Kalevalan 37. runo kirjasta Kalevala nykysuomeksi (Aulis Rintala. Piirros P.A. Manninen))
Kylmä oli kylki kultasella,
taotulla tyttösellä,
iho kelmeä, kolea,
kuin kivi kuolleena makasi
ja aivan sanattomana.
Sitten aamun valjetessa
yökauden paleltuansa,
päätti seppä sen asian:
“Ei tuosta minulle naista,
taidan mennä naapurihin,
vien sen Väinölle akaksi.
Saa jotain hyvitykseksi,
kun ei saanut Pohjan neittä,
vaikka kaikkensa yritti.“
Sanoi seppä tultuansa
Väinämöisen kartanolle:
“Siinä on sinulle vaimo,
kuvankaunis kasvoiltansa,
muodoiltansakin mehevä.
Ei ole aina suuna päänä,
levittele leukojansa,
ei moiti aviomiestä,
eikä se kylillä kulje
naisten kanssa karkeloissa.“
Väinämöisen kartanolle:
“Siinä on sinulle vaimo,
kuvankaunis kasvoiltansa,
muodoiltansakin mehevä.
Ei ole aina suuna päänä,
levittele leukojansa,
ei moiti aviomiestä,
eikä se kylillä kulje
naisten kanssa karkeloissa.“
Mutta vanhan Väinämöisen
huumori oli lopussa:
“Minähän en moista huoli,
naisekseni, vaimokseni,
rumilusta, kummitusta,
ei sovi mun arvolleni,
kansakuntamme pomolle.
En sentään ole sokea,
vaikka vanha jo olenkin.
huumori oli lopussa:
“Minähän en moista huoli,
naisekseni, vaimokseni,
rumilusta, kummitusta,
ei sovi mun arvolleni,
kansakuntamme pomolle.
En sentään ole sokea,
vaikka vanha jo olenkin.
Viehän pois koko rotisko.
tunge akkasi tulehen,
tao torso työkaluiksi,
vie vaikka Venäjänmaalle,
saata Saksan markkinoille,
Riian rikkaiden ratoksi."
tunge akkasi tulehen,
tao torso työkaluiksi,
vie vaikka Venäjänmaalle,
saata Saksan markkinoille,
Riian rikkaiden ratoksi."
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
