sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Onko Karuse perustettu liian myöhään?


Jossittelu ei johda mihinkään, mutta tekee mieli kysyä, onko Kalevalaisen Runokielen Seura perustettu liian myöhään? 1900-luvun loppupuolella tällainen seura olis saanut henkistä tukea ainakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran aktiivijäseneltä, kalevalakielen tuntijalta, akateemikko Matti Kuuselta.


Nykyäänhän tuon seuran taholta tarjotaan harrastuksemme tueksi vain kylmää kättä, jos sitäkään. Onkohan verovaroin toimivassa suuressa laitoksessa yhtään kalevalakielen taitoista?

Arvioidessaan Pohjois-Karjalan Runoriihessä (1978) tuotettuja nykykalevalaisia runoja Matti Kuusi ei ollut kisan runomitallisiin tuloksiin oikein tyytyväinen ja totesikin, että "kalevalaisuuden ihastelusta olisi aika siirtyä kalevalakielen osaamiseen" (Kuusi: Perisuomalaista ja kansainvälistä).

Tätä ohjetta KaRuSe yrittää sinnikkäästi noudattaa, vaikka seura saakin yhteiskunnan tukea saman verran kuin Huussiseura ry eli 200 euroa vuodessa.