Mikä maa, mikä valuutta?

Eräs maa Lähi-idässä on omasta mielestänsä
naapureitansa parempi, jumalan valittu kansa,
kirkonkin kuvitelmissa:
maa siunattu, maa luvattu.

Amerikan dollareilla, jenkkien asetuella,
jumalan valittu kansa ammuskeli ohjuksilla,
naapureitansa tulitti.

Vuosikymmenten kulussa Beirutin pahoin pilasi,
teurasti, teki tuhoa, miehitti Libanonia,
ja Golanin kukkuloita, Länsirannan raunioitti,
saartoi Gaazan kaistaletta, ihmisleiriä tykitti
ilmasta, mereltä maasta.

Papit puolesta puhuvat, kappalaiset kiittelevät,
ja rukoilevat rovastit.

Mikä maa, mikä valuutta?

Jouluevankeliumi murtehella

Jouluevankeliumi (Luukas 2 : 1 - 20)

Härmänmaan murteella (ollut Kauhava-lehdessä 22.12.03)

1. Ja tapahtuu nuana aikoona, notta Rooman keisari Aukustus määräs koko kansam maksamhav verua.

2. Tämä verollempano oli ensimmäänej ja se pantihin toimehen silloon, kun Kyrenius oli Syyrias maaherrana.

3. Kaikki ihmiset lähtiväkkim pantavaksi ittensäj ja tiänestinsäk kirioollen, jokahinen omahan kaupunkihinsa.

4. Niij Jooseppikin, koska s’oli Raavirin kaukaanen sukulaanen, lähti Kalileasta, Nasareetin kaupungista, Juureahan, Raavirin kaupunkihin, jota sanottihim Peetlehemiksi.

5. Sill’oli föliyhnänsäp piänihim päin oleva Maria, jonka kans s’oli kihiloos.

6. Justihin silloor rupes niiren tenava syntymhän.

7. Maria synnyttikim poijan ja ne laittoo sem makaamahan trasuuhin kääräästynä hevoostallihin, hinkalhon, kun n’ei löytänym minkäällaasta kortteeria, kuv väkiä oli niir raavahastil liikkeellä.

8. Ja siinä likillä paimenet oli vartioomas yällä itikootansa.

9. Siinä siunaamas niiren eres seisoo Herran enkeli, ja samas leimahti maharottoman kirkas valakia paimenien kohoralla, niirem päiren yläpualella, ja n'oli niin säikähröksis, notta aivan ne tutaji.

10. Mutta enkeli lohorutteli niitä ja sanoo, nottei trenkääp peliätä, ja ilamootti niiller iloosen asian, joka koskoo jokahista:

11. Täälä Raavirin kaupungis on nys syntynyv Vapahtaja, Kristus, Herra.

12. Ja täs on teillem merkki, jotta parahiter rookaatta sem poijan: s'on tallis ja makaa siälä kapalootuna hinkalos.

13. Ja samas ne huamas enkelin föliys hirviäm palio taivahallista sotaväkiä, ja ne ylisti Jumalaa.

14. Ne sanoo, jotta ”Kunnia Jumalallen korkeures ja maas rauha ihimisillä, joita kohtahaj Jumala osoottaa hyvää tahtua”.

15. Ja kun enkeli oli mennyp paimenien tykyä taivhashen, niin nämä rupes toimittelhon toisillensa: Lähärethän nyp Peetlehemihin kattomhan, mitä siäl’on oikeen tapahtunu ja mitä se Herra meillej justihin on höväänny.

16. Ja ne tryykäs kauhialla kiiruhulla ja rookasivakkim Marian, Joosepij ja pikkuusem poijan, joka makas siinä hevoosen hinkalos.

17. Ja kun n'oli sen nähäny, niin ne selevitti koko ser retuutin, mitä tästä tenavasta niillen etukäthen oli toimitettu.

18. Ja kaikki jokka sen kuuli, imehteli kauhiasti, mitä paimenet niillem puhuu.

19. Mutta Maria, poijan äitee, painoo kaikki nua asiat miälhensäj ja funteeras ja pahkulootti niitä syrämmehnänsä.

20. Sittem miähet lähti takaasin kerollem paimenhen. Ne ylisti Jumalaa kaikesta, mitä n’oli nähänyj ja kuullu.

Murtehellen kääntäny Aulis Rintala

Kansakin voisi juhlia Kalevalaamme (Savon Sanomat 9.4.09)

Kalevalan 160-vuotisjuhlia vietetään taas näyttävästi, ikään kuin kirja olisi jokin kuva- tai säveltaiteen tuote. Veronmaksajain rahoilla tilattiin teoksia 20 nykytaiteilijalta, joista monet ottavat eepoksen vasta ensi kertaa käteensä. Itse juhlakalu, Lönnrotin sanataiteen hedelmä, varsinkin sen ainutlaatuinen runokieli, jää huomiota vaille.

Ensi vuonna vuoden 1835 Kalevala täyttää 175 vuotta. Ehdotan, että silloin kalevalainen kansamme juhlisi itse eeposta. Järjestettäisiin kalevalamittaisen runon kilpailu, esim. siitä, kuka kertoisi kauneimmalla nykysuomella parhaita kohtia Kalevalasta. Kuka kertoisi soljuvimmin Punahilkka-sadun vanhalla runomitalla. Kuka tekisi parhaan "arkkiveisun" jostain ajankohtaisesta aiheesta. Nykykielikin nimittäin suostuu mainiosti runomitan raameihin.

Runomitan opettamisessa auttaa auliisti epäkaupallinen yhdistys Kalevalaisen Runokielen Seura (Karuse), jonka sivustolla toimii myös maailman ainoa säkeidentarkastusohjelma Trokeemankeli.

Innostus ilmaisuun vuosituhantisella kielikoodilla on valtava. Tiedän sen kokemuksesta: Jokin vuosi sitten seuramme järjesti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa samantapaisen kilpailun, johon runosäkeitä lähetettiin monen Kalevalan verran. Runoilevan kansamme suuret joukot voisivat siis tällä tavalla juhlistaa kansalliseepostamme - eikä tule kalliiksi.

Aulis Rintala Karusen perustaja, kunniapuheenjohtaja

Liukuva vai iskevä kalevalamitta?

Kirjallisuuden maineikas moniottelija, akateemikko Matti Kuusi antoi kalevalakielen harrastajalle päteviä, mutta aivan liian niukkoja ohjeita. Pentti Leinon teoreettisista tutkimuksistakaan ei meille nykyniekoille ole paljonkaan hyötyä. Paras osviitta tällä sanataiteen alueella onkin ollut Kalevalan käytäntö, vaikka antoihan itse Lönnrotkin joitakin neuvoja, joista tosin osa jää nykyihmiselle hämäräksi.

Kuusi ei ottanut selvää kantaa esim. siihen, onko tasasäkeissä sopivaa käyttää laulaa, istuu, pääsee, kaatuu -tyyppisiä trokeita, joita Kalevalassa ei esiinny lainkaan. Kuitenkin me 2000-luvun säesepot olemme käyttäneet estoitta (kuka enemmän, kuka vähemmän) juuri näitä käteviltä vaikuttavia kirjakielen muotoja.

Samoin nykyniekka käyttää sujuvasti nykykielisiä murtosäkeitä, vaikka tälle käytölle Kalevala ei anna tukea lainkaan:

Mietitään, meneekö Mikko
Mietitään Mikon osuutta
Isi, katsotaan, osaanko
Tuleeko kukaan mukaani

Mutta, mutta. Jokainen runomittaan perehtynyt tajuaa, että suomalainen mitta näiden muotojen myötä muuntuu hyvinkin paljon alkuperäisestään; onhan kielikoodi syntynyt aikana, jolloin ensitavua kauempana ei ollut pitkiä vokaaleja.

Tämän suhteen olen antanut itselleni ohjeet:

Käytä laulaa-tyyppiä mahdollisimman vähän. Esitä asiat mieluummin menneessä ajassa (imperfekti), niin kuin Kalevalankin tarinat on esitetty, ei nykyajassa (preesens). Siis: lauloi, istui, pääsi, kaatui. Täysin en ole siis laulaa-muotoa itseltäni kieltänyt.

Tarkkaile yleensäkin ensitavun jälkeisen pitkän vokaalin käyttöä nykyistä enemmän eri asemissa, ettei runomitta rupea ”liukumaan”, sen sijaan, että se olisi ideaalin mukaista: iskevää, kalevalaista.
Pari pitkää vokaalia säettä kohti ei vielä aiheuttane liukumista, mutta kolmas pitkä vokaali säkeessä voi olla jo liikaa: saadaanko rahaa takuulla - tuleeko kukaan mukaani, saa taas kaahaajaa varoa.

Kalevalaversioner på finska och svenska

Blogg på Kyrkpressen.fi (Henry Byskata)

(28.02.2008)

I dag på Kalevaladagen ingår i Pohjalainen en kort presentation av en utgåva av Kalevala på sydösterbottnisk dialekt, ett arbete utfört på tio år av kauhavautgångne Aulis Rintala, som säger att inte heller det ursprungliga Kalevala av Elias Lönnrot var någonting annat än en utgåva på dialekt, därför att finskan när Kalevala kom ut i bokform inte ännu utkristalliserats till ett enhetligt språk.

Elias Lönnrot daterade sitt Kalevala-manuskript 28 februari 1835. En ny utvidgad version utkom år 1849 och det är det som finnarna anser vara sitt nationalepos.

Lönnrots Kalevala börjar så här:

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan. Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat, kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.

Aulis Rintalas sydösterbottniska översättning:

Mun teköö kovastim miäli, ajatteloo aivonikin, ruvetar runoolemahan, sukuvirttä sualtamahan, laatuvirttä laulamahan. Sanat suuhuni sulaavat, kiälem päällek kerkiäävät, hajuaavat hampahille.

Lars och Mats Huldéns svenska översättning:

Vet du vad vi borde göra vad som leker mig i hågen? Börja sjunga gamla sånger! Låna röst åt våra runor! Visa våra släktklenoder, sjunga dem som de har sjungits. Orden saftar sig i munnen, sägner samlar sig och faller, far som forsar över tungan, tillrar mellan mina tänder.

Jag är förstås jävig och subjektiv, men nog är det far och son Huldén, som tar hem priset i den här jämförelsen! Kalevala är det finska verk, som översatts till de flesta språk, ett sextiotal.

Puhuu rauta Kauhavalta

Seuraavaj juhularunon esitin Kauhavam puukkoovestivaaliilla 16.6.2001. Taharor runollani viisata, kuinka justihij jetsullensa kalevalaanen nuatti istuu paikallishem murteheshen ja kuinka oikia trossoo onnistuu kaikista parahiten tällä kiälimuarolla.

Samas tilaasuures kertoolim puukoosta ja muista teräaseesta sekä rauraj ja teräksen synnystä Kalevalas. Eepokses toimitethan, kuinka rauta petti lupauksensa ollav veistämätä veliitänsä, lastuamata äireensäl lasta, kun seppä Ilamarinen tyhymyyksisnänsäp päästi rauran ahajostansa, kitumasta tulen kirasta. Varsinkin Etelä-Pohojammaalla rauta - niin ku historia toristaa - on useen kajonnu ihimisel lapsehen, niin kun täs runohnanikin käyy.

Puukkoovestivaaliej järiestäjät eivät oikeen ollu innostunehia säkehier raakasta sisällöstä. Se on ymmärrettävääkin, kun halutham myirät teräaseeta. Eihän nyp puukkootehtaalun imakohon enää voik kuulua, notta ihimisiä tapethan tualla lailla puukoolla, niin kun ennevvanhaan.

Mutta luulen, notta puukkoovirmojenkin pikkujouluus Rannajjärviä laulethav viälä täyreltä lairalta. Alahalla oleva runoni o hyvä näytelmäkappales, mutta varootan, nottei vaan tulsir rumihia! Ainakaan esittäjään ei saisi ollap pöhönäs. Yleensäkkiv väkivallan aijat om menny ohitte, tai ainakin niin kuvitellahan, vaikka viäläkij jokku ihaaloo häjyjä, aikansat terroristia. Mutta kansamperintehen historiasta tätä raakuutta ei hetkes pyhiitän niiv vaam pois.

P. S. Uurej ja suurentuvan Kauhavav (Härmät + Kortesjärvi) vaakunasta jäi muutoom puukkoo kokonansap pois vuaren 2009 aluusta, notta rauhaa kohti ollaham menos näis imakoasiooskin.
_________________________
Huom! Seuraavaa ei saal lukiat tavanomaasesti, vaan se pitää höväätä äänehen, elil laulaa omatekoosella, vaikka härkävainaan nuatilla.

PUHUU RAUTA KAUHAVALTA

Nym mä kerroj ja kuvaalen, kuinka täälä Kauhavalla,
puukkoojunkkariem maalla, laajalla lakeurella,
viätettihim mahtihäitä, juhulia julumetuuta,
pirun suuria pitoja.

Siit' on aikaa jo kulunu, jopa vuasikymmeniä.
M'olin silloom piäni poika, tuskin Oskarin kokoonen.

Häät oli tosi komiat, niin kun täälä pruukatahan.
Eipä ollum moittimista syämä- eikä juamapuales,
eikä muuskaan trahteeringis, olihan nua naitettavat
varsiv vöyrästä sukua, molemmat ökytaloosta.

Mihinä ne häät olivat, kekkä viätihiv vihiillen?

Suluhanen Sippoolasta, väkevä, komia poika,
oikeen suuresta taloosta.
Morsian Ylikylästä, toresta koria flikka,
ei sekääm mökistä ollu.
Häät oli morsiamen kotona.

Vaikka häät oli komiat, täm' on surkia retuutti,
eikä liänen nauramista, juurikaan iloottemista
jumalattomis juhulis.

Kuinka niin, mikä vikana?

Kyllä kait on kerrottava kerralla koko retuutti,
tua juttu alakuloonen, kun hiano juhulahuanes
muuttuukin surutalooksi.

Jo kolomev voorokautta oli kuppia kumottu
aika reirumpualoosesti, iloliäntä litkuteltu,
niitä korven kyyneliä, nuaremparin kunniaksi,
välis kyllä syätihinkin.
Niin oli tapana ennen.

Alakoo olla aamuyätä, koittamas kolomas päivä.
Niin usiat viarahista, olletikkim miähempualet,
makaskij jo laattialla kum mötiääsep pöhönäs.
Niinpä ennem pruukattihin.













Viimmeesillä voimillansa Erkki konttii laattialla
kohti sahtitynnöriä, liki pontikkamukia.
Ylähäppäiv vaan yritti, vaikka kaatuuli välillä.
Täs jo hiamam painittihin, tuas kättä väännettihin,
niinkum meillä pruukatahan.

Niilo kurkusta kuristi, parasta kaveriansa,
piam päätä taas silootti.


Pekka mittaali haloolla
Jaakoon kallon kestävyyttä.
Härihnänsäj Jaakkoo parka
siappas puntarin framillen.

Yrjö nyrkillä hyvääli naapurinsal leukaluita.
Tosin kaikes ystävyyres, niim me ennem pruukasimma.
Muut jalakeella olijat jatkoovat metelöömistä,
mökellystä, möyrästystä.

Antti akkaansa ylisti, Tauno trossas tammallansa,
källäs Kaalepin konia, leveeli lehemillänsä.
Paavo jankutti rahoosta, niistä maksamattomista
ikivanhoosta veloosta.

Kalle puukoolla kututti veliipoijam poskipäitä,
kokeeli teräm pitua, oliko rauta karkaastua.
Sulo sönkötti sorasta, reisuusta Venäjäm maallen,
rysssän kans rypemisistä.
- Häjyt tuloo, joku jo huuti.

Piampa juhulapaikas rupeskir rytäjämähän,
ovi auki potkaastihin, tryykäs miäs tuvan ovesta
aivan arkiverhoohnansa, hikisis ja haiseviskin,
suarahan navettatöistä, krannir riuska trenkipoika,
vanha hellu nuaren frouvan, äsköön naitetun emännän.

- Häjyt tuloo, akat taas huuti.

Ei muita häjyjä tullu,
tuli vaan se toiskam poika.
Trenki keskilaattialla,
aika lailla kans pöhönäs,
kariaasi kaikiv voimin:



- Hypäkköhöm pöyräm päällen, joka om mua parempi!

Huuti pian isäntä itte,
vastanainuv viisasteli,
purevalla pilakallansa:
- Jumalauta, turpa kiinni,
näjittäkö, kuulittako,
huamasko koko porukka,
mikä pääsi miähen suusta?
Jokahinen om parempi
kun tua köyhä trengirretku,
hiarojan äpäräkersa!

Pahoon suuttuu toiskam poika,
trenki naapuritaloosta,
helavyätänsä hapuuli, hairas puukkoonsat tupesta,
veittev vyältä jo vetääsi, huikkas äänellä häjyllä:

- Ei tästä pirop parane, jonsei viarahat vähene!

Sitten kans taloon isäntä tuppiroskaansa tavootti,
kopelootti puukkojansa, kariaasten kauhiasti:

- Se aluuksi lähteköhön, jok'on kuakkaviarahana,
sä oot tulluk kuttumata, käskemätä, pyytämätä,
vasiten häjyylemähän, kehumahan, trossaamahan.
Janottaako vanha suala?
Nyt on myähäästä kosia, me kävimmä jo vihiillä!

Jo paloo miäheltä pärehet, kiahahti veri sakia.
Trenki naapuritaloosta, orpoopoika, lehtolapsi,
helapäätä heilahutti, ilamas väläji veitti,
teräs täytti tehtävänsä, puhuu rauta Kauhavalta.

Näkyy jo Laitilammäjellä vallehmanni miähinensä.
Kohta ne pihallen tryykäs kaharella hoijakalla,
kaharen hevoosen kyyris.
Kahalehet vaan kilaji, kun ne vei sen toiskam poijan
piremmäller reisullensa.










Porstuasta porraspäähän, veri virtana valuen
piar rumista kannettihin, vastanainehen isännän,
leski krääkyej jälies.

Aulis Rintala, kuvat: Pentti Tynkkynen

Suuren tammen kaataminen

Pimeni jo päivän paiste, kuihtui kuutamon kumotus,
sammui tähdet taivahalta, pimeyttä kaikkialla.

Väinämöinen kantoi huolta oman kansan kohtalosta:

Eihän täällä voi asua koko Väinölän kylässä,

hämärässä hyssytellä, pimennossa piileskellä.

Eikö löytyisi urosta, tosi miestä tarmokasta,

joka tammen taivuttaisi, kaataisi tuon puun tukevan

maankuorta pimittämästä, eloamme estämästä?

Onkohan veden väessä ketään siihen kelvollista?

Aulis Rintala: Kalevala nykysuomeksi (2006), kuva: Eero Heikkinen