lauantai 17. tammikuuta 2009

Kalevala kääntyi härmäksi

Ilkka-lehti, Kulttuuri

PROF. TUOMO TUOMI

Julkaistu: 02.07.2008 00:01

KIRJA

Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Aulis Rintala. Lumo. 329 sivua.

Kalevala on suomalaisen kulttuurin yksi kulmakivi. Sen vaikutusta suomalaisen Suomen kehitykseen on mahdotonta yliarvioida. Valtiollisenkin Suomen kohtaloihin sillä on usein ollut merkittävä vaikutus. Kun keisari kieltäytyi ottamasta vastaan helmikuun manifestia protestoivan suuren lähetystön adressia satoine tuhansine allekirjoituksineen, keisari kuitenkin perui osan manifestin määräyksistä ja hillitsi venäläistämistoimia joksikin aikaa eurooppalaisten kulttuuripersoonien, mm. Emil Zolán, Louis Pasteurin jne. julkisen protestin vuoksi.

Kalevala ja sen erityinen aatemaailma oli herättänyt eurooppalaisen sivistyneistön myötämielen ja ihailun Suomen kansan henkisiä voimavaroja kohtaan. Kalevalan sankarithan ovat ennen muuta tiedon, taidon ja runouden sankareita (Väinämöinen ja Ilmarinen) eivätkä Lemminkäistä lukuun ottamatta miekan ja sodan sankareita kuten enimpien muiden eepoksien sankarit (Roland, el Cid jne).

Kalevala on maailmalla tunnetumpi ja arvostetumpi kuin nykysuomalainen uskookaan. Se oli käännetty vuonna 2005 62 kielelle; kaikki käännökset eivät tosin ole saaneet painoasuista julkistusta. Tuoreimpia käännöksiä ovat vietnamiksi ja latinaksi tehdyt runomittaiset laitokset. Kaikille suurille eurooppalaisille sivistyskielille Kalevalasta on joko runomittainen ja/tai suorasanainen kertova käännös. Saksaksi on jopa kaksikin taidokasta mitallista käännöstä. Ja kuten otsikostani ilmenee, Kalevalasta on nyt myös eteläpohjalaismurteinen käännös. Urotyön tekijä on kauhavalaissyntyinen suomen kielen maisteri ja Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala.

Otsikossani on tarkoituksellista reteyden tavoittelua. Aivan Härmän murteeksi ei Rintalan käyttämää kielipartta voi väittää, mutta lähellä Rintalan omaa varsinaista äidinkieltä eli Lapuanjokilaakson pohjoisosan murretta hänen käännöksensä voittopuolisesti on. Monien muiden auktoriteettien tapaan Rintala tunnustaa tuon äidinkielensä eli Härmänmaan murteen erityisen taipuvuuden Kalevalan runomittaan eli nelipolviseen trokeeseen. Esipuheessaan hän esittelee joukon tällaisia kääntämistä helpottavia murteen piirteitä.

Kalevalan runomitan voi sanoa olevan erityisesti suomalaisen runomitan, sillä se rakentuu suomen kielen tavujen luontaisien kestosuhteiden ominaisuuksille ja sanojemme painojärjestelmälle. Sen on sanottu myötäilevän suomen luontaista puhetahtia. Siksi runo ja mitta tarttuvat helposti "korvaan". Mitta tukee runon sisällön ja kulun muistamista, mikä selittää sen, että runot saattoivat säilyä vuosisatoja pelkästään suullisena perintönä. Toki kertojittain tai laulajittain - Kalevalan runot esitettiin aidossa tilanteessa laulaen - ja esityskerroittainkin hiukan vaihdellen mutta runon kerronnallisen ytimen säilyttäen. Omakohtaisena esimerkkinä mitasta muistin tukena kerrottakoon, että kun rehtori Laurinmäen suomen tunnit keskikoulun viimeisellä luokalla omistettiin kokonaan Kalevalalle, muistan osanneeni koko Kalevalan alusta loppuun ulkoa. Aika tuskin on kovinkaan paljon kullannut näitä muistoja.

Niin luontevasti suomen tavu- ja painorakenteeseen liittyvä kuin Kalevalan nelipolvinen trokee-mitta onkin, sillä on tiukat lainalaisuutensa. Niihin on härmäntäjänkin ollut pakko tarkasti perehtyä. Perehtymisen tuloksena on mitallisesti virheettömästi käännetty eteläpohjalaismurteinen Kalevala mutta myös mainio Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Hauskasti kirjoitettu kirja valaisee kalevalamittaa myös nykykielisen sanaston avulla. Samalla tulee havainnollisesti osoitettua, että kalevalamitan yhteys kielemme sanarakenteeseen on edelleen kiinteä.

Valmiista työstä nauttiva ei ensimmäiseksi tule ajatelleeksi, mikä on eniten tuottanut härmäntäjälle vaikeuksia. Eteläpohjalaismurteiden äänne- ja tavurakenne helpottaa, kuten edellä totesin, kääntämistä, mutta käännöksen lukeminen paljastaa nopeasti kääntäjän haasteet. Kalevalan ja koko kertovan kansanrunoutemme sanaston yksityiskohtainen alkuperäanalyysi on yhä tekemättä. Se kuitenkin on selvää, että eteläpohjalaismurteiden sanasto poikkeaa paitsi Kalevalan viljelemästä itämurteisesta sanastosta myös monien läntisten murteidemme sanastosta. Etelä-Pohjanmaa on kansankulttuuriltaan hyvin omaleimainen alue, ja se heijastuu myös murteen sanastoon: on paljon sanastollisia eteläpohjalaisuuksia. Käännökseen liittyykin yhdeksänsivuinen eteläpohjalaisuuksia selittävä sanasto-osuus.

Uljas kulttuuriteko on Aulis Rintalan käännöstyö. On hienoa, että myös kustantaja on oivaltanut teon merkittävyyden: kirja on saanut upean painoasun. Kirjan kannessa on hienostuneen taitavasti käytetty eteläpohjalaiselle kansankulttuurille tyypillisiä värejä ja muotoelementtejä. Upea ja eteläpohjalaista itsetuntoa nostava lahjakirja vaativaankin tarpeeseen on Aulis Rintalan Kalevala eteläpohjalaisella murteella!

torstai 8. tammikuuta 2009

Murrekkim muuttaa muatuansa


(Laajentuneen Kauhavan kunnan uusi lehti Komiat, ensimmäinen numero 7.1.09)


Alakan(e)hev vuaren aluusta muuttuu näillä seuruum murressuhtehekkin – ainakim paperilla – kum me kauhavaasta puhuvat saimma föliyhymmä Härmät ja Kortesjärven. Sen tähärem pitääkin ollat tarkkana, jotta tämä juttu tuloo tasapualisestik kiriootettua ja präntättyä. M’oonkim pannus sulukeehi härmäläästev vokaalin, jonka ne jättää useem pois h:n erellä: tull(a)han – tulhan. Ja taitaa ne markkilaasekkin täs asias olla härmäläästen kannalla.

Nopiee rytmi

Härmälääsillä voi koko elämärrytmi ollak karvav verran nopiee, kun ne sanoo hätähisemmin ”menhän saunhan”, ”tulhan tuphan”, kun taas kauhavaaset vähä hit(a)hammin, notta ”mennähän saunahan”, tullahan tupahan” – onk(o)han opittu lapualaasilta?

Härmälääset ei nyp palio heilahutak Kauhavam murretta, emmäkä me sen takia rupiar riitel(ö)hön, vaikka tuan yhyrev vokaalij jättääväkkim pois, mutta me saimma samas naimakaupas puheemparttamma rikastuttam(a)han viarahampaa murretta puhuvia eli aitoja savonsukuusia asukkahia Kortesjärvem pohojaasista osista.

Savosta

Historiam muk(a)han Savosta on 1600-luvulta alakaal lähtenyl leviämmäl leivän toivos ”oekeeta immeisiä” ja ne on kulukenu aivan Etelä-Pohojammaar ruattinkiäliser rajan tuntum(a)han. Näiren entisten kaskempolttajaan alue, niin kuttuttu ’savolaaskiila’, ulettuu Keski-Suamen Keuruulta aina Evijärvellen asti.
Niin kun tiärämmä, Kortesjärviä halakoo jyrkkä itä- ja länsimurteerer raja, joka kulukoo just(i)hin Nuattimäjem prunnin kohoras. Siit’ on kulukenuk kans vanaha maakuntaraja, jo 1500-luvulla: Pohojankyröö ja Pedersöre.

Ei tulukkia

Tuskin täs mitään kiälisekaannusta tuloo eikä tulukkiakaan trenkääp palakata, onham markkilaasillekkin Kauhava tuttu entuurestansa. Kaikkien kiäli olok(o)hon tasavertaasta täs uures pitäjeheskin.

Kirjoittaja on kauhavalaislähtöinen filosofian maisteri, murteentutkija ja Kalevalamitan mestari Tampereelta.