torstai 14. elokuuta 2008

Kalevalan kansanliike - vaaliruno


Tämä vaaliruno sopii kaikkien puolueiden eduskuntavaalipuheeksi aina ja kaikkialla, eikä loukanne ketään. Samat teemat toistuvat puheissa vuodesta vuoteen, vain puhujat vaihtuvat. Miksei niitä asioita voisi esittää runomuodossakin. Vaaliruno on vapaasti kaikkien käytössä.


Arvostetut kuulijamme, kuulijamme, katsojamme,
perustimme puolueenkin, supisuomalaisen aivan,
kansamme kohennukseksi, kotimaan menestykseksi.

Meidän uusi puolueemme, Kalevalan kansanliike,
ajaa kaikkien etua, varsinkin vähäosaisten, yhtäkään unohtamatta.

Esittelen itsenikin: olen vanha Väinämöinen,
edustajaehdokkaana täällä vaalipiirissänne.

Hyvät puoluetoverit, kaikki muutkin kansalaiset,
kuulijamme, katsojamme, vaalithan ovat tulossa,
ja te päätätte piankin, kuka on edustajanne
taas tulevat neljä vuotta siellä Arkadian mäellä.

Osoitan puheeni teille: yrittäjät, palkansaajat,
maanviljelijäväestö, työttömät, eläkeläiset,
veteraanit, invaliidit, avoliitossa elävät,
perheettömät, perheenäidit, yksinhuoltajat etenkin,
ja nuoret, opiskelijat, isänmaamme suuret toivot,
kaikki muutkin äänestäjät.

Jos annat äänesi minulle, niin minä lupaan ja vannon,
että teen todella työtä sinun äänesi edestä.
Meidän uusi puolueemme, Kalevalan kansanliike,
ajaa kaikkien etua.

Sinulle, eläkeläinen, on parannusta luvassa,
ikäihmiset elävät pelkkäin almujen varassa,
ei riitä eläke-eurot edes sairauskuluihin,
on liian laiha lompakkonne. Jos pääsisin päättäjäksi,
nousisi eläkepalkat, eikä vain jokusen euron
vaan todella suuren summan.

Palkansaajille sanoisin: tehän tuotte meille leivän,
teillekin minä vakuutan: onpa tiedossa korotus
mitättömiin liksoihinne, melko roimanpuoleinenkin,
lisäksi veronalennus.

Yrittäjät, ystäväni, tarjoan apua teille,
tehän meitä työllistätte, te jos ketkä tarvitsette
taloudellista tukea.

Sitten teille työttömille, piinatuille, kärsineille,
mulla on ilosanoma: Jos minua äänestätte,
minä hankin teille töitä. Työtä on tekemätöntä
vaikka kuinka tässä maassa, se on kiinni päättäjistä,
täysin heidän tahdostansa.

Ja te lasten kasvattajat, kotonanne ahkeroivat,
paljon on parantamista teikäläistenkin oloissa.
Tuki on melkoisen vähäistä yhteiskuntamme taholta.
Jos annatte äänet mulle, teille, pienten lasten äidit,
koittavat ajat paremmat.

Vaalit siis ovat tulossa, ja te päätätte piankin,
kuka on edustajanne taas tulevat neljä vuotta.
Meidän uusi puolueemme, Kalevalan kansanliike,
ajaa ihmisten etua.

Toistan vielä pääasiat, kohdistan sanani teille:
yrittäjät, palkansaajat, maanviljelijäväestö,
työttömät, eläkeläiset, veteraanit, invaliidit,
avoliitossa elävät, perheettömät, perheenäidit,
yksinhuoltajat etenkin, ja nuoret, opiskelijat,
isänmaamme suuret toivot, kaikki muutkin äänestäjät.

Jos annat äänesi minulle, niin minä lupaan ja vannon,
että teen todella työtä sinun äänesi edestä.
Nuoriso on aina ollut sydäntäni niin lähellä.
Toden totta, te olette isänmaamme suuri toivo.
Takaankin opintopaikat, hyvin palkattua työtä,
heti valmistuttuanne.

Veteraaneille sanoisin: veljeähän ei jätetä.
Juuri teidän ansiosta elämme vapaassa maassa,
torjuittehan vainolaisen. Minkälaisissa oloissa
eläisimme ilman teitä! Totisesti tarvitsette
paljonkin leveemmän leivän. Liian kauanhan jo onkin,
sotiemme sankareita jopa pilkkana pidetty.
Jos pääsen edustajaksi, heti kerralla kohennan
veteraanien asiat.

Hyvät puoluetoverit, kaikki muutkin kuulijamme,
kuulijamme, katsojamme, vaalit siis ovat ovella,
ja te päätätte piankin, kuka on edustajanne
ne tulevat neljä vuotta.

Meidän uusi puolueemme, Kalevalan kansanliike,
perustettu aivan äsken, ajaa kaikkien etua.

Kärä finlandsvenska folket, kanske inte bättre folket,
inte heller sämre mänskor. Ni hör också till äkta finnar,
gemensamma fosterlandet, fosterlandet, moderlandet.
Rösta på mig, var så goda, det där skall ni inte ångra!

Rakkaat suomenruotsalaiset, saamelaiset ja romanit,
hyvät maahanmuuttajamme, ynnä muut vähemmistömme,
varsinkin homot ja lesbot, kaikki syrjityt, sysityt,
päähän potkitut, petetyt, teille koittaa uusi päivä, uusi ja upea huomen.
Kun pääsen edustajaksi, kannan huolta puolestanne,
teillekin takaan ja vannon ihmisarvoisen elämän.

No niin, arvoisa yleisö, joku ehkä ihmetteli,
mitä kaikkea lupasin, ehkä aivan liian paljon?

Kyllä taisinkin luvata melko runsaalla kädellä,
mutta sen olen kokenut, että kun lupailen paljon,
olen saanut kaikkialla varsin suurta suosiota,
yllin kyllin kannatusta, ääniä ylettömästi.
Tämä on tosiasia. Ymmärtänette minua?

Lopuksi mä toistan vielä: Jos annat äänesi minulle,
niin minä lupaan ja vannon, että teen todella työtä
sinun äänesi edestä. Muistakaa tämä asia:
Meidän uusi puolueemme, Kalevalan kansanliike,
ajaa kaikkien etua.

Aulis Rintala