tiistai 10. maaliskuuta 2009

Kotoutumisapua uussuomalaisille (Aamulehti 10.3.09)


Tosiasia on, että maahamme muuttaa yhä enenevässä määrin pysyvästi asumaan ulkomaalaisia, joita voitaisiin paremman ilmaisun puutteessa alettu nimittää uussuomalaisiksi. Heidän mahdollinen syrjäytymisensä ei ole kenenkään etu, joten heidän kotoutumisensa on tärkeää.

Kotoutumisohjaus voisi olla yhdistyspohjaista vapaaehtoistyötä, mallina vaikkapa Mummon kammarin toiminta. Uskoisin, että valveutuneiden eläkeläisten parista löytyisi vapaaehtoisia tähänkin harrastukseen.

Tärkein asia kotoutuksessa on ilman muuta suomen kielen harjoittelu arkitilanteissa. Pitkäkestoinen kahdenkeskinen kommunikointi uussuomalaisen kanssa on monin verroin tehokkaampaa kielenopiskelua kuin kursseilla käyminen ja tulee yhteiskunnallekin edulliseksi.

Sitä paitsi teoreettinen ryhmäopetus ei kaikille uussuomalaisille sovi, usein alkeiskoulutuksen puuttumisen vuoksi. ”Seuralaisen” ei kuitenkaan tarvitse olla kielenopettaja, mutta esim. englannin taito ei ole pahitteeksi. Kielen lisäksi seuralainen perehdyttää tulokasta muutenkin suomalaiseen elämänmenoon.

Kaavailemani uussuomalaisten kotoutumisapu on mielestäni ainakin yhtä tärkeätä kuin esim. hädässä olevien kissojen auttamistyö.

Aulis Rintala