Kullervon kurittaminen (Kalevala nykysuomeksi)

Valkea viritettihin jne. - - -

Kulle siellä polvillansa
aivan mustana noesta
raapi tuhkaa ranstakalla,
hiilikoukulla kohensi,
yritti sytyttää tulta.

Eikä orpokersan päästä
ollut karvakaan kadonnut,
kiharakaan kärventynyt.
Untamo näin pohdiskeli:
"Ken tappaisi tuon mokoman,
saisi siltä nirrin irti?
Ripustamme paksun köyden
kelopuuhun kiikkumahan,
hirtämme hiton penikan."
Niin teki sukulaismiehet.

Oli aikaa jo kulunut lähes kolmen päivän verran.
Tuumasi isäntä itse:

"Mene orja, katsomahan, köyhä, kurja kurkkimahan,

pihiseekö vielä henki, onko kuollut köyden päähän!"

Orja lähti luuraamahan, sanoi sieltä tullessansa:
"Ei oo kuollut Kullervoinen, hirttäen ei henki lähde.
Piirtelee kuvia puuhun pikkupuukko kynsissänsä,
koivu on kuvia täynnä, tuohen pinta piirroksia,
niissä miehet miekkoinensa, vieressänsä viikattehet
valmiina sotapolulle."

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. Osoitteella: aulis(at)rintala.org

Heila on joka kylässä

Minun kelpaisi elellä,
yllin kyllin köllötellä:
heila on joka kylässä,
morsian monessa maassa.
Mull' on heila Hervannassa
sekä armas Annalassa,
vielä Kaukajärvelläkin.
Löytyy kyllä kauempaakin:
mielitietty Mikkelistä,
Savostakin nätti neito.

Minun kelpaisi elellä,
jos olisi oivallusta,
vaan on vaikea valita,
kenen kelkkahan menisin,
kenen kullan kainalohon.

Se joka on Hervannassa,
tämä Hervannan Helena,
on kovin pirunsisuinen,
aina mua alistamassa,
mieltäni masentamassa,
pihtarikin sen lisäksi:
vähän antoi, lupasi paljon,
tyhjän sainkin pyytämättä.

Tosin on hyvän näköinen
tuo Helena Hervannasta,
tosi sievä ja sorea.
Silti ei plikasta siitä
taida olla kumppaniksi
pahan luontonsa takia.
Kaipa onkin naisparalla
liiat luulot ittestänsä.
Enkä taida oikein olla
riittävän hyvä hänelle.

Se joka on Annalassa,
tämä Annalan Anita,
on todella toista maata.
Kyllähän sekin on söötti,
kovin kaunis ja korea,
ei ole valittamista.

Vaan on liian huolimaton,
ei tarkka tavarastansa,
pihtarina ei pidetä.
Päinvastoin on asia:
ehkä on tutuksi tullut
jo monenkin kundin kanssa.
On akassa pitelemistä
yli aisan potkijassa,
tulisi rasittavaksi.
Mikä liekin nymfomaani.

Sitten on tämä Sinikka
Kaukajärven kainalosta,
eikä hullumman näköinen,
ja jo kypsässä iässä,
kuudenkympin kieppehillä.

Vaan on siinäkin vikansa:
se on aivan uskovainen.
Aina veisata pitäisi,
körttivirsiä vedellä,
rukoillakin päivät pitkät
ja käydä kokouksissa,
en edes kiroilla saisi,
vaikka mieleni tekisi
niin pirusti, perkeleesti.
Ehkä sittenkin Sinikka
on minulle liika vanha.

Vielä on Maija Mikkelistä
kokonaan kuvailematta.
Siitä ei morsian parane,
siin on kaikki kohdallansa.
On näköä, on kokoa,
tosi tuhtia lajia,
eikä oo rahasta kiinni.
Voi kun mä mokoman saisin.

Vaan ei se minusta huoli,
en kai liene kelvollinen,
olen hiukan heiveröinen.
Vielä on vakava este,
sillä kaiken kukkuraksi
tämä Maija on poliisi
ja minä Kakolan käynyt.

Kuka neuvoisi minua,
näissä naintihuolissani,
kenet ottaisin omaksi,
jääköhän vain luu kätehen?
Näin on rakkauden asiat
minulla viturallansa,
sukset ristissä pahasti,
pallokin perin hukassa.

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. Osoitteella: aulis(at)rintala.org

Ossi Uskovainen

Tuo on Ossi Uskovainen, hengenmies ylitse muiden,
hän on aina oikeassa, perustelee piplialla
joka helvetin asian maan ja taivahan välillä.

Iskee päähän raamatulla, siitä saa sanat sopivat
pahimpiinkin propleemeihin.
Ympärillään huomaa Ossi saatanoita, perkeleitä.

Tässä uskonkiihkossansa heittää helvetin tulehen
kaikki toisin uskovaiset:
hindut ynnä budhalaiset, muslimit ja muut pakanat,
jopa joogan harrastajat.

Sillä Ossi Uskovainen ompi aina oikeassa.

Se oli kauhea krapula

Muistan kuinka kankkusessa, kun olin ryypännyt rajusti,
taas kumonnut kolpakoita useamman vuorokauden,
olin hirveän hikinen, kasvot aivan kalpeana.

Kädet vallan vispasivat, pääkoppa kovin kipeä,
takaraivoa jomotti, ohimoita olletikkin,
otsa halkesi kivusta, sydän parka syrjällänsä
epätahtia tykytti.

Se oli kauhea krapula, muistanpa hyvinkin että
ruoka ei alas valunut, eipä maittanut makea
eikä suolainen sopinut. Vatsa oudosti valitti,
maha kurni kauheasti.

Pikku ukkoja vilisi pöydän päällä, tuolin alla,
äänet oudot uhkasivat kiljunnalla, karjunnalla,
naurulla pirullisella. Uni ei ollut tullaksensa,
itsetunto maanraossa, mieli musta ja matala.

Kun ei ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana
tulis tuollainen krapula.

Eipä selvän voittanutta.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Poro-Pekka Eestinmaalla

(tapahtui 1980-luvulla)

Poro-Pekka, Suomi-poika, päätti mennä risteilylle,
niin kuin ennenkin monesti, Vironmaalle vierailulle,
Suomenlahden tuolle puolen, sukukansamme parihin.

Unohtuivat työasiat,
koti, perhe, akka, lapset.
Sinne saisivatkin jäädä,
kaikkinensa, päivinensä,
koko entinen elämä.

Mies jo laivalla uhosi, rahoillansa rehvasteli.
Paljon kallisti mukia, tarjosipa toisillekin.
Pian olikin ympärillä yllin kyllin ystäviä.
Hyvä miehen ylvästellä: juuri ollut palkkapäivä,
seteleitä taskut täynnä, kukkaro kahisevia.

Saisivatpa Eestin veljet
sekä tyttäret kokea
taas mikä on markan mahti,
ja mikä satasen taika.
Hän panisi polvillensa
pelkällä rahatukolla
Viron kaikki köyhäkaulat,
nuo kurjat, vähäosaiset,
liekö tyhmän sorttisetkin,
kommunistien kätyrit.

"Sanon suoria sanoja koko tuosta meiningistä,
koko siitä systeemistä, ja opetan heille hieman
yhteiskunnan aakkosia."

Niinpä siis Poro-Pekalla
oli suuret suunnitelmat,
mitä kaikkea tekisi
heti maihin päästyänsä.
Aluksi pitäisi saada
Viron nainen narratuksi,
Eestin impi isketyksi,
jos ei muulla niin rahalla,
vähän taksolla ajella
suuren kaupungin katuja.
Siitä riemu ratkeaisi,
siitä taivas aukeaisi.

Vaan eivät toteudu aina miehen suuret suunnitelmat,
niin kävi Poro-Pekankin. Laivan päästyä perille
oli Suomen sankarilta rahat, kukkaro kadonnut,
ystävätkin ympäriltä, ja lisäksi mennyt muisti,
passi onneksi jälellä.

Siispä jäi Poro-Pekalta
kokematta Eestin nainen,
kokematta, koskematta,
Viron impi iskemättä,
opetukset antamatta,
systeemit selittämättä.

Eikä meidän Pekka-poika tulomatkalla uhonnut,
ei isosti ylvästellyt, oli hiljainen kaveri.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Runo Urho Kekkosesta

Sanotaan mitä hyvänsä presidentti Kekkosesta,
se mies pelasti Suomen neukkunaapurin käsistä,
venäläisten vallan alta.

Jääkööt naisjutut ja viina, kohellukset, kommellukset
kaikki yksityisasiat, paljolti ne lienevätkin
kateiden panettelua.

Mies oli hän paikallansa, Urkki taisi olla taiten
neukkuherrojen parissa, mielin kielin, myötämielin,
kuin tuleekin hulluin kanssa.

Pelin hengen se osasi, vei hullut kalavesille
ynnä pyytämään petoja, saunassa jutut junaili,
sinetöi sopimuksia viinan, vihdankin avulla.

Kekkonen pelasti Suomen karmealta kohtalolta,
suden suuhun joutumasta. Mies oli hän paikallansa,
päätänsä pitempi muita. Kutsun Urkki Urheaksi,
sanon Suomen Sankariksi.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Iltahuuto hoitolassa

Iltahuuto hoitolassa
eli Vaiennetut vanhuksemme

Nyt mummot heti makuulle, kello on jo kohta kuusi,
on aika levolle mennä, päätä tyynyyn, peitto päälle,
kuka kuhnii siellä vielä!

Vessassa ei yöllä käydä, turha sinne on kinuta,
aikani ei siihen riitä, sängystä ei saa pudota,
olen yksin täällä töissä, laskekaa vain vaippoihinne.

Kuka suihkua kyseli?
Suihkuun pääsee perjantaisin, niinhän teille on sanottu.
Minä toinkin tässä teille unilääkeannoksenne.
Ne on ne tavanomaiset, Tenoxia, Diapamia,
annan kyllä vahvempaakin, silloin nukkuukin paremmin.

Eikä tässä sitten muuta, aamukahvi kahdeksalta,
kaikille hyviä öitä!

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Ilmarinen tahtoo naisen (Kalevalan Kultaneidon taonta)

Kalevalan 37. runo kirjasta Kalevala nykysuomeksi (Aulis Rintala. Piirros P.A. Manninen))

Kylmä oli kylki kultasella,
taotulla tyttösellä,
iho kelmeä, kolea,
kuin kivi kuolleena makasi
ja aivan sanattomana.

Sitten aamun valjetessa
yökauden paleltuansa,
päätti seppä sen asian:
“Ei tuosta minulle naista,
taidan mennä naapurihin,
vien sen Väinölle akaksi.
Saa jotain hyvitykseksi,
kun ei saanut Pohjan neittä,
vaikka kaikkensa yritti.“

Sanoi seppä tultuansa
Väinämöisen kartanolle:
“Siinä on sinulle vaimo,
kuvankaunis kasvoiltansa,
muodoiltansakin mehevä.
Ei ole aina suuna päänä,
levittele leukojansa,
ei moiti aviomiestä,
eikä se kylillä kulje
naisten kanssa karkeloissa.“

Mutta vanhan Väinämöisen
huumori oli lopussa:
“Minähän en moista huoli,
naisekseni, vaimokseni,
rumilusta, kummitusta,
ei sovi mun arvolleni,
kansakuntamme pomolle.
En sentään ole sokea,
vaikka vanha jo olenkin.

Viehän pois koko rotisko.
tunge akkasi tulehen,
tao torso työkaluiksi,
vie vaikka Venäjänmaalle,
saata Saksan markkinoille,
Riian rikkaiden ratoksi."

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Neuvoja sulhaselle Pohjolan häissä

Miten nuorta vaimoa tulee kohdella (kirjasta Aulis Rintala: Kalevala nykysuomeksi v. 2006)

Pidä huolta heilastasi, kehu aina armastasi,
kehu vaimosi sukua, ylistä ylen hyväksi,
silitä siroa päätä, pistä poskelle pusuja,
usein hellästi halaile, kutsu keijukaiseksesi.

Äläkä vain sulhorukka vaimoa pahoinpitele,
koivunoksalla opasta, ruoski nahkaremmilläsi.
Toru vuoteessa vähäsen, lukitun oven takana,
ettei ämmät aavistele -
vuoden verran suusanalla, toisen silmän vilkaisulla,
sitten pieksun poljennalla.

Jos ei se tokene tuosta vielä vuosien kulussa,
ota vitsa viitikosta, kunnon keppi koivikosta,
piilota puseron alle, ettei naapurit näkisi.

Sitä näytä naisellesi, sillä hiukkasen hivele
paljaita pakaroitansa, säikytä, älä sivalla.

Jos ei näyttö vielä auta, sivelykään tuo tulosta,
anna muistinvirkistystä, neuvo kehnoa kepillä,
vitsaksella jo valista, naista raipalla ripitä.

Ojenna sisätiloissa, ovi tiiviisti säpissä.
Älä ulkona kurita, äläkä kylän kujalla,
ettei kuulu kirkumista, ettei ämmät vain näkisi,
paheksuisi muut miniät, juorukellot riemastuisi.

Kovin ihmettelisivät, miksi on nuorella akalla
sinipussit silmäin alla, paukamia poskipäillä,
naarmuja nenän rajassa.
Onko se sodasta tullut, karhun kynsistä karannut,
suden suusta pois paennut, onko mies pahoinpidellyt?“
**********************************************

Edellisen tekstin versio kirjasta Aulis Rintala: Kalevala eteläpohjalaisella murteella (Lumo 2008)

Kuinka akkaa tuloo kohorella uures koros

Älä vaan suluhaspoika aarrettas pahoompitele,
koivunoksalla opasta, älä riahur ruaska kouras.

Kotona ei oo hakattu, hätinä kärellä lyäty,
tuskin korvasta veretty.
Jos meinaa anoppi lyärä, taim muu kartanov väjestä,
seisov vastas niin kun seinä, pirätäs se piäksäminen,
parahintas puallustele.

Vaaj jos ov vakava aihet, eikä se puhetta usko,
moitiv vuatehes vähäsen, lukitun oven takana,
nottei ämmät aavistelis, krannilaasek kuulostelis.

Neuvot tuata naisempualta vuarev verran suusanalla,
silimäv vilakaasulla, sittem piaksum poliennalla.

Jonsei se tokenet tuasta tavallisella puheella,
normaalilla nuhtelulla, viälä viikkojen kulues,
otav vitta viitikosta, kunnon keppi koivikosta,
piilootap puseron alle, nottei naapurit näkisi.

Näytteles sitä akalles, viisaak kuinka käytetähän,
sillä hellästi hipaase pakarallem paliahalle,
säikytä, älä sivalla, narraav vaaj ja nautiskele.

Jonsei näyttö viälä auta, hivelykään tuat tulosta,
kurmootas sitä kepillä, akkaa raipalla ripitä,
vittaksella jo valista.

Opetas sisällä aina, lukitte ovi lujasti.
Älä huitelep pihalla, äläkä kylän kujalla,
nottei kuuluk kirkumista, nottei ämmät vaan näkisi,
eikä moittiisim miniät, juarukellok kailottaasi.

Hutki hiukan hartioota, pehemitäp perälihoja,
varop päätä pänttäämästä, varon naamaa nuijimasta.
Ne kyllä ihimettelis, jos on nuarella akalla
siniset silimäpussit, paukamia poskipäillä,
kulumilla kraapooksia;
onko se sorasta tullu, karhun kynsistä karaannu,
suren suustako paennu, miäskö om pahoompirelly?“
© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Kalevalan vironnoksen runomitasta

Vaikka vironkielinen Kreutzwaldin runoilema Kalevipoeg ei ole lähimainkaan kalevalamittaa, August Annistin virontama Kalevala on moitteetonta runokieltä. Kuitenkin virontajan on, pysyäkseen kalevalaisessa poljennossa, pitänyt käyttää nykyvirolle jo vieraantuntuisia, kielihistoriaan jääneitä sanamuotoja. Muutamia esimerkkisäkeitä:

Meel see lükkab laulemaie,
Suu kutsub kõnelemaie,
Lähme nüüd seltsiks laulemaie,
Eaks kõigeks hulkumaie,
Kuukeseks kumendamaie.

Suomen vanhakantaista verbimuotoa -mahan, -mähän vastaa siis virossa -maie. Nominien muotoa tupahan, vetehen, merehen, kotihin vastaa viron vanhahtava muoto tubaje, vedeje, mereje, koduje.

Sananloppuiset vokaalit on käännöksessä säilytetty, vaikka ne nykyvirosta ovat jo aikoja sitten kuluneet pois. Esim. paikallissijojen vanhat pitkät suomen mukaiset muodot ovat käännöksessä yleisiä: Sönad suussa mul sulavad, Madalailla Põhja mailla, Noorisoossa sirguvassa, Hõimussa ülenevassa, Põhja põldude rajalta, Kalevala kõnnumailta.

Tarpeen tullen käännöksessä, runomitan vaatimusten vuoksi, on käytetty loppuheittoisia nykyviron sijamuotoja: Kaukomiele mõõga otsast, Kui olin poisike põrandal, Tee äärest tõmmatuida, Ühes seadima sõnuda, Nendes kehvades külades. Jopa samassa säkeessä saattaa olla sekä vanhaa että nykyistä sijamuotoa: Kui käisin karjas ma kodussa.

Muutenkin loppuvokaaleja on säilytetty suomen malliin: Eessa on vesi vedela, Oi, Ukko, ülijumala, Arvasi, aru pidasi, Ülevalta ilma lindu, Veere säälla viisi aastat, Ep ole tammi veelgi tõusnud, Vaarumaie puu vägeva.

Uskon, että nykyviroksi Kalevalaa ei pysty kääntämään samalla runomitan säilyttäen. Sen sijaan kääntäessäni Kalevalaa nykysuomeksi en kohdannut mainitunlaisia enkä muitakaan ongelmia (Aulis Rintala: Kalevala nykysuomeksi v. 2006).

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Kalevalan huumoria

Kalevala ei ole varsinainen huumorikirja, ellei oteta huomioon sitä tahatonta komiikkaa, joka syntyy raavasten miesten älyttömistä tempuista, joihin heitä yllyttävät ovelat, pilkalliset naiset.

Sanallistakin huumoria kyllä löytyy, kun tarkasti tutkii. Mehevimpiä kohtia on mielestäni pakosaarelta palanneen Lemminkäisen vastaus äidillensä, kun tämä kyselee poikansa oloja saarella.

Kalevala:

"Hyvä oli siellä ollakseni,
armas aikaellakseni;
siitä oli paha elämä,
siitä outo ollakseni:
pelkäsivät piikojansa,
luulivat lutuksiansa,
noita kehnon kellukoita,
paholaisen pallukoita
pahasti piteleväni,
ylimäärin öitsiväni:
Minä piilin piikasia,
varoin vaimon tyttäriä,
kuin susi sikoja piili,
havukat kylän kanoja."

Sama kohta savoksi Matti Lehmosen kirjassa Kalevala savon kielellä (ei kalevalamittainen):

Hyvä siellolj oleskella,
oekee' armas asuskella;
tuo käv turmeluksen piälle,
otto oekee' ohimosta:
Pelekäsivät piikojasa,
eppäelivät eokkojasa,
nuita kehnon kellukoita,
paholaesem pallukoeta
minun muka näpelöevä,
kesäkaavet käpälöevä:
Minä piikoja pakenin,
varonj vaemon tyttärijä,
niinku haakka hanhiparvee,
kettu pulskija kanoja."


Kalevala nykysuomeksi (Aulis Rintala):

"Hyvin minua kohtelivat,
kestitsivät, kyyditsivät,
siitä vain meteli syntyi,
kun muka heidän naisiansa
liian hellästi pitelin,
liian kauan katsastelin,
hittolaisen huitukoita,
pirulaisen pullukoita.
Minähän piikoja pakenin,
varoin vaimoihmisiä,
kuin pelkää susi sikoja,
kotka karttelee kanoja.“

Kalevala eteläpohjalaisella murteella (Aulis Rintala):

Hyvin kyllä kohtelivat,
kestittivät, kyyrittivät,
siitä syntyy vaam meteli,
kum mukamas naisväkiä,
flikkojansa, akkojansa,
liika hellästip pitelin,
liian kauvan kattastelin,
helevetin huitukoota,
paholaasem pullukoota.
Mähäm piikoja pakenin,
kiärrin kaukaa flikkalapset,
varoov vaimoihimisiä,
kum pelekää susi sikoja,
kotka kartteloo kanoja.“

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Kalevalassa runsaasti eteläpohjalaismurretta

Lönnrotin Kalevalassa satoja säkeitä eteläpohjalaisella murteella

Yhteinen vanhakantainen vokaalienvälinen h

Kuten tiedämme, Kalevalan runosäkeet on kerätty pääosin Vienan Karjalasta. Vienalaismurteille ja eteläpohjalaiselle murteelle on yhteistä vanhakantainen, jo kantasuomesta periytyvä vokaalienvälinen h: kuulemahan, uimahan, tulkohon, lovehen.

Varsin usein vienalaismurteissa kuitenkin h:n jälkeinen äänneaines jää pois, jolloin sanat ovat h-loppuisia: otettih, ajoh, pirttih, naitih, annetah, itäh, kotih, uimah, suuh, kuulemah, ajamah, ajetah, tulkoh, loveh, nostamah, vietih, uimah, mentih, tagomah, pannah, tappamah, haukkumah, männäh, kekoh.

Runomitallisesti h-loppuiset sanat eivät ole kovin kelvollisia, eikä sellaisia Kalevasta löydykään. Lönnrot ratkaisi tämän kielellisen ”puutteen” turvautumalla eteläpohjalaiseen malliin, jossa sanat sanotaan h:llisina loppuun asti: otettihin, ajohon, pirttihin, naitihin, annetahan, itähän, kotihin, uimahan, suuhun, kuulemahan, ajamahan, ajetahan, tulkohon, lovehen, nostamahan, vietihin, uimahan, mentihin, takomahan, pannahan, tappamahan, haukkumahan, mennähän, kekohon.

Satoja eteläpohjalaissäkeitä

Väli-h:n ”ansiosta” Kalevalasta löytyy satoja säkeitä selvällä EP:n murteella. Eepoksen runoista 1 – 5 löytyvät ainakin seuraavat säkeet:

sukuvirttä suoltamahan - lajivirttä laulamahan - sormet sormien lomahan - Kerän pistin kelkkahani - virsilippahan viritän - se kuuksi kumottamahan - uros aaltojen sekahan - manterehen puuttomahan - vesat nuoret nousemahan - katajahan kaunis marja - tämä tammi taittamahan - Tulin tammen taittamahan - puun murskan murentamahan - pääsi päivät paistamahan - pääsi kuut kumottamahan - pilvet pitkin juoksemahan - linnut puuhun laulamahan - siementä sirottamahan - vierehen Kalevan kaivon - Osmon pellon penkerehen - heitit koivun kasvamahan - siementä sirottamahan - sekä varret varttumahan - sai sanomat Pohjolahan - kourin ilmahan kovahan - aivan aaltojen sekahan -kourin ilmahan kovahan - laulan laulajan parahan - käki päällä kukkumahan - Siitä siinä seisotahan - seisotahan, mietitähän - mies on miestä oppimahan - toinen toista voittamahan - eikä miehen naisekkahan - läävän nurkkahan nutistan - katetahan kasvavana - sai sanomat Pohjolahan - kourin ilmahan kovahan - astu aittahan mäelle - alle vaaran vaapukkahan - vei ne aittahan mäelle - sukkahansa suistujalla - karahkahan kaatujalla - ikä tulla Tuonelahan - ruokoranta vastahansa - paasi pohjahan pakeni - panko vettä taikinahan - kukas nyt sanan saatantahan - pitkäkorva piippomahan - ristisuu ripottamahan - tulen tuojaksi tupahan - huoli armahan alenti - Virsihin Vipunen kuoli - alle kaunihin katoksen - kirjattu kivihin kirjat - kun on merta kynnettihin - louhet luotihin kokohon - tiesi tielle tullehensa - peräytän lauseheni - ennätti meri etehen - kilahti kivi vetehen - kala otti onkehensa - lohi loimahti merehen - vaskisehen vakkasehen - Teenkö tuulehen tupani - munat vierähti vetehen - manterehen puuttomahan - näki miehen muuttunehen - kuutehen kovasimehen - lehvät suurehen suvehen - koipehen kesäoravan - vierehen Kalevan kaivon - Osmon pellon penkerehen - teetti kirvehen terävän - Viestit vierähti suvehen - suin lumehen, päin vitihin - kivihintahat kätehen - kun tulit tuhmasti etehen - matkallen osannehensa - voittelohon, laulelohon - sen nuoli alentakohon - Tuohon lietohon merehen - sorran sontatunkiohon - ne on partasuun urohon - kaunihisen kartanohon - sormet kullansormuksihin - Aamulla ani varahin - loppu kaunihin kanasen - sukuhuni suurta miestä - otti ongen taskuhunsa - vääräsääri vääntämähän - kiven kirjavan sisähän - puu paha hävittämähän - rasian rahin nenähän - tähtiä tähyämähän - tähtiä tähyämähän - kenpä maita kylvämähän - toukoja tihittämähän - sep' on maita kylvämähän - toukoja tihittämähän - Tyven työnnytti itähän - maa väkevä vääntämähän - lähtemästä Väinölähän - jos ne piennä peitetähän

Vaikka edellä lueteltujen säkeiden toistoja ei ole luetteloon merkitty, kertyy EP:n murteen mallin mukaisia säkeitä siis toista sataa. Kun Kalevalan runoissa 1 – 5 on yhteensä noin 2200 säettä, voi päätellä, että koko eepoksen 22 795 säkeen joukossa eteläpohjalaissäkeitä on useita satoja, ehkä tuhatkuntakin.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Laskettelupäiväkirja

Ystävystyin Ylläksellä kiihkeän kimulin kanssa.

Kiilopäällä pussailimme, raottelimme Rukalla,
Levillä levittelimme. Saanalla sovittelimme
sitä sinne, tuota tänne.

Paneskelin Pallaksella, kuksin myöskin Kuusamossa,
Suomullakin sain sohaista, samat temput tein Pyhällä.
Sitten kimmani katosi menevämmän miehen kanssa.

Siitä mä vähät välitin, Luostolla jo laskettelin,
Sallan maastossa samoilin. Ounasvaaralla väsähdin.
Iso-Syötteellä sekoilin, mellastelin Messilässä,
Oloksella oksentelin. Tahkovuorella vitutti.

Saariselkä: selvä päivä. Himoksella taas simahdin.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Heikki Laitinen: Kahdeksantavumitta

Suomen musiikin historiassa (Wsoy 2006) , sen osassa Kansanmusiikki (s. 29 - 35) Heikki Laitinen käsittelee kansanrunon metriikkaa otsikolla Kahdeksantavumitta.

Ennen kuin kalevalakielen harrastajana kommentoin artikkelia, palautan mieleeni takavuosien TV-ohjelman, jossa Laitinen opettaessaan runolaulua oppilailleen hoki korostetusti: "Aina kahdeksan tavua - aina kahdeksan tavua!" Ihmettelin tuota aina-sanaa, sillä onhan esim. Kalevalassa laskujeni mukaan 631 yhdeksäntavuista säettä ja muutama kymmentavuinenkin. Toki Laitinen kirjoituksessaan myöntää, että "toisinaan laulaja piristää säkeen rytmistä liikettä lisäämällä tavumäärän yhdeksään tai kymmeneen".

Käsitettä kalevalamitta runolaulun tutkija ja opettaja – itsekin laulaja - ilmeisesti haluaa välttää, koska tuo nimitys suomalaisesta mitasta on tullut käyttöön vasta Kalevalan ilmestymisen jälkeen.

Laitinen kirjoittaa, että tasasäkeessä voi käyttää vain yksi-, kaksi-, neli- tai kuusitavuisia sanoja. Määritelmä saisi olla hieman tarkempi, koska esim. Kalevalasta voi tavata lukuisia kolmitavun sisältäviä tasasäkeitä, niin kahdeksan- kuin yhdeksäntavuistenkin säkeiden joukosta. Kaikki löytämäni kolmitavut sijaitsevat säkeiden alussa:

8-tavuisia

3122 kamala on kaksi naista
3122 valjasta nyt viljo varsa
3122 himmene nyt Hiien hurtta
314 parempi on ollakseni
3122 seitsemän on heinän päästä
3122 Jumalass’ on juoksun määrä
3122 sorea on suonten vaimo
3122 mitenkä mä sinne pääsen
314 sormukset on sormistansa
314 sileähk’ on siikaseksi
3122 lippasi kuin liinan päitä
3122 Melatar on mielivaimo
314 pistäiksen on piilemähän
313 rukihit on ruumenina
3122 Hämehess’ on Hälläpyörä

Huomaa myös karuselaisten säkeet säkeet: Ystävyytesi on lahja,
kaunis kuoresi on kehto (Paavo Turakainen) ja kerrottavana on paljon (Lesko Jernefelt)

9-tavuisia

3222 Olipa impi ilman tyttö
324 Tulipa tuuli luotehesta
324 Olipa lieto Lemminkäinen
324 luulitko puuta purrehesi
324 Olipa lapsi lattialla
31222 Minua on vyötty miehen vyöllä
314 Olipa pursi Väinämöisen
31122 Hyväpä täss’ on miesten olla

Löysinpä Kalevalasta tasasäkeiden joukosta yhden viisitavunkin sisältävän 9-tavuisen säkeen:

522 Kalevalatar kaunis neiti

Myös seuraavat oletetut tyypit ovat täysin mahdollisia, koska ne eivät ole minkään mittasäännön vastaisia (en vielä löytänyt):

512 Kalevalatar on kaunis
11312 nyt voi Villekin jo tulla
2312 voihan Villekin jo tulla
5 22 olisikohan aika tulla

Kolmitavu näyttää siis sopivan tasasäkeeseen, muuallekin kuin alkuun.

Laitinen vaatii ehdottomasti - ja jo aiemmin Matti Kuusi ja monet muut - että "säkeen keskellä olevaa rajaa ei siis tasasäkeessä saa ylittää sanalla". Ymärrän asian niin, että yllä esittelemissäni tasasäetyypeissä mitään selvää rajaa (kesuuraa) ei ole - eikä tarvitsekaan olla.

****************
Runolaulun tutkija Laitinen ei ilmeisesti ole kirjoituksessaan pyrkinytkään esittämään kirjoitetun kalevalamittaisen runon mitallisia normeja, vaan tarkastelee runoja nimenomaan laulukielen kannalta. Kalevalamitan keskeiset tavulaajuussäännöt Laitinen kuittaa muutamalla rivillä. Hän ei selitä mikä on pitkä, mikä lyhyt tavu. Hän ei neuvo, voiko runojalan laskussa olla pitkä vokaali, eli sallitaanko trokeeksi esim. kuulee, itkee. Hän ei mainitse, että kalevalainen säe ei voi loppua yksitavuun. Hän ei anna ohjeita siitä, voiko säkeen lopputavu todella olla 'pitkähäntäinen' eli sisältää pitkän vokaalin kuten eräästä hänen esimerkkisäkeestään voisi päätellä: pani kielet kanteleeseen.

**************
Laitinen toteaa Kahdeksantavumitta-luvussaan, että ”myös se kuuluu laulun luonteeseen, että pitkässä laulussa on muutama tavusäännön vastainen säe”. Tuskin kuitenkaan Laitinen tarkoittaa tällä tahallista tyylikeinoa, sillä tuskinpa kukaan käyttää tyylikeinonaan runomitallista taitamattomuuttaan. Laitisen mainitsema ”tavusäännön vastainen” säe itekkin metsän emäntä ei murrehistoriallisesti ole tavusäännön vastainen, sillä niin vienalaisten kuin suomalaistenkin laulajien murteissa ts-yhtymälläkin oli vaihtelevia heikkoja asteita. Olen löytänyt näitä ”virheellisiä”, suomen kielen oikeinkirjoituksesta johtuvia ts-säkeitä Kalevalasta runsaat sata, esim.

käy tänne kutsuttaessa
kuin mitä itseki tiesi
iski virkkua vitsalla
miehittä metsässä käyvät
kaunihin katsottuasi
löytyne sitä metsässä
menenp' on otsan hyvyylle
paksumpi patsasta portin

Näennäisesti virheellisiä ovat muuten myös sk-konsonattiyhtymän sisältämät Kalevalan säkeet, joiden heikkoa astetta suomen kirjakielessä ei voida merkitä:

hevonen kosken kivestä
suorihe kasken ajohon

Kalevalasta löytyy säkeitä, jotka ovat lähempänä vienalaista kytäntöä:

Päivän toisen suovesiä, kolmannen kosen vesiä
Mi oli akkoja lähellä, ne kaikki käsi posella.

*****************************************
Laitinen ei artikkelissaan puutu lainkaan kansanrunojen säkeenloppuisiin riimeihin, vaikka esim. Kalevalassa useampi kuin joka kolmas säe on jossakin määrin loppusointuinen

****************************************

Vähän kansanrunon metrisestä elastisuudesta:

Koska Laitisella on artikkelissaan tarkastelun kohteena vain erään kansanrunon katkelma (Väinämöisen kanteleensoitto), hän päätyy toteamukseen, että "seitsemänkymmenen säkeen jaksossa on tasasäkeissä viisi ja murrelmasäkeissä kymmenen sanarakenteeltaan erilaista säetyyppiä". Verrattakoon, että olen Kalevalamitan oppaassani jo v. 1999 esitellyt satakunta"metristä mutanttia", ja sen jälkeen Karusen sivustolla vielä muutaman kymmenen lisääkin.
******************************

Kansnarunojemme rikasmuotoisesta äänneharmoniasta Laitinen esittelee vain sen tavanomaisen eli alkusoinnun. Mainitsematta jää esim. seuraavia hienovaraisia äännemaalailun keinoja:

Melkein huomaamatonta äännesointua syntyy silloinkin, kun sanojen alkutavuissa on sama vokaali, vaikka säkeen sanat eivät alkaisikaan samalla konsonantilla. Tätä kutsutaan sisäsoinnuksi eli assonanssiksi, esim. Tule jo kullan muuttelohon - Täältä saan paremman naisen - suuri tuuli luotehinen.

Äänteiden sopusointua havaitsee myös, kun edellisen sanan lopputavussa on sama vokaali kuin seuraavan sanan alkutavussa: Pohjan akka harvahammas - heponen terällä hirnu - tako olkisen orihin - On hieho hyvän näköinen.

Äänteellistä harmoniaa syntyy jo pelkästään siitä, että samat äänteet, myös samat diftongit, toistuvat säkeessä, oli niiden sijainti säkeessä mikä hyvänsä. Tällöin usein samassa säkeessä ilmenee sekä alku- että sisäsointua: sanan virkkoi noin nimesi (oi-diftongi) - Maan paha, pakenemahan - Reki vieri, tie lyheni (ie-diftongi) - kissan istua ituja - saukon maksoi sauvan varsi (au-diftongi) - kuin on portimo pinossa - läpi pään, läpi kypärin - kehrävarren kiertimiä - harja hurmehin noruvi.

Äänneharmoniapyrkimyksen mukaan etuvokaaliset (ä, ö, y) sanat esiintyvät samassa säkeessä mieluummin keskenään kuin takavokaalisten (a, o, u) sanojen kanssa. Samoin takavokaaliset sanat esiintyvät samassa säkeessä mieluummin takavokaalisten sanojen kanssa. Sen sijaan ns. keskivokaalit e ja i "seurustelevat" säkeen sisällä kummankin vokaaliryhmän kanssa. Voidaan siis puhua eräänlaisesta säkeensisäisestä vokaalisoinnusta, mikä tosin ei ole ehdotonta. Esimerkkejä:
Päivättären päättelemät (ei mielellään: Ilmattaren päättelemät) - reki vieri, tie lyheni - saukon maksoi sauvan varsi (ei mielellään: saukon maksoi sauvan kärki).

Huom. Edellä olevat esimerkkisäkeet ovat Kalevalasta.

*********************
Runolaulun ammattilaiselta odotin kattavampaa kalevalaisen runon metristä esittelyä. Lukijalle jää runomitasta artikkelin perusteella aika hatara kuva. Lieneekö Laitinen huomannut, että kansanrunoharrastuksen viimeaikaisen huiman kasvun myötä kalevalakielen tutkimuksessakin on sitten Matti Kuusen tapahtunut yhtä ja toista. Ainakin olisi kannattanut lukea tarkemmin jo v. 1999 ilmestynyt Kalevalamitan oppaani.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Koirien Kalevala - ylikiitelty kirja

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala. Otava 1992

Mitä kerran on kehuttu,
monet kerrat mainostettu,
sitä kaikki kiittelevät,
yhä vain ylistelevät.

Mauri Kunnaksen kuvakirja Koirien Kalevala on kehuttu, ehkä ylikiitettykin kirja. Käsittelen ensin kuvapuolta.

Vaikka kirjan kuvat ovatkin ammattitaidolla tehtyjä ja yksityiskohdissaan lapsia kiehtovia, voidaan kysyä: millaisen käsityksen lapset saavat kansalliseepoksestamme susien, kissojen ja koirien kautta? Onko lapsille tehty karhunpalvelus, kun Kalevalakin on eläimellistetty? Miksi lähes kaikki lapsille tarjottava yleensäkin pitää eläimellistää? Olivathan eepoksen hahmot kansanlauluissa nimenomaan ihmishahmoja, vaikkakin tarunhohtoisia - Väinämöinen jopa ihmisistä ensimmäinen.

Kalevalan väkevä heeros, fyysisestikin vahva Väinämöinen on kuvattu kirjassa kääpiömäiseksi, epäuskottavaksi karvaturriksi (terrieriksi?), verevä veikko Lemminkäinen pieneksi kissaksi, pojankloppi Joukahainen koko joukon jyhkeimmäksi ja Aino-neito ylipainoiseksi paksukaiseksi. Annikki, Ilmarisen sisar, joka Kalevalassa on hyväniminen, yön tytti, hämärän neiti, kylän korea keiju, on piirretty romuluiseksi akanrontiksi.

Jos kuvituksesta monet ehkä antavatkin kiitettävän arvosanan, niin kielelliseltä kannalta kalevalakielen harrastajana annan ehdottomasti kouluarvosanan nelonen - koska alempaa arvosanaa ei ole. Alin arvosana siksi, että kirjan tekstit ovat proosakielisiä. Uskon, että Kunnas olisi tehnyt tekstinsä runomuotoon, jos olisi osannut. Hän on kuitenkin kuvataiteen, ei sanataiteen edustaja, eikä hän ole halunnut ottaa avukseen ketään kalevalakielen taitoista. Olisi kannattanut.

Katsooko Kunnas, että lapsille voi vähän valehdellakin, vai eikö hän ole lukenut huolella Kalevalaansa? Eihän miehennielijäksi kuvattu Aino jahdannut Väinämöistä puolisokseen - päinvastoinhan asia oli: nuori Aino pakeni Väinöä henkensä edestä. Aino ja Joukahaisen äiti eivät yllyttäneet Joukahaista ampumaan Väinämöistä niin kuin kirjassa sanotaan, sitä paitsi Aino oli jo ampumisepisodissa siirtynyt lopullisesti Ahdin valtakuntaan.

Lemminkäinen ei suinkaan rakentanut Hiiden hirveä, ei edes hämätäkseen Pohjan akkaa, niin kuin Kunnaksen tekstissä mainitaan: "Ja niin Lemminkäinen teki hirven itse. Pään hän pani pökkelöstä, sarvet pajun haarukasta, seipäistä sääret ja keskiruumiin sammaleista ja nahkapussista." Kalevalan mukaanhan "Hiiet hirveä rakenti, juuttahat poroa laati: pään panevi pökkelöstä, sarvet raian haarukasta"

Kun Koirien Kalevalasta tehtiin uudistettu painos v. 2006, proosatekstin olisi tuossa vaiheessa voinut muuttaa kalevalaisiksi runosäkeiksi. Apuna olisi voinut käyttää vaikkapa Karusen runoniekkoja - ja olihan Trokeemankelikin jo keksitty.

Ehkäpä jo lahiaikoina lapsetkin pääsevät nauttimaan Kalevalan tarinoita perisuomalaisella runorytmilliä. Teoksen nimi ei tietääkseni tule olemaan ainakaan Sikojen Kalevala.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Kalevala eteläpohjalaisella murteella

Folkloristiikan dosentti Lassi Saressalon arvostelu kirjastani Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Saressalo on SKS:n hallituksen jäsen ja Kotiseutuliiton tuleva toiminnanjohtaja.

Katso: http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?hakukohde=&jarjestys=&haku=&sivu=50&vps=25&arvostelu=1365

Ei sanktioita rikossyytteen välittämisestä

Rikossyyte allekirjoittanutta vastaan
Kalevalakielen harrastus ei ole aina suinkaan pelkästään kielellistä ilottelua - niin kuin sen pitäisi - vaan raadollista peliä, jossa lyärähän kun viarasta sikaa. Se on vielä pientä näpertelyä, että nimimerkki Niilo Naakka lähettää saamani palkinnon johdosta Kalevalaseuralle haisevan, internetissä vuosia olleen vastalauseen (Avoin kirje Kalevalaseuralle), käyttää kirjojeni "arvosteluissa" sijaiskirjoittajia, joukossa jopa mielisairaalan potilas, ja soittelee lehtien toimituksiin ja kustantajilleni, että Auliksen tekstejä ei saa julkaista.

Tämän vuoden (2008) alussa nimimerkki Niilo Naakka lähetti Karusen entisen varapuheenjohtajan Raijan Mäkelä-Eskolan kautta Karusen hallitukselle kirjeen, jossa Naakka syytti, että Karusen puheenjohtaja, siis minä, olin "ilmeisesti" (lainattu sana Naakan kirjeestä) uhkaillut jotakuta. Niilo Naakan kirjeestä ei kuitenkaan ilmennyt, ketä oli uhattu ja mitä oli uhattu tehdä. Uhkauskirjettä ei kukaan ole nähnyt, vaikka syytetty (siis minä) ja Karusen hallitus on pyytänyt sitä nähdäkseen.

Erosin välittömästi, koska luottamushan on tärkeä aatteellisessakin yhdistyksessä. Tosin olisin terveyssyistä eronnut vuoden lopulla muutenkin ja luovuttanut vetäjän roolin juuri valitun varapuheenjohtajan käsiin.

-------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----
Blogia muokattu 25.9.2012 Perikunnan toimesta. Auliksen vuodatus ja henkilökohtaisuudet poistettu tästä Blogista asianomaisten pyynnöstä postuumisti.
-------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----


Kalevalamitta on iloinen asia.
************************************
Mutta:

Kuka onkaan Niilo Naakka?

Kuka onkaan Niilo Naakka, ken tuo koominen kaveri?

Se kasvoi kivikylässä, kohos kansan keskuudesta,
suoraan rahvahan riveistä, rupesi runosepäksi,
kapusi kateederille toisia opastamahan
säkeiden sepityksessä, runolaulun laadinnassa.

Sieltä mollasi minua.

Ohitti perusopinnot, kielitieteemme totuudet,
itsekriittisyys katosi, jos sitä olikaan ollut.
Pian pettikin perusta.Tulokset on sen mukaiset,
seuraukset sen näköiset:
Niilo rustasi rutosti rampoja runosäkeitä,
perin pattipolvisia, ne pani kotisivuille,
niitä lehtihin lähetti, tyrkytti joka taholle,
joka taholle, joka aholle, ylistäen itseänsä
runolaulun mestariksi.

Kovinpa kotisivuilla Niilo mollasi minua,
siellä syytti, siellä sätti, panetteli perkeleesti,
siellä se vihassa kiehui, kihisi kateudesta.
Kritiikkiä ei suvainnut, moitetta ei minkäänlaista,
siitä suuttui saatanasti.

Paljastivat puoskariksi, huomasivat huijariksi.
Runomitta rempallansa, runopolvia pilasi,
runojalkoihin sekosi, runorampana remusi,
kunnes reppana rojahti, runorumpukin repesi.

Yhä mollasi minua, panetteli perkeleesti,
kovin kolkosti kiroten.

Onko SKS unohtanut juurensa?

Arvioidessaan Pohjois-Karjalan Runoriihessä (v. 1978) tuotettuja nykykalevalaisia runoja Matti Kuusi ei ollut kisan runomitallisiin tuloksiin oikein tyytyväinen ja totesikin, että "kalevalaisuuden ihastelusta olisi aika siirtyä kalevalakielen osaamiseen" (Kuusi: Perisuomalaista ja kansainvälistä). Akateemikon toiveen täyttämiseksi SKS ei ole pannut tikkua ristiin.

Lainaus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kotisivuilta: "Kansanrunousarkisto tallentaa perinnettä, palvelee tutkijoita, laitoksia, tiedotusvälineitä ja asianharrastajia, osallistuu kansainvälisiin yhteishankkeisiin sekä tuottaa perinnejulkaisuja." Kysymykseni: Millä tavalla uudehkon puheenjohtajan Lauri Harvilahden johtama SKS: Kansanrunousarkisto palvelee meitä "asianharrastajia", nykyisiä kalevalamitan käyttäjiä? Missä muuten Lauri luuraa? Ei edes vastannut s-postiini, kun ehdottelin Karusen puheenjohtajana ensi vuodeksi (Kalevala 160 vuotta) kalevalamittaisen runon kilpailua.

Ainoan myötämielisen eleen Kansanrunousarkiston taholta me karuselaiset koimme silloin, kun Pekka Laaksosen johtama arkisto viitisen vuotta sitten suostui järjestämään Karusen kanssa (mukana Tampereen kulttuuritoimisto) maanlaajuisen runokisan, josta tulikin valtavan suosittu. Kiitoksia silloisista järjestelyistä vastanneelle tutkija Juha Nirkolle!

SKS:n nuivaan suhatutumiseen kansanrunousharrastusta kohtaan sain kokea jo Kalevalan juhlavuonna 1999, jolloin seuran kustannusosasto ei ottanut julkaistavakseen kirjaani Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle, tekosyyllä, että siinä oli kaunokirjallista aineistoa. No, olihan siinä muutamia näyterunojani tukemassa runomittaohjeita. Esim. seuran erikoistutkija Anneli Asplund oli tuolloin sitä mieltä, että tuon perinnettä vaalivan kirjan kustantajan tulisi olla nimenomaan SKS. Sittemmin sivut tuosta kirjasta, jonka käskirjoituksen tarkasti prof. Pentti Leino, ovat kuluneet hiirenkorville kalevalaisen kansamme käsissä, alansa ainoana oppikirjana maailmassa.

Mielenkiintoista on, että SKS:n kustannusosasto julkaisi kuitenkin samana vuonna (1999) Kai Niemisen kaunokirjallisen teoksen, Kalevalan - proosakielellä! Tämä jos mikä on aika rajua väkivaltaa Lönnrotin runoeepokselle? Onko seuraavaksi odotettavissa proosakielinen Kanteletar? Eikö Päivi Vallisaaren johtaman kustannusosaston tulisi tarkistaa asenteitaan runotaidon vaalimiseen?

Kuinka SKS aikoo juhlia ensi vuonna 160 vuotta täyttävää Kalevalaa? Samoinko kuin ennenkin, eli että työnnetään markkinoille roppakaupalla Kalevaloita, vaikka kirpputorit ovat niitä väärällään, kaksi kolme euroa kappale? Eikö nyt olisi jo aika ottaa juhlinnan kohteeksi itse Kalevalan pihvi, sen ainutlaatuinen kielikoodi, jonka varassa koko eepos toimii.

Tuntuu, että monilla aloilla arvokasta kulttuurityötä tekevä SKS on unohtanut juurensa; seurahan syntyi kansanrunojen lumoissa. Mielestäni seuran alaosastoksi pitäisi pikaisesti perustaa Kalevalakielen osaamiskeskus? Osastoa perustettaessa voisi konsultoida Kalevalaisen Runokielen Seuran asiantuntijoita, sillä pelkään, ettei koko SKS:n palkkalistoilla (pitkälti toistasataa henkilöä) ole kalevalakielen opetukseen perehtyneitä.

On häpeällistä, että arvokasta kulttuuriperintöämme, muinaista runokieltämme, joutuu vaalimaan taloudellisten resurssiensa äärirajoilla piskuinen yhdistys, joka saa vuosittain yhteiskunnan tukea (Tampereen kaupunki) saman verran tukea kuin Käymäläseura Huussi, eli 200 euroa.