Samas tilaasuures kertoolim puukoosta ja muista teräaseesta sekä rauraj ja teräksen synnystä Kalevalas. Eepokses toimitethan, kuinka rauta petti lupauksensa ollav veistämätä veliitänsä, lastuamata äireensäl lasta, kun seppä Ilamarinen tyhymyyksisnänsäp päästi rauran ahajostansa, kitumasta tulen kirasta. Varsinkin Etelä-Pohojammaalla rauta - niin ku historia toristaa - on useen kajonnu ihimisel lapsehen, niin kun täs runohnanikin käyy.
Puukkoovestivaaliej järiestäjät eivät oikeen ollu innostunehia säkehier raakasta sisällöstä. Se on ymmärrettävääkin, kun halutham myirät teräaseeta. Eihän nyp puukkootehtaalun imakohon enää voik kuulua, notta ihimisiä tapethan tualla lailla puukoolla, niin kun ennevvanhaan.
Mutta luulen, notta puukkoovirmojenkin pikkujouluus Rannajjärviä laulethav viälä täyreltä lairalta. Alahalla oleva runoni o hyvä näytelmäkappales, mutta varootan, nottei vaan tulsir rumihia! Ainakaan esittäjään ei saisi ollap pöhönäs. Yleensäkkiv väkivallan aijat om menny ohitte, tai ainakin niin kuvitellahan, vaikka viäläkij jokku ihaaloo häjyjä, aikansat terroristia. Mutta kansamperintehen historiasta tätä raakuutta ei hetkes pyhiitän niiv vaam pois.
P. S. Uurej ja suurentuvan Kauhavav (Härmät + Kortesjärvi) vaakunasta jäi muutoom puukkoo kokonansap pois vuaren 2009 aluusta, notta rauhaa kohti ollaham menos näis imakoasiooskin.
_________________________
Huom! Seuraavaa ei saal lukiat tavanomaasesti, vaan se pitää höväätä äänehen, elil laulaa omatekoosella, vaikka härkävainaan nuatilla.
PUHUU RAUTA KAUHAVALTA
Nym mä kerroj ja kuvaalen, kuinka täälä Kauhavalla,
puukkoojunkkariem maalla, laajalla lakeurella,
viätettihim mahtihäitä, juhulia julumetuuta,
pirun suuria pitoja.
Siit' on aikaa jo kulunu, jopa vuasikymmeniä.
M'olin silloom piäni poika, tuskin Oskarin kokoonen.
Häät oli tosi komiat, niin kun täälä pruukatahan.
Eipä ollum moittimista syämä- eikä juamapuales,
eikä muuskaan trahteeringis, olihan nua naitettavat
varsiv vöyrästä sukua, molemmat ökytaloosta.
Mihinä ne häät olivat, kekkä viätihiv vihiillen?
Suluhanen Sippoolasta, väkevä, komia poika,
oikeen suuresta taloosta.
Morsian Ylikylästä, toresta koria flikka,
ei sekääm mökistä ollu.
Häät oli morsiamen kotona.
Vaikka häät oli komiat, täm' on surkia retuutti,
eikä liänen nauramista, juurikaan iloottemista
jumalattomis juhulis.
Kuinka niin, mikä vikana?
Kyllä kait on kerrottava kerralla koko retuutti,
tua juttu alakuloonen, kun hiano juhulahuanes
muuttuukin surutalooksi.
Jo kolomev voorokautta oli kuppia kumottu
aika reirumpualoosesti, iloliäntä litkuteltu,
niitä korven kyyneliä, nuaremparin kunniaksi,
välis kyllä syätihinkin.
Niin oli tapana ennen.
Alakoo olla aamuyätä, koittamas kolomas päivä.
Niin usiat viarahista, olletikkim miähempualet,
makaskij jo laattialla kum mötiääsep pöhönäs.
Niinpä ennem pruukattihin.
Viimmeesillä voimillansa Erkki konttii laattialla
kohti sahtitynnöriä, liki pontikkamukia.
Ylähäppäiv vaan yritti, vaikka kaatuuli välillä.
Täs jo hiamam painittihin, tuas kättä väännettihin,
niinkum meillä pruukatahan.
Niilo kurkusta kuristi, parasta kaveriansa,
piam päätä taas silootti.
Pekka mittaali haloolla Jaakoon kallon kestävyyttä.
Härihnänsäj Jaakkoo parka
siappas puntarin framillen.
Yrjö nyrkillä hyvääli naapurinsal leukaluita.
Tosin kaikes ystävyyres, niim me ennem pruukasimma.
Muut jalakeella olijat jatkoovat metelöömistä,
mökellystä, möyrästystä.
Antti akkaansa ylisti, Tauno trossas tammallansa,
källäs Kaalepin konia, leveeli lehemillänsä.
Paavo jankutti rahoosta, niistä maksamattomista
ikivanhoosta veloosta.
Kalle puukoolla kututti veliipoijam poskipäitä,
kokeeli teräm pitua, oliko rauta karkaastua.
Sulo sönkötti sorasta, reisuusta Venäjäm maallen,
rysssän kans rypemisistä.
- Häjyt tuloo, joku jo huuti.
Piampa juhulapaikas rupeskir rytäjämähän,
ovi auki potkaastihin, tryykäs miäs tuvan ovesta
aivan arkiverhoohnansa, hikisis ja haiseviskin,
suarahan navettatöistä, krannir riuska trenkipoika,
vanha hellu nuaren frouvan, äsköön naitetun emännän.
- Häjyt tuloo, akat taas huuti.
Ei muita häjyjä tullu,
tuli vaan se toiskam poika.
Trenki keskilaattialla,
aika lailla kans pöhönäs,
kariaasi kaikiv voimin:
- Hypäkköhöm pöyräm päällen, joka om mua parempi!
Huuti pian isäntä itte,
vastanainuv viisasteli,
purevalla pilakallansa:
- Jumalauta, turpa kiinni,
näjittäkö, kuulittako,
huamasko koko porukka,
mikä pääsi miähen suusta?
Jokahinen om parempi
kun tua köyhä trengirretku,
hiarojan äpäräkersa!
Pahoon suuttuu toiskam poika,
trenki naapuritaloosta,
helavyätänsä hapuuli, hairas puukkoonsat tupesta,
veittev vyältä jo vetääsi, huikkas äänellä häjyllä:
- Ei tästä pirop parane, jonsei viarahat vähene!
Sitten kans taloon isäntä tuppiroskaansa tavootti,
kopelootti puukkojansa, kariaasten kauhiasti:
- Se aluuksi lähteköhön, jok'on kuakkaviarahana,
sä oot tulluk kuttumata, käskemätä, pyytämätä,
vasiten häjyylemähän, kehumahan, trossaamahan.
Janottaako vanha suala?
Nyt on myähäästä kosia, me kävimmä jo vihiillä!
Jo paloo miäheltä pärehet, kiahahti veri sakia.
Trenki naapuritaloosta, orpoopoika, lehtolapsi,
helapäätä heilahutti, ilamas väläji veitti,
teräs täytti tehtävänsä, puhuu rauta Kauhavalta.
Näkyy jo Laitilammäjellä vallehmanni miähinensä.
Kohta ne pihallen tryykäs kaharella hoijakalla,
kaharen hevoosen kyyris.
Kahalehet vaan kilaji, kun ne vei sen toiskam poijan
piremmäller reisullensa.
Porstuasta porraspäähän, veri virtana valuen
piar rumista kannettihin, vastanainehen isännän,
leski krääkyej jälies.
Aulis Rintala, kuvat: Pentti Tynkkynen
