Lasten Kalevaloita on ilmestynyt aikain saatossa monia (esim. Martti Haavio, Aili Konttinen, Kirsti Mäkinen). Metodi on, että täti (joskus setäkin) ottaa Kalevalasta jonkin tarpeeksi "lapsellisen" pätkän ja kertoo sitten proosakielellä, mitä sitten tapahtui - kun ei osaa runokielellä kertoa.
Onnistuneimmin lapsia hämätään ylimainostetussa Koirien Kalevalassa, jossa runokieli on kokonaan unohdettu. Miksi muuten eepoksen tapahtumat pitää esittää eläinten avulla? Kirjahan olisi mitä mainioin, jos tekstit olisivat k-mittaisia. Kyllä lapsetkin tarvitsisivat runokielellä tehdyn oman Kalevalansa. Ehkä sellainen ilmestyykin piakkoin.
Varsinaiset kalevalakieliset lastenkirjat ovat harvinaista herkkua. Niiden luetteleminen ei kestä monta minuuttia.
Venny Brofeldt-Soldan teki v. 1894 kuvakirjan Suomalainen kuvakirja lapsille ja nuorisolle. Hänen miehensä, kirjailija Juhani Aho kirjoitti kuvia valaisevat kalevalakieliset säkeet.
Kansalliskirjailija Juhani Ahon kalevalamittaiset runosäkeet ja hänen taidemaalarivaimonsa Vennyn mustavalkoiset kivipiirrokset muodostavat harmonisen konaisuuden, jossa on ajalleen poikkeuksellista herkkyyttä .Teos on julkaistu näköispainoksena v. 2003 WSOY:n 125-vuotisjuhlan kunniaksi. Loppuunmyyty.
Maalaisidyllejä kuvaileva kirja toimii tietenkin kuvan varassa, tekstisisältö on kovin niukkaa ja runomitta pelkistettyä (vain tavallisimpia metrisiä tyyppejä). Mestarikirjailija Ahoa ei voi sanoa kansanrunon mestariksi.
Kalevalan juhlavuonna ilmestyi Helsinki Median (nykyinen Sanoma Magazines) kustantama Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita, Disneyn eläinmaailmaan sijoittuvien sarjakuvien kokoelma. Kalevalamittaisista säkeistä vastasivat Seppo Knuuttila ja Heikki Laitinen. Runomitta jokseenkin korrektia, mutta vivahteetonta, metrisesti eleetöntä, sisältö köyhänlaista sarjakuvakieltä.
Edellisissä kirjoissa kalavalamittaset säkeet ovat siis vain täydentämässä kuvia. Onko siis lainkaan olemassa varsinaista kalevalakielistä lastenkirjallisuutta? On kyllä, kaksi kirjaa. Nekin ovat karuselaisten varassa.
V. 2004 ilmestyi Kalevalaisen Runokielen Seuran julkaisu Suomalaisella mitalla, Kalevalan poljennolla (toim. Aulis Rintala, Pilot-kustannus), johon sisältyy 31 runoa käsittävä lastenruno-osasto (yht. noin 2000 säettä). Kirjoittajat ovat: Riitta Hämäläinen, Anja Karkiainen, Hannu Kourula, Oiva Pennanen, Aulis Rintala ja Terttu Tupala. Näytteeksi aluksi Riitta Hämäläisen lastenruno
Jos minulla olisi mummo
Jos minulla olisi mummo
pikkuinen ja pippurinen
saisi hän isokin olla
tuoksua kaneliltakin.
Siis jos hän olisi totta
hän harmaahiuksinen olisi
ja ne pitkällä letillä
tai ainakin nutturalla
kai kiharatkin kävisi.
Hymy poskilla asuisi
nauru ne rypyttelisi.
Ne ilon poimuja olisi
eivät murheen uurtamia.
Mummolla olisi mökki
kelpaisi se yksiökin
ikkunoilla kukkasia:
punainen verenpisara
ainakin anopinkieli.
Mutta jos olisi mökki,
semmoinen punainen mökki
sitä pensaat reunustaisi:
karviaiset ja herukat,
kaunis ruusu ja syreeni,
ja paljon omenapuita.
Ja omenapuiden alla
mummolla olisi tuoli
tai sittenkin verkkokeinu.
Se mummoa tuudittaisi
kesäkuussa keinuttaisi
kun kukkii ruusu ja syreeni
ja paljon omenapuita.
Toinen näyteruno kyseisestä kirjasta on Anja Karkiaiselta:
Hammaspeikot ja ritari
Luisen luolan uumenissa
luona hammaslohkareitten,
kivien kiilteisten välissä
peikot ilkeät löhösi
odotellen ahnein mielin
ruokatuntinsa tuloa
herkkuhetken saapumista.
Luola lukkonsa avasi,
luisen luukkunsa raotti.
Siitä suklaata sujahti,
perään pyöri pastilleja,
ja kasa karamelleja.
Limsaa loiskahti lisäksi,
solahti sokerilientä.
Peikot alkoi herkutella.
Syntyi mässäily yletön;
mutustelu, maiskuttelu,
järsiminen ja nakerrus.
Tuli vatsat pullollensa,
navat naukuivat nameista.
Mahassa makea muona
muuttui hurjaksi hapoksi,
suuhun toi syljen syövyttävän.
Peikot äityi kärttyisiksi,
vihaisiksi vimmastuivat,
sylki kiukkunsa kiville,
kakisteli kallioille,
kiillepinnan haurastutti,
happohyökkäyksellänsä.
Kun ne voimansa totesi,
havaitsi väkevyytensä,
vielä vain ne innostuivat,
saivat puhtia enemmän.
Suuren mahtinsa lumoissa
röyhkeästi röyhistellen,
ilkeästi irvistellen
kiven kylkiin ne pureutui,
louhi hampain lohkareita,
viilsi pintaa pehmennyttä
tunki kyntensä syvälle.
Kivet kiljuivat apua,
voihke kuului lohkareista.
Armahdusta ne anoivat,
louhimisen loppumista.
Tiesivät ne ennestänsä
tuosta tuskia tulevan.
Kohta koskisi kovasti
vihloisi niin vietävästi.
Saapui sankari sorea,
hoikkavartinen ritari,
tuli turvan tuottajaksi,
pestautui pelastajaksi
aseenansa harjaskimppu,
tuuhea tuhokapine.
Se vaelsi kallioilla
ylös alas, edestakaisin,
kiipesi kivien päälle,
tunki taakse viimeistenkin.
Ei se peikkoja pelännyt,
arastellut ahmatteja:
pinnoilta pidätti niitä,
esiin etsi onkaloista,
tarttui kiinni taitavasti,
kävi kiivaasti käsiksi.
Pani antamaan periksi,
irti päästämään pakotti.
Peikkokansa kauhuissansa
väistyi vahvemman edestä.
Kun poistui ponteva ritari,
tuli tulva, huuhtoi luolan.
Vesi pärskyi ja lotisi,
syöksyili kiviä vasten
huuhtoi hurjana mukaansa
hapannaamaiset epelit
sekä jäänteet järsinnästä.
Täytyi peikkojen pahojen
aallon valtaan antautua,
surffata pois luolan suusta,
lavuaariin lasketella.
Kai ne vintiöt vihaiset
vieläkin ui viemärissä.
V. 2005 julkaistiin Aulis Rintalan Hölmöläisten valtakunta (Satukustannus Oy), jossa esitetään 13 hölmöläistarinaa muinaisrunojemme kielellä. Säkeitä 971. Myöhemmin annan näytteitä tästäkin runokirjasta.
Jos joku tietää muita kalevalamittaisia lastenkirjoja, ilmoittakoon minulle.
Ensi vuonna, Kalevalan juhlavuonna, on taas odotettavissa erään karuselaisen kalevalamittainen lastenrunokirja.
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
