Mitä hyötyä kalevalakielen taidosta on? Näin kysyvät nykyisetkin utilitaristit, hyötynäkökohtia korostavat. Toimiessani suomen kielen maikkana oppilaani kysyivät usein, että mitä hyötyä tästäkin on, kun yritin jotakin opettaa.
Voidaan tietenkin kysyä, onko omaleimaisen kulttuurin vaaliminen näinä maapalloistumisen aikoina hyödyllistä. Mitä suomalaiseen identiteettiin tulee, niin eiköhän kalevalakieli ole juuri osa itseämme, vuosituhantista geeniperimäämme. Ollakseni runollinen, pateettinenkin, se on Suomen sydämen kieltä, sitä suomalaisen sanan sinfoniaa. Ainutlaatuista kalevalaista koodiamme ovat ihastelleet kielentutkijat kautta maailman.
Oppilaiden kielellisen kehittymisen kannalta ajatellen kalevalakielen opiskelu on sukeltamista syvälle suomen kielen olemukseen. Äidinkielemme sana äänteineen joutuu oppilaan perusteellisen analyysin kohteeksi. Pohtiessaan kalevalakieleen olennaisesti kuuluvaa alkusointua ja muuta äänneharmoniaa oppilas huomaa äidinkielensä sointuisuuden, äänteellisen kauneuden. Etsiessään synonyymisia ja/tai analogisia ilmauksia kertosäkeisiin oppilas huomaa, että asia voidaan sanoa ynonyymisesti, monella tapaa toisin, vielä kauniimmin. Mikä onkaan parempi keino hankkia sanottavalleen ilmeikkyyttä, monipuolisuutta. Useinhan kielen ammattilaiset varoittavat meitä sanavaraston köyhtymisestä.
Kalevalakielen harrastus on kielellä leikkimistä, sanaseppoilua ja sitähän suomalaiset rakastavat. Televisiossa ja radiossa järjestetään kaikenlaisia sanataituruuden kisoja. Kalevalasäkeiden sepittely muistuttaa hyvin paljon sanaristikon täyttöä: molemmissa synonyymi- ja analogiataju on tärkeällä sijalla. Kalevalakieli pakottaa oppimaan tiivistämisen taitoa: sanoma on saatava mahtumaan säkeen kahdeksaan tavuun. Kalevalakieli on äännetaidetta, tavutaidetta, säetaidetta, sanataidetta - kielen taidetta.
Aulis Rintala, tavutaiteilija
