Mankeliin hienosäätöä

Kehittelemme ja ylläpidämme Kalevalaisen Runokielen Seuran sivuilla toimivaa Trokeemankelia jatkuvasti Harri Perälän kanssa, aika ajoin taukoja pitäen. Seuraavaksi odotettavissa onlvain hienosäätöä. "Makeen Tronkelin" kalevalamitta perustuu edelleen, kuten ennenkin, Lönnrotin Kalevalan metriikkaan.

Mankelin suhtautuminen u- ja y-loppuisiin diftongeihin jää yhtä horjuvaksi kuin diftongien tavujako suomen kielessä on. Tälle ongelmalle, joka nähdäkseni käytännössä ei ole kovin suuri, emme siis voi mitään.

Nyt on kyse 9-tavuisten säkeiden kolmesta alkutavusta. Karusen runomittasivulla Lisäsäännössä 1 lukee: "Olisi suotavaa, että 9-tavuisen säkeen alkutavut olisivat mahdollisimman kevyitä." Tämä suositus ei ehkä ole riittävä, ainakaan, kun on kyse seuraavasta säetyypistä, jossa kaikissa kolmessa alkutavussa on pitkä vokaali:

vaaraakaan ei pitäisi olla
saan rakkaan ruunani takaisin
saattaa tuulikin vaimentua
kuuluu saaresta suomen kieltä
tuumaakaan en periksi anna

Nämä erittäin raskasalkuiset säkeet, joita onneksi aika harvoin tapaa, nyky-Mankeli hyväksyy - toistaiseksi. Säkeen alut - joko lausuttaessa tai laulettaessa - vaativat liian suuren "energialatauksen", joten säkeiden neli-iskuisuus (nelipolvinen trokeisuus) on kovasti koetuksella, tai hämärtyy kokonaan.

Tämän tyyppisiä säkeitä en ole Kalevalasta löytänyt. Onko joku muu? Ellei löydy, Mankeli ei ilmeisesti jatkossa tule hyväksymään niitä.

Yleensä 9-tavuisen säkeen käyttö lienee nykyään liian yleistä, itsellänikin. Kalevalassa yhdeksäntavuisia säkeitä on vajaat kolme prosenttia (vrt. Leinon Helkavirsissä n. viisi prosenttia). Yhdeksäntavuisuus on eräs käyttökelpoinen metrinen keino, jota tulisi kuitenkin käyttää erittäin säästeliäästi.

Toinen epäkalevalaisuus, mihin Mankelin ilmeisesti olisi puututtava, on liian monen pitkän vokaalin käyttö samassa säkeessä, varsinkin kun pitkävokaaliset tavut ovat runojalkojen laskuissa. Jos ei ihan Mankelin avulla aleta tätä säetyyppiä katsimaan, epäluontevuutta voisi vähentää oleellisesti käyttämällä rohkeasti enemmän Kalevalasta tuttua vienalais-eteläpohjalaista väli-h:ta (siis tullahan pro tullaan, tupahan pro tupaan, vierahan pro vieraan).

Tuo arkaainen h-äänne - jo kantasuomesta peräisin - on aina kuulunut suomalaiseen mittaan, ja sen pitäisi kuulua siihen edelleen - jo kunnioitussyistä vanhaa runnokieltä kohtaan. Väli-h on edelleen laajemmastikin käytössä suomen murteissa, ei vain Etelä-Pohjanmaalla. Sitä ei saisi unohtaa nykyrunoissa savolaistenkaan, joiden kielenkäyttöön väli-h ei kuulu. Eikö juuri väli-h:n puute tee Lehmosen muuten niin mainion Savo-Kalevalan vieraaksi kalevalakielelle? (Tosin Lehmonen ei noudata muutenkaan k-mittaa kuin osittain).

Edellä olevalla en suinkaan tarkoita, että pitkät vokaalit säkeistä pitäisi kokonaan eliminoida; niitä vain tulisi vähentää mainitsemallani keinolla tai muilla tavoin.

Ilmoittelen myöhemmin asian kehittelystä.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org