Onko SKS unohtanut juurensa?

Arvioidessaan Pohjois-Karjalan Runoriihessä (v. 1978) tuotettuja nykykalevalaisia runoja Matti Kuusi ei ollut kisan runomitallisiin tuloksiin oikein tyytyväinen ja totesikin, että "kalevalaisuuden ihastelusta olisi aika siirtyä kalevalakielen osaamiseen" (Kuusi: Perisuomalaista ja kansainvälistä). Akateemikon toiveen täyttämiseksi SKS ei ole pannut tikkua ristiin.

Lainaus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kotisivuilta: "Kansanrunousarkisto tallentaa perinnettä, palvelee tutkijoita, laitoksia, tiedotusvälineitä ja asianharrastajia, osallistuu kansainvälisiin yhteishankkeisiin sekä tuottaa perinnejulkaisuja." Kysymykseni: Millä tavalla uudehkon puheenjohtajan Lauri Harvilahden johtama SKS: Kansanrunousarkisto palvelee meitä "asianharrastajia", nykyisiä kalevalamitan käyttäjiä? Missä muuten Lauri luuraa? Ei edes vastannut s-postiini, kun ehdottelin Karusen puheenjohtajana ensi vuodeksi (Kalevala 160 vuotta) kalevalamittaisen runon kilpailua.

Ainoan myötämielisen eleen Kansanrunousarkiston taholta me karuselaiset koimme silloin, kun Pekka Laaksosen johtama arkisto viitisen vuotta sitten suostui järjestämään Karusen kanssa (mukana Tampereen kulttuuritoimisto) maanlaajuisen runokisan, josta tulikin valtavan suosittu. Kiitoksia silloisista järjestelyistä vastanneelle tutkija Juha Nirkolle!

SKS:n nuivaan suhatutumiseen kansanrunousharrastusta kohtaan sain kokea jo Kalevalan juhlavuonna 1999, jolloin seuran kustannusosasto ei ottanut julkaistavakseen kirjaani Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle, tekosyyllä, että siinä oli kaunokirjallista aineistoa. No, olihan siinä muutamia näyterunojani tukemassa runomittaohjeita. Esim. seuran erikoistutkija Anneli Asplund oli tuolloin sitä mieltä, että tuon perinnettä vaalivan kirjan kustantajan tulisi olla nimenomaan SKS. Sittemmin sivut tuosta kirjasta, jonka käskirjoituksen tarkasti prof. Pentti Leino, ovat kuluneet hiirenkorville kalevalaisen kansamme käsissä, alansa ainoana oppikirjana maailmassa.

Mielenkiintoista on, että SKS:n kustannusosasto julkaisi kuitenkin samana vuonna (1999) Kai Niemisen kaunokirjallisen teoksen, Kalevalan - proosakielellä! Tämä jos mikä on aika rajua väkivaltaa Lönnrotin runoeepokselle? Onko seuraavaksi odotettavissa proosakielinen Kanteletar? Eikö Päivi Vallisaaren johtaman kustannusosaston tulisi tarkistaa asenteitaan runotaidon vaalimiseen?

Kuinka SKS aikoo juhlia ensi vuonna 160 vuotta täyttävää Kalevalaa? Samoinko kuin ennenkin, eli että työnnetään markkinoille roppakaupalla Kalevaloita, vaikka kirpputorit ovat niitä väärällään, kaksi kolme euroa kappale? Eikö nyt olisi jo aika ottaa juhlinnan kohteeksi itse Kalevalan pihvi, sen ainutlaatuinen kielikoodi, jonka varassa koko eepos toimii.

Tuntuu, että monilla aloilla arvokasta kulttuurityötä tekevä SKS on unohtanut juurensa; seurahan syntyi kansanrunojen lumoissa. Mielestäni seuran alaosastoksi pitäisi pikaisesti perustaa Kalevalakielen osaamiskeskus? Osastoa perustettaessa voisi konsultoida Kalevalaisen Runokielen Seuran asiantuntijoita, sillä pelkään, ettei koko SKS:n palkkalistoilla (pitkälti toistasataa henkilöä) ole kalevalakielen opetukseen perehtyneitä.

On häpeällistä, että arvokasta kulttuuriperintöämme, muinaista runokieltämme, joutuu vaalimaan taloudellisten resurssiensa äärirajoilla piskuinen yhdistys, joka saa vuosittain yhteiskunnan tukea (Tampereen kaupunki) saman verran tukea kuin Käymäläseura Huussi, eli 200 euroa.