Rintala Aulis: Kalevala eteläpohjalaisella murteella. 329 sivua.
Kuvat Mirka Johansson
Lumo Kustannus. Tampere 2008
Seppo E. Järvinen:
Kalevala oikiankiälisenä
Kauhavalton totuttu saamahan parahite puukkoja. Sielon kumminki syntyny joskus soran aikoohin poikakersa, jollon kasuanu hinku murreasioohin.
Nyt tuo raavahaksi venyny Rintalan Aulis on päästäny käsistänsä eteläpohojalaaselle murtehelle kääntämänsä Kalevalan.
Soon saanu sille oikeen kustantajanki, jotta son varmahan oikialla asialla. Seni on havaannu, jotta Etelä-Pohojammaa on ainut murrealuet, jota tiäremiehet puhutteloo yksikös, muut mainitahan monikos - niinku ny savolaasmurtehekki, joistei tarvitte samana päivänä eres puhuakkaa.
Kalevala eteläpohojalaasella murtehella on vissihin ensimmäänen sen kirijan kalevalamittaanen murresversio. Aikaasemmin on murrennettu jotaki Aku Ankkoja ja vastaavia, mutta nyt on päästy oikeen kansalliskirijallisuutehen.
Tua Rintalaanen on aikaasemminki touhunnu Kalevalan paris. Soon teheny siitä pari vuatta sitte nykysuamenkiälise, ja sitte soon laulanu niitä murtehella, mutta niitei ny noteerata täs yhteyres.
Vissihin muunmurtehellisia varte Rintala sanoo esipuheesnansa, jotta kirija vaatii lukijalta normaalia enemmän. Eteläpohojalaasille kirijan lukeminen on kyllä heleppua, paitti jos yrittää veisaamalla, mutta siinäki voi käyttää luvan perästä omatekoosta nuattia.
Jonkuverran voi lukemises haitata se, jotta teksti on lähinnä Härmänmaan murretta, mutta siihenhän on totuttu jo hamasta Vaasan Jaakoosta alakaan eikä Karhuvainion Esakaa siitä kovin palijo poikennu. Maakunnan lairoolla väännetähän vähä erilailla, mutta kun ei välitä jokaasesta kirijaamesta, niin jopahan rupiaa tuntumahan tutulta.
Ku Rintala on oikeen suamen kiälen maisteri, niin siinon paha ruveta kovim palijo virheetä osoottelohon. Olokohot härmälääsyyret omas paikas, kyllä Kalevalaa tällä nuatilla lukoo poistiähensä ympäri Etelä-Pohojammaata.
Ja mitä sielon? Laulajan alakuvärsyllä lähäretähän liikkeelle:
Mun teköö kovastim miäli,
ajatteloo aivonikin,
ruveta runoolemahan,
sukuvirttä sualtamahan,
laatuvirttä laulamahan.
Sanat suuhuni sulaavat,
kiälem päällek kerkiäävät,
hajuaavat hampahille.
Teköö miäleni sanua, jotta Kalevala tuntuu palijo kotoosemmalta tällä sanootuksella. Lönrootin Eliaksen värkkäämä muato tuntuu niin viraalliselta:
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi,
lähteäni laulamahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Tai siälä kirijan loppupääs ku se poikakersa neuvoo Väinämööstä:
Ei sua nevallev viäty,
kolohaastu koivupuulla,
kun teit törkeetä tekoja,
kovempia konnuuksia,
rikoksia rumempiakin,
nuarempana, ekkös muista?
Siinä vanhas muaros sama kohta on jotenki pliisu:
Ei sinua silloinkana,
Eip' on vielä suolle viety,
kun sa miesnä nuorempana
menettelit neiet nuoret
alle aaltojen syvien,
päälle mustien mutien.
Täs meirän Kalevalas Väinämööne lopulta tuumaa, jotta
Mun on aikani ohitte,
tairan tästä lähtiäkkin.
Kyllä soon seränpoijat ja tärintyttäret niin, jotta tämän Kalevalan kans ei tuu ikävä. Siton hauska lukia. Koittakaa vaikka itte!
_____________________________________________
Huom! Kirjaa saa kirjakaupoista.
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
