maanantai 6. lokakuuta 2008

Turvahenkilöitä kouluihin (Hels. Sanomat 6.10.08)

Jotta vanhemmat ylipäätään uskaltavat lähettää lapsiaan kouluun ja jotta edes jonkinlainen työrauha saataisiin opinahjoihin, on lässyttämisen sijasta ryhdyttävä konkreettisiin toimiin.

Ehdotan ensiavuksi seuraavaa:
Koulun ala-auloihin päivystämään sekä mies- että naispuolinen turvahenkilö, jollaisiksi voi palkata esim. työttömiä poliiseja. Jos koulun tiloissa sattuu häiriöitä, paikalle kutsutaan kännykällä paikalle toinen turvahenkilö katsomaan tilannetta, toisen jäädessä päivystyspöydän luokse.

Koulujen oviin etälukitus, jolla turvahenkilöt voivat tarvittaessa säädellä liikennettä. Nauhoittavat videokamerat kaikkialle koulun sisä- ja ulkotiloihin, vessoja lukuunottamatta. Koulun auloihin myös tarvittava määrä tuoleja, joilla koulukiusatut voivat viettää välituntinsa turvallisesti.

Turvahenkilöt kouluissa kautta maailman on jo tavallinen ilmiö. Miksi ei sellaisia ei saisi olla maailman väkivaltaisimpiin kuuluvassa maassa, Suomessa? Kouluviranomaisten huoli imagosta on toisarvoinen asia, kun kyse alkaa olla ihmisten hengestä ja terveydestä.

Aulis Rintala
opettaja (eläk.), Tampere

***********************************
Ks. Hesarista asiasta syntynyttä keskustelua: http://www.hs.fi/keskustelu/Turvahenkil%F6t+p%E4ivyst%E4m%E4%E4n+koulujen+auloihin/thread.jspa?threadID=143794&messageID=2472536
***********************************
Jokela-surman jälkeen turvamiehiä peräänkuulutti myös Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola (23.1.08). Kauhajoki-tapauksen jälkeen turvahenkilöstöä kouluihin on vaadittu monissa yleisönosastoissa, mm. Martta Rajala Keskisuomalaisessa 18.10.08. Turvamiehiä on kouluissa jo monessa maassa, mm. Yhdysvalloissa, Venäjällä, Virossa ja Liettuassa.