lauantai 28. maaliskuuta 2009

Suomen suurin runoniekka, Elias Lönnrot?


Tutkija Eino Kiuru toteaa Hiidenkivessä (1/2009), ettei Kalevala olekaan puhtaasti kansan suusta kerättyjen muinaisten runojen kokoelma eli kansaneepos. Kiuru arvelee, että se on suurelta osin Lönnrotin runoilema kirja, jopa juonikin on hänen omansa. Lönnrot olisi Kiurun mukaan käyttänyt Kalevalassaan vain viitisen prosenttia kansanrunojen säkeitä. Tämän torjuu ehdottomasti Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Ulla Piela (Hiidenkivi 2!2009). Hän vetoaa tutkija Väinö Kaukosen selvityksiin, joiden mukaan Lönnrot sepitti Kalevalaansa vain harvoja säkeitä.

Mene ja tiedä. Mutta kun vertaa SKVR:n sivuilla olevilta maineikkaimmilta runolaulajilta kuten Juhana Kainulaiselta, Ontrei Maliselta, Vaassila Kieleväiseltä, Martiska Karjalaiselta, Arhippa Perttuselta muistiin merkittyjä runosäkeitä (löytyvät myös internetistä) Kalevalan säkeisiin, tuntuu että Lönnrot on sormeillut lähes jokaista alkuperäistä säettä, jos ei muuten niin ainakin muoto-opillisesti ja runomitallisesti. Esim. Malisen, ehkä tärkeimmän laulajan, runomitta on kovin alkeellista, Perttusen taas vähän parempaa.

Itse uskonkin, että Lönnrot laati Kalevalansa täysin mielensä (mielikuvituksensa) mukaan valtavan aineiston pohjalta. Omien sanojensa mukaa hän olisi voinut niiden pohjalta laatia ”seitsemän kappaletta Kalevaloja, kaikki erilaisia”. Vaatimattomana hän ei kuitenkaan pannut nimeään alle mihinkään Kalevalaansa.

Itse pidän Lönnrotia parhaana runoniekkana. Hän ensimmäisenä oivalsi kiteyttää kielikoodin idean, ja pystyi muovaamaan saamastaan aineistosta millaisen säkeen halusi. Varsin usein hän sieppasi säkeen omasta päästään.