykykalevalaisia runoja Matti Kuusi ei ollut kisan runomitallisiin tuloksiin oikein tyytyväinen ja totesikin, että "kalevalaisuuden ihastelusta olisi aika siirtyä kalevalakielen osaamiseen" (Kuusi: Perisuomalaista ja kansainvälistä).
Tätä ohjetta KaRuSe yrittää sinnikkäästi noudattaa, vaikka seura saakin yhteiskunnan tukea saman verran kuin Huussiseura ry eli 200 euroa vuodessa.
Raittiuskin on nyt päivitetty (Ilkka-lehti 30.3.09)
Sanalla raittius ei ole enää pitkään aikaan ollut entistä positiivista merkitystään; se ei ole enää ”siistiä”. Raittiuskin on päivitetty. Varsin usein se on alkoholiin ystävällisesti suhtautuvien toimittajien vitsailun kohde.
Viitaten Matti Vanhasen ja Lauri Ihalaisen eläkeikäkiistaan eräs Aamulehden kolumnisti kirjoitti 7.3.09 raittiutta irvaillen otsikokseen: ”Raittiiden kirvesmiesten kiista sotkee koko maan asiat”. Tästä tuleekin mieleeni kysyä, että juovuksissako päätökset pitäisi tehdä, nnin kuin Breznevin aikaan, ja että pysyyyköhän kirves toimittajien käsissä.
125 vuottaan juhlivan Tampereen Raittiusseuran varapuheenjohtaja ja Raittiusseurasäätiön puheenjohtaja - jääköön nimi mainitsematta - sanoi Aamulehden haastattelussa 19.3.09, että hän kuuluu siihen ryhmään, joka käyttää alkoholia ”hauskasti ja hallitusti” ja että ”kohtuukäyttö ei aiheuta terveydellistä ja taloudellista haittaa”.
Ole siinä sitten raittiina. Nykyään ei enää kouluissakaan puhuta raittiuskavatuksesta, vaan päihdekasvatuksesta!
Entä mitä meidän puhdassydämisten pitäisi ajatella raittiudesta, meidän , jotka saimme muinoin palkintoja raittiuskilpakirjoituksissa - paheksumalla Turmiolan Tommia?
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=411839
Viitaten Matti Vanhasen ja Lauri Ihalaisen eläkeikäkiistaan eräs Aamulehden kolumnisti kirjoitti 7.3.09 raittiutta irvaillen otsikokseen: ”Raittiiden kirvesmiesten kiista sotkee koko maan asiat”. Tästä tuleekin mieleeni kysyä, että juovuksissako päätökset pitäisi tehdä, nnin kuin Breznevin aikaan, ja että pysyyyköhän kirves toimittajien käsissä.
125 vuottaan juhlivan Tampereen Raittiusseuran varapuheenjohtaja ja Raittiusseurasäätiön puheenjohtaja - jääköön nimi mainitsematta - sanoi Aamulehden haastattelussa 19.3.09, että hän kuuluu siihen ryhmään, joka käyttää alkoholia ”hauskasti ja hallitusti” ja että ”kohtuukäyttö ei aiheuta terveydellistä ja taloudellista haittaa”.
Ole siinä sitten raittiina. Nykyään ei enää kouluissakaan puhuta raittiuskavatuksesta, vaan päihdekasvatuksesta!
Entä mitä meidän puhdassydämisten pitäisi ajatella raittiudesta, meidän , jotka saimme muinoin palkintoja raittiuskilpakirjoituksissa - paheksumalla Turmiolan Tommia?
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=411839
lauantai 28. helmikuuta 2009
Kalevalan päivänä 2009
Turun sanomat:
LEENA KYTÖMÄKI, suomen kielen dosentti, Turun yliopisto
Suomen kielen juuret muhevissa murteissa
(artikkelin loppuosa:)
Jopa kansalliseepoksemme Kalevala on käännetty kahdelle murteelle. Vuonna 1999 ilmestyi Matti Lehmosen savonnos ja tänä vuonna Aulis Rintalan eteläpohjalainen versio. Kumpikin saa lukijan hyvälle tuulelle.
Ensin näyte savonkielisistä Kiäntäjä’ alotussanoista, sitten eteläpohjalainen katkelma, jossa Kauko tuo Kylli-neirin äireen työ:
Suatanpa hyvinniill laaloo,
vetteev veesuva parasta,
jos on kunnon kalakukkoo,
ehom piältä jos olutta;
jos ee anneta olutta,
tarjota tarinavettä,
pajatan puolella suulla,
laeskemmasti lallattelen...
Muari prunnilla orotti
ämmällänget hartioolla,
oli aivan onnesnansa,
flätkii oikeer reisiänsä
Kyllikin nähäresnänsä
oman Kaukonsak keralla.
Sanookin sanoolla nualla:
”Jumalallek kiitos jotta
mä saim mialuusam miniän,
turvav vanhuurev varalle,
taitavan tulen tekijän,
kropsumpaistajam parahan...
Ja löytyihän katkelmista myös sitä ”kulinarismin kovaa ydintä”, kalakukkoa ja kropsuja!
____________________________________
Maaseudun tulevaisuus
Pirja Peltomäki:
Kalevala taipuu dekkariksi ja punktarinaksi
(jutun loppuosa:)
Murretta voi laulaa
"Ei murretta voi lukea", sanoo pohjalainen. Tätä voi testata tarttumalla ensimmäiseen murreversioon. kalevala eteläpohjalaisella murteella on jämerää ja karua kieltä. Esipuheessa annetaan vihje.
"Parhaimman lukukokemuksen saanee lukioja, joka vaivautuu hyräilemään säkeitäni omatekoisella ugrilaisella nuotilla", Kalevalaisen Runokilen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala kehottaa.
kirjassa käytetään lähinnä Härmanmaan seutukunnan murretta. Mirka Johanssonin kaunis kuvitus johdattaa teemaan.
Vaitonaanej Joukahaanen sai sanat väkisin suusta:
"Voi mun äiteeni hyväänen, kuule, mun käyy häjysti."
Lönnrotin Kalevalasta murreteos eroaa selvästi. Tunnistettaviakin kohtia löytyy. Maammo vaihtuu äiteeksi.
LEENA KYTÖMÄKI, suomen kielen dosentti, Turun yliopisto
Suomen kielen juuret muhevissa murteissa
(artikkelin loppuosa:)
Jopa kansalliseepoksemme Kalevala on käännetty kahdelle murteelle. Vuonna 1999 ilmestyi Matti Lehmosen savonnos ja tänä vuonna Aulis Rintalan eteläpohjalainen versio. Kumpikin saa lukijan hyvälle tuulelle.
Ensin näyte savonkielisistä Kiäntäjä’ alotussanoista, sitten eteläpohjalainen katkelma, jossa Kauko tuo Kylli-neirin äireen työ:
Suatanpa hyvinniill laaloo,
vetteev veesuva parasta,
jos on kunnon kalakukkoo,
ehom piältä jos olutta;
jos ee anneta olutta,
tarjota tarinavettä,
pajatan puolella suulla,
laeskemmasti lallattelen...
Muari prunnilla orotti
ämmällänget hartioolla,
oli aivan onnesnansa,
flätkii oikeer reisiänsä
Kyllikin nähäresnänsä
oman Kaukonsak keralla.
Sanookin sanoolla nualla:
”Jumalallek kiitos jotta
mä saim mialuusam miniän,
turvav vanhuurev varalle,
taitavan tulen tekijän,
kropsumpaistajam parahan...
Ja löytyihän katkelmista myös sitä ”kulinarismin kovaa ydintä”, kalakukkoa ja kropsuja!
____________________________________
Maaseudun tulevaisuus
Pirja Peltomäki:
Kalevala taipuu dekkariksi ja punktarinaksi
(jutun loppuosa:)
Murretta voi laulaa
"Ei murretta voi lukea", sanoo pohjalainen. Tätä voi testata tarttumalla ensimmäiseen murreversioon. kalevala eteläpohjalaisella murteella on jämerää ja karua kieltä. Esipuheessa annetaan vihje.
"Parhaimman lukukokemuksen saanee lukioja, joka vaivautuu hyräilemään säkeitäni omatekoisella ugrilaisella nuotilla", Kalevalaisen Runokilen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala kehottaa.
kirjassa käytetään lähinnä Härmanmaan seutukunnan murretta. Mirka Johanssonin kaunis kuvitus johdattaa teemaan.
Vaitonaanej Joukahaanen sai sanat väkisin suusta:
"Voi mun äiteeni hyväänen, kuule, mun käyy häjysti."
Lönnrotin Kalevalasta murreteos eroaa selvästi. Tunnistettaviakin kohtia löytyy. Maammo vaihtuu äiteeksi.
Ilkka-lehti Kalevalan päivänä 2009
Katkelma Kalevalasta oikialla murtehella
Ilkka-lehti, lauantai 28.02.2009
Näinä perhevväkivallan aikoona voimma ottaa elämänohojeeta Kalevalasta, johona joskus kyllä akkaa kurmootethan kovallakin kärellä, mutta yleensä kohorellahan niinkun ihimistä pruukathan. Seuraavan neuvon saa Pohojolan häis Ilamarinen:
Ylykä Ilamarinen, pirä helluas hyvänä,
anna arvo ainualles, kehuv vaimos vanhempia
ja sem muutakin sukua, ylistä ylen hyväksi,
silitäs sirua päätä, pistäp poskellem pusuja,
useen hellästi halaale, kuttuj joskus keijuksikin.
Älä päästäm morsianta kaikkien käpäältäväksi,
kujillek kulukemahan, nurkkihin nuhajamahan,
hääräälemähän hämäräs.
Kotonakin se on ollu kaikkien silimään alla:
aamut mamman aurinkona, väev valona keskipäivät,
illap pappansa ilona.
Ilkka-lehti, lauantai 28.02.2009
Näinä perhevväkivallan aikoona voimma ottaa elämänohojeeta Kalevalasta, johona joskus kyllä akkaa kurmootethan kovallakin kärellä, mutta yleensä kohorellahan niinkun ihimistä pruukathan. Seuraavan neuvon saa Pohojolan häis Ilamarinen:
Ylykä Ilamarinen, pirä helluas hyvänä,
anna arvo ainualles, kehuv vaimos vanhempia
ja sem muutakin sukua, ylistä ylen hyväksi,
silitäs sirua päätä, pistäp poskellem pusuja,
useen hellästi halaale, kuttuj joskus keijuksikin.
Älä päästäm morsianta kaikkien käpäältäväksi,
kujillek kulukemahan, nurkkihin nuhajamahan,
hääräälemähän hämäräs.
Kotonakin se on ollu kaikkien silimään alla:
aamut mamman aurinkona, väev valona keskipäivät,
illap pappansa ilona.
Kalevala EP
La 7.3.2009 klo 18.00 Kampin Palvelukeskus Salomonkatu 21 B
" MUSIIKKI- JA RUNOILTA"
Mestaripelimanni Airi Hautamäki Alavudelta saapuu pienen tehoryhmän kanssa viihdyttämään pohojalaasia. Airi on "vähärivisten" haitarien mestari jota on todella ilo kuunnella. Aulis Rintala on kääntänyt Kalevalan pohojanmaan murteelle ja lukee siitä parhaita paloja. Kirjaa voi ostaa tai tilata paikan päällä.
Helsingin Eteläpohjalaiset ry
" MUSIIKKI- JA RUNOILTA"
Mestaripelimanni Airi Hautamäki Alavudelta saapuu pienen tehoryhmän kanssa viihdyttämään pohojalaasia. Airi on "vähärivisten" haitarien mestari jota on todella ilo kuunnella. Aulis Rintala on kääntänyt Kalevalan pohojanmaan murteelle ja lukee siitä parhaita paloja. Kirjaa voi ostaa tai tilata paikan päällä.
Helsingin Eteläpohjalaiset ry
perjantai 6. helmikuuta 2009
Niin sanottu pakkoraitis
Olen ollut jonkin vuoden uudessa olotilassa,
lääkärini määräämänä, niin sanottu pakkoraitis,
eikä hullumpi tilanne.
Ota oppi Aulikselta, ei oppi ojahan kaada,
pikemminkin pois ojasta:
Tammikuun tipattomana, huikatonna helmikuunkin,
maaliskuussa maistamatta, huhtikuun humalatonna,
tuopitonna toukokuussa, kesäkuussa kännitönnä,
hutikatta heinäkuussa, elokuun kulauksetta,
koko syyskuun kaljatonna, lokakuun kupittomana,
marraskuussa raivoraitis, juomatonna joulukuunkin.
lääkärini määräämänä, niin sanottu pakkoraitis,
eikä hullumpi tilanne.
Ota oppi Aulikselta, ei oppi ojahan kaada,
pikemminkin pois ojasta:
Tammikuun tipattomana, huikatonna helmikuunkin,
maaliskuussa maistamatta, huhtikuun humalatonna,
tuopitonna toukokuussa, kesäkuussa kännitönnä,
hutikatta heinäkuussa, elokuun kulauksetta,
koko syyskuun kaljatonna, lokakuun kupittomana,
marraskuussa raivoraitis, juomatonna joulukuunkin.
lauantai 17. tammikuuta 2009
Kalevala kääntyi härmäksi
Ilkka-lehti, Kulttuuri
PROF. TUOMO TUOMI
Julkaistu: 02.07.2008 00:01
KIRJA
Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Aulis Rintala. Lumo. 329 sivua.
Kalevala on suomalaisen kulttuurin yksi kulmakivi. Sen vaikutusta suomalaisen Suomen kehitykseen on mahdotonta yliarvioida. Valtiollisenkin Suomen kohtaloihin sillä on usein ollut merkittävä vaikutus. Kun keisari kieltäytyi ottamasta vastaan helmikuun manifestia protestoivan suuren lähetystön adressia satoine tuhansine allekirjoituksineen, keisari kuitenkin perui osan manifestin määräyksistä ja hillitsi venäläistämistoimia joksikin aikaa eurooppalaisten kulttuuripersoonien, mm. Emil Zolán, Louis Pasteurin jne. julkisen protestin vuoksi.
Kalevala ja sen erityinen aatemaailma oli herättänyt eurooppalaisen sivistyneistön myötämielen ja ihailun Suomen kansan henkisiä voimavaroja kohtaan. Kalevalan sankarithan ovat ennen muuta tiedon, taidon ja runouden sankareita (Väinämöinen ja Ilmarinen) eivätkä Lemminkäistä lukuun ottamatta miekan ja sodan sankareita kuten enimpien muiden eepoksien sankarit (Roland, el Cid jne).
Kalevala on maailmalla tunnetumpi ja arvostetumpi kuin nykysuomalainen uskookaan. Se oli käännetty vuonna 2005 62 kielelle; kaikki käännökset eivät tosin ole saaneet painoasuista julkistusta. Tuoreimpia käännöksiä ovat vietnamiksi ja latinaksi tehdyt runomittaiset laitokset. Kaikille suurille eurooppalaisille sivistyskielille Kalevalasta on joko runomittainen ja/tai suorasanainen kertova käännös. Saksaksi on jopa kaksikin taidokasta mitallista käännöstä. Ja kuten otsikostani ilmenee, Kalevalasta on nyt myös eteläpohjalaismurteinen käännös. Urotyön tekijä on kauhavalaissyntyinen suomen kielen maisteri ja Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala.
Otsikossani on tarkoituksellista reteyden tavoittelua. Aivan Härmän murteeksi ei Rintalan käyttämää kielipartta voi väittää, mutta lähellä Rintalan omaa varsinaista äidinkieltä eli Lapuanjokilaakson pohjoisosan murretta hänen käännöksensä voittopuolisesti on. Monien muiden auktoriteettien tapaan Rintala tunnustaa tuon äidinkielensä eli Härmänmaan murteen erityisen taipuvuuden Kalevalan runomittaan eli nelipolviseen trokeeseen. Esipuheessaan hän esittelee joukon tällaisia kääntämistä helpottavia murteen piirteitä.
Kalevalan runomitan voi sanoa olevan erityisesti suomalaisen runomitan, sillä se rakentuu suomen kielen tavujen luontaisien kestosuhteiden ominaisuuksille ja sanojemme painojärjestelmälle. Sen on sanottu myötäilevän suomen luontaista puhetahtia. Siksi runo ja mitta tarttuvat helposti "korvaan". Mitta tukee runon sisällön ja kulun muistamista, mikä selittää sen, että runot saattoivat säilyä vuosisatoja pelkästään suullisena perintönä. Toki kertojittain tai laulajittain - Kalevalan runot esitettiin aidossa tilanteessa laulaen - ja esityskerroittainkin hiukan vaihdellen mutta runon kerronnallisen ytimen säilyttäen. Omakohtaisena esimerkkinä mitasta muistin tukena kerrottakoon, että kun rehtori Laurinmäen suomen tunnit keskikoulun viimeisellä luokalla omistettiin kokonaan Kalevalalle, muistan osanneeni koko Kalevalan alusta loppuun ulkoa. Aika tuskin on kovinkaan paljon kullannut näitä muistoja.
Niin luontevasti suomen tavu- ja painorakenteeseen liittyvä kuin Kalevalan nelipolvinen trokee-mitta onkin, sillä on tiukat lainalaisuutensa. Niihin on härmäntäjänkin ollut pakko tarkasti perehtyä. Perehtymisen tuloksena on mitallisesti virheettömästi käännetty eteläpohjalaismurteinen Kalevala mutta myös mainio Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Hauskasti kirjoitettu kirja valaisee kalevalamittaa myös nykykielisen sanaston avulla. Samalla tulee havainnollisesti osoitettua, että kalevalamitan yhteys kielemme sanarakenteeseen on edelleen kiinteä.
Valmiista työstä nauttiva ei ensimmäiseksi tule ajatelleeksi, mikä on eniten tuottanut härmäntäjälle vaikeuksia. Eteläpohjalaismurteiden äänne- ja tavurakenne helpottaa, kuten edellä totesin, kääntämistä, mutta käännöksen lukeminen paljastaa nopeasti kääntäjän haasteet. Kalevalan ja koko kertovan kansanrunoutemme sanaston yksityiskohtainen alkuperäanalyysi on yhä tekemättä. Se kuitenkin on selvää, että eteläpohjalaismurteiden sanasto poikkeaa paitsi Kalevalan viljelemästä itämurteisesta sanastosta myös monien läntisten murteidemme sanastosta. Etelä-Pohjanmaa on kansankulttuuriltaan hyvin omaleimainen alue, ja se heijastuu myös murteen sanastoon: on paljon sanastollisia eteläpohjalaisuuksia. Käännökseen liittyykin yhdeksänsivuinen eteläpohjalaisuuksia selittävä sanasto-osuus.
Uljas kulttuuriteko on Aulis Rintalan käännöstyö. On hienoa, että myös kustantaja on oivaltanut teon merkittävyyden: kirja on saanut upean painoasun. Kirjan kannessa on hienostuneen taitavasti käytetty eteläpohjalaiselle kansankulttuurille tyypillisiä värejä ja muotoelementtejä. Upea ja eteläpohjalaista itsetuntoa nostava lahjakirja vaativaankin tarpeeseen on Aulis Rintalan Kalevala eteläpohjalaisella murteella!
torstai 8. tammikuuta 2009
Murrekkim muuttaa muatuansa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)