Väinämöisen jäähyväiset

Väistyi vanha Väinämöinen, meren poika, myrskyn poika,
astui mielin miettiväisin kohti alkujuuriansa,
rakasta, kotoista merta.

Loitsi vaskisen venehen, lauloi purren välkkyväisen,
umpipurren puuntavaisen, ja istahti sen perälle.
Katseli kotokyläänsä haikeana, vaikeana.

Jäähyväisiksi väelle lauloi virren viimeisensä,
lähtöveisunsa veteli:
“Antaa aikojen kulua, vuotten mennä, toisten tulla,
voihan vielä koittaa aika, jolloin kaikuu Suomen laulut,
raikuvat runojen rytmit suomalaisella mitalla,
Kalevalan poljennolla.

Niin voivat säkeet nämäkin, niin saattaa tämäkin soitto,
olla taasen arvossansa.

____________________

Aulis Rintala: Kalevala nykysuomeksi (2006), kuva: Eero Heikkinen