Hölmölän kylän lähellä
oli kaunis viljapelto,
rukihille kylvettynä.
Ruiskukkia kasvoi paljon
viljankorsien seassa.
Niinpä näytti viljapelto
siniseltä, vihreältä,
aivan kuin kesäinen järvi
lakkaamatta lainehtien
tuulen tuudittelemana.
Seitsemän akan rykelmä
astui tiellä illansuussa.
He tulivat heinätöistä
väsyneinä, hiestyneinä.
Huomasivat suuren järven,
oikeasti viljapellon,
sinivihreän värisen,
aaltoilevan tien ohessa.
Vaatteet päältä viskasivat,
riisuivat ihan alasti,
ja pianpa akkalauma
uikin pellon aallokossa.
"Jopas on matala järvi,
tänne ei huku hevillä,
on todella turvallista",
arveli eräs akoista.
Tovin siinä uituansa
akat alkoivat epäillä,
että on joku kadonnut.
Akkalauma laskeskeli,
olivatko kaikki koossa,
seitsemän pitäisi olla.
Kaikista älykkäin akka
teki laskutoimituksen.
Muuten laskikin hän oikein,
mutta itsensä unohti
lopullisesta luvusta,
ja tulos oli vain kuusi.
Siitä kaikki säikähtivät,
epäilivät itseänsä:
"Olenko minä kadonnut,
miten on asian laita?"
"Laskisit nyt itsesikin,
siten saamme täyden määrän",
muut sanoivat laskijalle.
Nytpä akka siis aloitti:
minä yksi, kaksi, kolme...
Taas tuli samainen summa,
kuusi kertakaikkiansa,
tämähän on merkillistä.
Tiellä kulki muuan Matti,
kotoisin Terävälästä,
ei siis Hölmölän väkeä,
ei edes sukua heille.
"Työntäkää nenänne tuohon
sinisen saven sisähän,
laskekaa nenien kuopat,
saatte selville asian",
niin valisti viisas Matti.
Akat kohta polvistuivat
saviselle maaperälle,
jättivät nenänsä jäljet.
Nyt oli tulos parempi,
ynnälasku antoisampi:
seitsemän nenän koloa.
Akat siitä päättelivät
kaikkien olevan koossa.
Matti sai kiitosta kovasti,
kun pelasti yhden heistä
kuolemasta, hukkumasta,
järven aaltojen sekahan.
Aulis Rintala
Kuva: Kai Turunen
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. Osoitteella: aulis(at)rintala.org
