Kalevala eteläpohjal. murteella (Virke-lehti 3/2008)

Äidinkielenopettajain liiton Virke-lehti 3/2008:

Väinämöönen, Joukahaanen ja kaikki kalevalaaset eteläpohojalaasella murtehella

Aulis Rintala: Kalevala eteläpohjalaisella
murteella, Lumo Kustannus, Gummerus
Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2008

Kiälen kiamuroota

Aulis Rintalan kymmenen vuoden työ on komeaa luettavaa. Hämästyttävältä tuntuukin, että teos on kansalliseepoksemme ensimmäinen kalevalamittainen murreversio. Muita versioita selko-Kalevalasta lasten Kalevalaan on ilmestynyt aikaisemminkin.

Eteläpohjalainen murre luontuu Kalevalan kerrontaan erittäin hyvin. Murre on vanhakantaista, joten sen muodot sopivat kalevalaiseen rytmiin. Seuraava lause havainnollistaa tätä hyvin: "Pillastuuvat jo hevooset, varsat vauhkoona vapaji." (s. 30)

Rintala on valinnut puhutun kielen muodon. Runosäkeet on merkitty niin kuin murteenpuhujat ne ääntävät, esimerkiksi pöyräm päälle, otak kiinni. Rintala toteaa, että kieli ei pyrikään olemaan ehdottoman 'puhdasta', koska turhantarkkaa ei ole puhuttu murrekaan.

Itselleni kieli oli mehukasta luettavaa. Nautin elävästä murteesta, sanoista, joiden merkityksen muistin vasta lukiessani teosta. Kieli oli helpompaa luettavaa kuin varsinainen Kalevalan kieli. Joka ei tunne eteläpohjalaista murretta, saattaa olla asiasta eri mieltä. Lopun aakkostettu hakemisto täyttää siltä osin varmasti paikkansa.

Rintala on lisännyt hieman, poistanut jotakin, tehnyt siltoja jaksojen välille, selitellytkin. Lopputulos on eheä kokonaisuus, joka ei kalpene alkuperäiselle. Kun Kalevala kertoo useamman kerran, Rintala oikoo. Kun Rintala selittää, Kalevala jättää mainitsematta. merkitykset kasvavat, painotukset saattavat hieman muuttua. Silti Rintalan teos on johdonmukainen, taitekohdiltaan hiottu ja selkeä.

Henkilööstä

Kalevala on täynnä hieman onnettomia mutta sitäkin rehvakkaampia henkilöitä. Joukahainen ja Lemminkäinen nousevat esille asenteellaan "Minoon meiltä ja muut on meirän krannista". Näillä herroilla pieni ei todellakaan ole kaunista. kun Joukahainen ja Väinämöinen ottavat mittaa toisistaan, uhoaa Joukahainen: Jonset tahrot tappelua, raa'ar raurar ratkaasua, teräksistä tuamiota, niim mä laulan sun siaksi, suuren kärsän kantajaksi. Tuallaasen flataasem miähen sontafloorihim polien, sian kettahan kutistan, porsahien karsinahan." Mikä uho, mikä mieli! Ja jotenkin niin pohjalaista.

Marjatan kohtalossa Rintala on revitellyt: Kalevalan siveyden sipulin kuvailu on Rintalan käsissä muuttunut alkuperäistään ronskimmaksi. Eikä lopputulos ole ollenkaan hullumpi.

Kullervon tarinassa murre antaa henkilölle luonteen. Kun Kullervo purkaa vihaansa ja tuskaansa maailmaa kohtaan, se on helppo uskoa. Murteessa on voimaa.

Kaiken kaikkiaan Aulis Rintalan Kalevala eteläpohjalaisella murteella on hieno teos. Ainakin minuun se teki vaikutuksen.

Pipsa Lainas
***********************************************************