Heikki Laitinen: Kahdeksantavumitta

Suomen musiikin historiassa (Wsoy 2006) , sen osassa Kansanmusiikki (s. 29 - 35) Heikki Laitinen käsittelee kansanrunon metriikkaa otsikolla Kahdeksantavumitta.

Ennen kuin kalevalakielen harrastajana kommentoin artikkelia, palautan mieleeni takavuosien TV-ohjelman, jossa Laitinen opettaessaan runolaulua oppilailleen hoki korostetusti: "Aina kahdeksan tavua - aina kahdeksan tavua!" Ihmettelin tuota aina-sanaa, sillä onhan esim. Kalevalassa laskujeni mukaan 631 yhdeksäntavuista säettä ja muutama kymmentavuinenkin. Toki Laitinen kirjoituksessaan myöntää, että "toisinaan laulaja piristää säkeen rytmistä liikettä lisäämällä tavumäärän yhdeksään tai kymmeneen".

Käsitettä kalevalamitta runolaulun tutkija ja opettaja – itsekin laulaja - ilmeisesti haluaa välttää, koska tuo nimitys suomalaisesta mitasta on tullut käyttöön vasta Kalevalan ilmestymisen jälkeen.

Laitinen kirjoittaa, että tasasäkeessä voi käyttää vain yksi-, kaksi-, neli- tai kuusitavuisia sanoja. Määritelmä saisi olla hieman tarkempi, koska esim. Kalevalasta voi tavata lukuisia kolmitavun sisältäviä tasasäkeitä, niin kahdeksan- kuin yhdeksäntavuistenkin säkeiden joukosta. Kaikki löytämäni kolmitavut sijaitsevat säkeiden alussa:

8-tavuisia

3122 kamala on kaksi naista
3122 valjasta nyt viljo varsa
3122 himmene nyt Hiien hurtta
314 parempi on ollakseni
3122 seitsemän on heinän päästä
3122 Jumalass’ on juoksun määrä
3122 sorea on suonten vaimo
3122 mitenkä mä sinne pääsen
314 sormukset on sormistansa
314 sileähk’ on siikaseksi
3122 lippasi kuin liinan päitä
3122 Melatar on mielivaimo
314 pistäiksen on piilemähän
313 rukihit on ruumenina
3122 Hämehess’ on Hälläpyörä

Huomaa myös karuselaisten säkeet säkeet: Ystävyytesi on lahja,
kaunis kuoresi on kehto (Paavo Turakainen) ja kerrottavana on paljon (Lesko Jernefelt)

9-tavuisia

3222 Olipa impi ilman tyttö
324 Tulipa tuuli luotehesta
324 Olipa lieto Lemminkäinen
324 luulitko puuta purrehesi
324 Olipa lapsi lattialla
31222 Minua on vyötty miehen vyöllä
314 Olipa pursi Väinämöisen
31122 Hyväpä täss’ on miesten olla

Löysinpä Kalevalasta tasasäkeiden joukosta yhden viisitavunkin sisältävän 9-tavuisen säkeen:

522 Kalevalatar kaunis neiti

Myös seuraavat oletetut tyypit ovat täysin mahdollisia, koska ne eivät ole minkään mittasäännön vastaisia (en vielä löytänyt):

512 Kalevalatar on kaunis
11312 nyt voi Villekin jo tulla
2312 voihan Villekin jo tulla
5 22 olisikohan aika tulla

Kolmitavu näyttää siis sopivan tasasäkeeseen, muuallekin kuin alkuun.

Laitinen vaatii ehdottomasti - ja jo aiemmin Matti Kuusi ja monet muut - että "säkeen keskellä olevaa rajaa ei siis tasasäkeessä saa ylittää sanalla". Ymärrän asian niin, että yllä esittelemissäni tasasäetyypeissä mitään selvää rajaa (kesuuraa) ei ole - eikä tarvitsekaan olla.

****************
Runolaulun tutkija Laitinen ei ilmeisesti ole kirjoituksessaan pyrkinytkään esittämään kirjoitetun kalevalamittaisen runon mitallisia normeja, vaan tarkastelee runoja nimenomaan laulukielen kannalta. Kalevalamitan keskeiset tavulaajuussäännöt Laitinen kuittaa muutamalla rivillä. Hän ei selitä mikä on pitkä, mikä lyhyt tavu. Hän ei neuvo, voiko runojalan laskussa olla pitkä vokaali, eli sallitaanko trokeeksi esim. kuulee, itkee. Hän ei mainitse, että kalevalainen säe ei voi loppua yksitavuun. Hän ei anna ohjeita siitä, voiko säkeen lopputavu todella olla 'pitkähäntäinen' eli sisältää pitkän vokaalin kuten eräästä hänen esimerkkisäkeestään voisi päätellä: pani kielet kanteleeseen.

**************
Laitinen toteaa Kahdeksantavumitta-luvussaan, että ”myös se kuuluu laulun luonteeseen, että pitkässä laulussa on muutama tavusäännön vastainen säe”. Tuskin kuitenkaan Laitinen tarkoittaa tällä tahallista tyylikeinoa, sillä tuskinpa kukaan käyttää tyylikeinonaan runomitallista taitamattomuuttaan. Laitisen mainitsema ”tavusäännön vastainen” säe itekkin metsän emäntä ei murrehistoriallisesti ole tavusäännön vastainen, sillä niin vienalaisten kuin suomalaistenkin laulajien murteissa ts-yhtymälläkin oli vaihtelevia heikkoja asteita. Olen löytänyt näitä ”virheellisiä”, suomen kielen oikeinkirjoituksesta johtuvia ts-säkeitä Kalevalasta runsaat sata, esim.

käy tänne kutsuttaessa
kuin mitä itseki tiesi
iski virkkua vitsalla
miehittä metsässä käyvät
kaunihin katsottuasi
löytyne sitä metsässä
menenp' on otsan hyvyylle
paksumpi patsasta portin

Näennäisesti virheellisiä ovat muuten myös sk-konsonattiyhtymän sisältämät Kalevalan säkeet, joiden heikkoa astetta suomen kirjakielessä ei voida merkitä:

hevonen kosken kivestä
suorihe kasken ajohon

Kalevalasta löytyy säkeitä, jotka ovat lähempänä vienalaista kytäntöä:

Päivän toisen suovesiä, kolmannen kosen vesiä
Mi oli akkoja lähellä, ne kaikki käsi posella.

*****************************************
Laitinen ei artikkelissaan puutu lainkaan kansanrunojen säkeenloppuisiin riimeihin, vaikka esim. Kalevalassa useampi kuin joka kolmas säe on jossakin määrin loppusointuinen

****************************************

Vähän kansanrunon metrisestä elastisuudesta:

Koska Laitisella on artikkelissaan tarkastelun kohteena vain erään kansanrunon katkelma (Väinämöisen kanteleensoitto), hän päätyy toteamukseen, että "seitsemänkymmenen säkeen jaksossa on tasasäkeissä viisi ja murrelmasäkeissä kymmenen sanarakenteeltaan erilaista säetyyppiä". Verrattakoon, että olen Kalevalamitan oppaassani jo v. 1999 esitellyt satakunta"metristä mutanttia", ja sen jälkeen Karusen sivustolla vielä muutaman kymmenen lisääkin.
******************************

Kansnarunojemme rikasmuotoisesta äänneharmoniasta Laitinen esittelee vain sen tavanomaisen eli alkusoinnun. Mainitsematta jää esim. seuraavia hienovaraisia äännemaalailun keinoja:

Melkein huomaamatonta äännesointua syntyy silloinkin, kun sanojen alkutavuissa on sama vokaali, vaikka säkeen sanat eivät alkaisikaan samalla konsonantilla. Tätä kutsutaan sisäsoinnuksi eli assonanssiksi, esim. Tule jo kullan muuttelohon - Täältä saan paremman naisen - suuri tuuli luotehinen.

Äänteiden sopusointua havaitsee myös, kun edellisen sanan lopputavussa on sama vokaali kuin seuraavan sanan alkutavussa: Pohjan akka harvahammas - heponen terällä hirnu - tako olkisen orihin - On hieho hyvän näköinen.

Äänteellistä harmoniaa syntyy jo pelkästään siitä, että samat äänteet, myös samat diftongit, toistuvat säkeessä, oli niiden sijainti säkeessä mikä hyvänsä. Tällöin usein samassa säkeessä ilmenee sekä alku- että sisäsointua: sanan virkkoi noin nimesi (oi-diftongi) - Maan paha, pakenemahan - Reki vieri, tie lyheni (ie-diftongi) - kissan istua ituja - saukon maksoi sauvan varsi (au-diftongi) - kuin on portimo pinossa - läpi pään, läpi kypärin - kehrävarren kiertimiä - harja hurmehin noruvi.

Äänneharmoniapyrkimyksen mukaan etuvokaaliset (ä, ö, y) sanat esiintyvät samassa säkeessä mieluummin keskenään kuin takavokaalisten (a, o, u) sanojen kanssa. Samoin takavokaaliset sanat esiintyvät samassa säkeessä mieluummin takavokaalisten sanojen kanssa. Sen sijaan ns. keskivokaalit e ja i "seurustelevat" säkeen sisällä kummankin vokaaliryhmän kanssa. Voidaan siis puhua eräänlaisesta säkeensisäisestä vokaalisoinnusta, mikä tosin ei ole ehdotonta. Esimerkkejä:
Päivättären päättelemät (ei mielellään: Ilmattaren päättelemät) - reki vieri, tie lyheni - saukon maksoi sauvan varsi (ei mielellään: saukon maksoi sauvan kärki).

Huom. Edellä olevat esimerkkisäkeet ovat Kalevalasta.

*********************
Runolaulun ammattilaiselta odotin kattavampaa kalevalaisen runon metristä esittelyä. Lukijalle jää runomitasta artikkelin perusteella aika hatara kuva. Lieneekö Laitinen huomannut, että kansanrunoharrastuksen viimeaikaisen huiman kasvun myötä kalevalakielen tutkimuksessakin on sitten Matti Kuusen tapahtunut yhtä ja toista. Ainakin olisi kannattanut lukea tarkemmin jo v. 1999 ilmestynyt Kalevalamitan oppaani.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org