Turun sanomat:
LEENA KYTÖMÄKI, suomen kielen dosentti, Turun yliopisto
Suomen kielen juuret muhevissa murteissa
(artikkelin loppuosa:)
Jopa kansalliseepoksemme Kalevala on käännetty kahdelle murteelle. Vuonna 1999 ilmestyi Matti Lehmosen savonnos ja tänä vuonna Aulis Rintalan eteläpohjalainen versio. Kumpikin saa lukijan hyvälle tuulelle.
Ensin näyte savonkielisistä Kiäntäjä’ alotussanoista, sitten eteläpohjalainen katkelma, jossa Kauko tuo Kylli-neirin äireen työ:
Suatanpa hyvinniill laaloo,
vetteev veesuva parasta,
jos on kunnon kalakukkoo,
ehom piältä jos olutta;
jos ee anneta olutta,
tarjota tarinavettä,
pajatan puolella suulla,
laeskemmasti lallattelen...
Muari prunnilla orotti
ämmällänget hartioolla,
oli aivan onnesnansa,
flätkii oikeer reisiänsä
Kyllikin nähäresnänsä
oman Kaukonsak keralla.
Sanookin sanoolla nualla:
”Jumalallek kiitos jotta
mä saim mialuusam miniän,
turvav vanhuurev varalle,
taitavan tulen tekijän,
kropsumpaistajam parahan...
Ja löytyihän katkelmista myös sitä ”kulinarismin kovaa ydintä”, kalakukkoa ja kropsuja!
____________________________________
Maaseudun tulevaisuus
Pirja Peltomäki:
Kalevala taipuu dekkariksi ja punktarinaksi
(jutun loppuosa:)
Murretta voi laulaa
"Ei murretta voi lukea", sanoo pohjalainen. Tätä voi testata tarttumalla ensimmäiseen murreversioon. kalevala eteläpohjalaisella murteella on jämerää ja karua kieltä. Esipuheessa annetaan vihje.
"Parhaimman lukukokemuksen saanee lukioja, joka vaivautuu hyräilemään säkeitäni omatekoisella ugrilaisella nuotilla", Kalevalaisen Runokilen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala kehottaa.
kirjassa käytetään lähinnä Härmanmaan seutukunnan murretta. Mirka Johanssonin kaunis kuvitus johdattaa teemaan.
Vaitonaanej Joukahaanen sai sanat väkisin suusta:
"Voi mun äiteeni hyväänen, kuule, mun käyy häjysti."
Lönnrotin Kalevalasta murreteos eroaa selvästi. Tunnistettaviakin kohtia löytyy. Maammo vaihtuu äiteeksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
lauantai 28. helmikuuta 2009
lauantai 17. tammikuuta 2009
Kalevala kääntyi härmäksi
Ilkka-lehti, Kulttuuri
PROF. TUOMO TUOMI
Julkaistu: 02.07.2008 00:01
KIRJA
Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Aulis Rintala. Lumo. 329 sivua.
Kalevala on suomalaisen kulttuurin yksi kulmakivi. Sen vaikutusta suomalaisen Suomen kehitykseen on mahdotonta yliarvioida. Valtiollisenkin Suomen kohtaloihin sillä on usein ollut merkittävä vaikutus. Kun keisari kieltäytyi ottamasta vastaan helmikuun manifestia protestoivan suuren lähetystön adressia satoine tuhansine allekirjoituksineen, keisari kuitenkin perui osan manifestin määräyksistä ja hillitsi venäläistämistoimia joksikin aikaa eurooppalaisten kulttuuripersoonien, mm. Emil Zolán, Louis Pasteurin jne. julkisen protestin vuoksi.
Kalevala ja sen erityinen aatemaailma oli herättänyt eurooppalaisen sivistyneistön myötämielen ja ihailun Suomen kansan henkisiä voimavaroja kohtaan. Kalevalan sankarithan ovat ennen muuta tiedon, taidon ja runouden sankareita (Väinämöinen ja Ilmarinen) eivätkä Lemminkäistä lukuun ottamatta miekan ja sodan sankareita kuten enimpien muiden eepoksien sankarit (Roland, el Cid jne).
Kalevala on maailmalla tunnetumpi ja arvostetumpi kuin nykysuomalainen uskookaan. Se oli käännetty vuonna 2005 62 kielelle; kaikki käännökset eivät tosin ole saaneet painoasuista julkistusta. Tuoreimpia käännöksiä ovat vietnamiksi ja latinaksi tehdyt runomittaiset laitokset. Kaikille suurille eurooppalaisille sivistyskielille Kalevalasta on joko runomittainen ja/tai suorasanainen kertova käännös. Saksaksi on jopa kaksikin taidokasta mitallista käännöstä. Ja kuten otsikostani ilmenee, Kalevalasta on nyt myös eteläpohjalaismurteinen käännös. Urotyön tekijä on kauhavalaissyntyinen suomen kielen maisteri ja Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala.
Otsikossani on tarkoituksellista reteyden tavoittelua. Aivan Härmän murteeksi ei Rintalan käyttämää kielipartta voi väittää, mutta lähellä Rintalan omaa varsinaista äidinkieltä eli Lapuanjokilaakson pohjoisosan murretta hänen käännöksensä voittopuolisesti on. Monien muiden auktoriteettien tapaan Rintala tunnustaa tuon äidinkielensä eli Härmänmaan murteen erityisen taipuvuuden Kalevalan runomittaan eli nelipolviseen trokeeseen. Esipuheessaan hän esittelee joukon tällaisia kääntämistä helpottavia murteen piirteitä.
Kalevalan runomitan voi sanoa olevan erityisesti suomalaisen runomitan, sillä se rakentuu suomen kielen tavujen luontaisien kestosuhteiden ominaisuuksille ja sanojemme painojärjestelmälle. Sen on sanottu myötäilevän suomen luontaista puhetahtia. Siksi runo ja mitta tarttuvat helposti "korvaan". Mitta tukee runon sisällön ja kulun muistamista, mikä selittää sen, että runot saattoivat säilyä vuosisatoja pelkästään suullisena perintönä. Toki kertojittain tai laulajittain - Kalevalan runot esitettiin aidossa tilanteessa laulaen - ja esityskerroittainkin hiukan vaihdellen mutta runon kerronnallisen ytimen säilyttäen. Omakohtaisena esimerkkinä mitasta muistin tukena kerrottakoon, että kun rehtori Laurinmäen suomen tunnit keskikoulun viimeisellä luokalla omistettiin kokonaan Kalevalalle, muistan osanneeni koko Kalevalan alusta loppuun ulkoa. Aika tuskin on kovinkaan paljon kullannut näitä muistoja.
Niin luontevasti suomen tavu- ja painorakenteeseen liittyvä kuin Kalevalan nelipolvinen trokee-mitta onkin, sillä on tiukat lainalaisuutensa. Niihin on härmäntäjänkin ollut pakko tarkasti perehtyä. Perehtymisen tuloksena on mitallisesti virheettömästi käännetty eteläpohjalaismurteinen Kalevala mutta myös mainio Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Hauskasti kirjoitettu kirja valaisee kalevalamittaa myös nykykielisen sanaston avulla. Samalla tulee havainnollisesti osoitettua, että kalevalamitan yhteys kielemme sanarakenteeseen on edelleen kiinteä.
Valmiista työstä nauttiva ei ensimmäiseksi tule ajatelleeksi, mikä on eniten tuottanut härmäntäjälle vaikeuksia. Eteläpohjalaismurteiden äänne- ja tavurakenne helpottaa, kuten edellä totesin, kääntämistä, mutta käännöksen lukeminen paljastaa nopeasti kääntäjän haasteet. Kalevalan ja koko kertovan kansanrunoutemme sanaston yksityiskohtainen alkuperäanalyysi on yhä tekemättä. Se kuitenkin on selvää, että eteläpohjalaismurteiden sanasto poikkeaa paitsi Kalevalan viljelemästä itämurteisesta sanastosta myös monien läntisten murteidemme sanastosta. Etelä-Pohjanmaa on kansankulttuuriltaan hyvin omaleimainen alue, ja se heijastuu myös murteen sanastoon: on paljon sanastollisia eteläpohjalaisuuksia. Käännökseen liittyykin yhdeksänsivuinen eteläpohjalaisuuksia selittävä sanasto-osuus.
Uljas kulttuuriteko on Aulis Rintalan käännöstyö. On hienoa, että myös kustantaja on oivaltanut teon merkittävyyden: kirja on saanut upean painoasun. Kirjan kannessa on hienostuneen taitavasti käytetty eteläpohjalaiselle kansankulttuurille tyypillisiä värejä ja muotoelementtejä. Upea ja eteläpohjalaista itsetuntoa nostava lahjakirja vaativaankin tarpeeseen on Aulis Rintalan Kalevala eteläpohjalaisella murteella!
tiistai 9. joulukuuta 2008
Kalevalaversioner på finska och svenska
Blogg på Kyrkpressen.fi (Henry Byskata)
(28.02.2008)
I dag på Kalevaladagen ingår i Pohjalainen en kort presentation av en utgåva av Kalevala på sydösterbottnisk dialekt, ett arbete utfört på tio år av kauhavautgångne Aulis Rintala, som säger att inte heller det ursprungliga Kalevala av Elias Lönnrot var någonting annat än en utgåva på dialekt, därför att finskan när Kalevala kom ut i bokform inte ännu utkristalliserats till ett enhetligt språk.
Elias Lönnrot daterade sitt Kalevala-manuskript 28 februari 1835. En ny utvidgad version utkom år 1849 och det är det som finnarna anser vara sitt nationalepos.
Lönnrots Kalevala börjar så här:
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan. Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat, kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.
Aulis Rintalas sydösterbottniska översättning:
Mun teköö kovastim miäli, ajatteloo aivonikin, ruvetar runoolemahan, sukuvirttä sualtamahan, laatuvirttä laulamahan. Sanat suuhuni sulaavat, kiälem päällek kerkiäävät, hajuaavat hampahille.
Lars och Mats Huldéns svenska översättning:
Vet du vad vi borde göra vad som leker mig i hågen? Börja sjunga gamla sånger! Låna röst åt våra runor! Visa våra släktklenoder, sjunga dem som de har sjungits. Orden saftar sig i munnen, sägner samlar sig och faller, far som forsar över tungan, tillrar mellan mina tänder.
Jag är förstås jävig och subjektiv, men nog är det far och son Huldén, som tar hem priset i den här jämförelsen! Kalevala är det finska verk, som översatts till de flesta språk, ett sextiotal.
(28.02.2008)
I dag på Kalevaladagen ingår i Pohjalainen en kort presentation av en utgåva av Kalevala på sydösterbottnisk dialekt, ett arbete utfört på tio år av kauhavautgångne Aulis Rintala, som säger att inte heller det ursprungliga Kalevala av Elias Lönnrot var någonting annat än en utgåva på dialekt, därför att finskan när Kalevala kom ut i bokform inte ännu utkristalliserats till ett enhetligt språk.
Elias Lönnrot daterade sitt Kalevala-manuskript 28 februari 1835. En ny utvidgad version utkom år 1849 och det är det som finnarna anser vara sitt nationalepos.
Lönnrots Kalevala börjar så här:
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan. Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat, kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.
Aulis Rintalas sydösterbottniska översättning:
Mun teköö kovastim miäli, ajatteloo aivonikin, ruvetar runoolemahan, sukuvirttä sualtamahan, laatuvirttä laulamahan. Sanat suuhuni sulaavat, kiälem päällek kerkiäävät, hajuaavat hampahille.
Lars och Mats Huldéns svenska översättning:
Vet du vad vi borde göra vad som leker mig i hågen? Börja sjunga gamla sånger! Låna röst åt våra runor! Visa våra släktklenoder, sjunga dem som de har sjungits. Orden saftar sig i munnen, sägner samlar sig och faller, far som forsar över tungan, tillrar mellan mina tänder.
Jag är förstås jävig och subjektiv, men nog är det far och son Huldén, som tar hem priset i den här jämförelsen! Kalevala är det finska verk, som översatts till de flesta språk, ett sextiotal.
lauantai 29. marraskuuta 2008
Kari Aronpuron Lehmän henkäys ja muita kivoja runoja
Kari Aronpuro: Lehmän henkäys (Tammi 2008)
Jonimatti Joutsijärvi arvosteli Kari Aronpuron uusinta runokirjaa Lehmän henkäys (Parnasso nro 5/08). En kuitenkaan ymmärtänyt arvostelusta juuri mitään, vaikka olen äidinkielenopettaja - tai juuri sen takia. En esim. lainkaan käsittänyt seuraavaa luonnehdintaa runoilijasta: "Jos Aronpuro on käsiterunoilija, on hän sitä nimenomaan tutkiessaan käsitteiden käsittämättömyyttä: sitä, miten ne perustuvat käsittämättömyydelle ja miten vielä toinen käsittämättömyys rakentuu käsitteiden ja käsitysten varaan."
Jos Joutsijärvi sanoisi suoraan, että Aronpuron useimmat runot ovat käsittämättömiä, olisin samaa mieltä. Seuraavassa, eräänlaisessa vasta-arvostelussa, käsittelen kuitenkin runoniekan niitä runoja, joita käsitän edes jollakin tavalla. Kirjoitukseni on tarkoitettu niille epä-älyllisille runouden harrastajille, joiden epälukuisaan joukkoon itsekin kuulun.
Seuraavallekin runolle on ominaista muodon taidokas hallinta, merkkioppia (semiotiikkaa) tyypillisimmillään. Runo rakentuu nerokkaan typografian varaan. Jos yksikin merkki olisi siteeratessa väärä tai väärässä paikassa, niin koko runomitta romahtaisi ihan silmissä, aivan niin kuin kalevalamitassakin. Tähän saakka en ole edes ajatellut, että runon voi tehdä, ei ainoastaan korvaa, vaan myös silmää varten. Voitaneen siis puhua tavallaan uudesta genrestä, siis silmänruoka- tai silmänlumerunoudesta. Sisällöltään kiva runo sopisi sävellyksen kera esitettäväksi vaikkapa Scandinavian Airlinesin henkilökunnan saunailloissa.
SA (Lehmän henkäys, sivulla 41)
SA
SAS
SASA
SASAS
SASASA
SASASAS
SASASASA
SASASASAS
SASASASASA
SASASASASAS
SASASASASASA
SASASASASASAS
SASASASASASASA
SASASASASASASAS
SASASASASASASASA
SASASASASASASASAS
SASASASASASASASASA
SASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASASASASA
(runo jatku samanlaisena paisuen niin, että se leviää kohti oikeaa laitaa)
Olisi mielenkiintoista kuulla edellistä runoa siteerattavan myös radiossa päivän mietelauseena tai ohjelmassa tämän runon haluaisin kuulla.
___________________________________________
Näytteeksi vielä kolme kivaa runoa Aronpuron muista kokoelmista:
HENKI JA ELÄMÄ (kokoelmasta Rihmasto v. 1989)
Valtio on luva
nnut kirjailij
an hengestä vi
iden miljoonan
dollarin tappo
rahan. Vaimoni
on toisella ku
(runo jatkuu samalla systeemillä)
________________________
ja ämpäri ei huku
(runo jatkuu täsmälleen saman sisältöisenä)
_________________________________
Seuraavan runon tehosteena on aakkosjärjestys:
KYTKINKAAPPI (kokoelmasta Mikä tahansa 2003)
Connectingbox
työtön aamen
työtön BKT
työtön cheerleaderi
työtön diileri
työtön etana
työtön FI-kuski
työtön gammayökkönen
työtön huvipursi
(jne.)
_________________________________
Jonimatti Joutsijärvi arvosteli Kari Aronpuron uusinta runokirjaa Lehmän henkäys (Parnasso nro 5/08). En kuitenkaan ymmärtänyt arvostelusta juuri mitään, vaikka olen äidinkielenopettaja - tai juuri sen takia. En esim. lainkaan käsittänyt seuraavaa luonnehdintaa runoilijasta: "Jos Aronpuro on käsiterunoilija, on hän sitä nimenomaan tutkiessaan käsitteiden käsittämättömyyttä: sitä, miten ne perustuvat käsittämättömyydelle ja miten vielä toinen käsittämättömyys rakentuu käsitteiden ja käsitysten varaan."
Jos Joutsijärvi sanoisi suoraan, että Aronpuron useimmat runot ovat käsittämättömiä, olisin samaa mieltä. Seuraavassa, eräänlaisessa vasta-arvostelussa, käsittelen kuitenkin runoniekan niitä runoja, joita käsitän edes jollakin tavalla. Kirjoitukseni on tarkoitettu niille epä-älyllisille runouden harrastajille, joiden epälukuisaan joukkoon itsekin kuulun.
Kari Aronpuron (s. 1940) runoja on kiva siteerata sopivassa tilanteessa. Ne ovat niin täynnä merkkejä, ne ovat siis merkillisiä, merkityksellisiä (semioottisia), merkittäviäkin. Merkit ovat tosin lähinnä kirjainmerkkejä, niin kuin muillakin runoilijoilla.
Viimeisimmän teoksensa Lehmän henkäys eräässä runossa runoilija ilahduttavasti palaa runollisen ilmaisumme alkulähteille, käyttäen kalevalaista runokieltä. Tosin suomalainen mitta kaipaa vielä pientä harjoittelua, mutta tyvestä puuhun noustaan. Alkusointu ja muu äänneharmoniakin menettelee, mutta tavumäärän ja -laajuuden hallitsemisessa on toivomisen varaa, ja etenkin kalevalaisen kerron opettelussa runoilija on vielä alkutaipaleella. Trokeemankeli voisi olla avuksi. Mutta itse sisällöltään runo on ihan kiva:
VUO (sivulla 46)
Oli upo uimahalli
uimahallista hatikka
hatikasta haimasyöpä
haimasyövästä sysi
sysistä sylipaini
sylipainista patukka
(runoa lyhennetty, koska kokonaan lainaaminen ei kuulu hyviin tapoihin)
kastekirkosta kirppu
kirpusta kirjokansi
kirjokannesta kaneli
kanelista listahitti
listahitistä tinoli
tinolista Tintin tukka
Tintin tukasta TUHAHDUS
________________________________________
Seuraavien säkeiden runomitan suhteen saa olla tarkkana, ettei siteeratessa tee virheitä. Muodoltaan taidokkaita ja sisältörikkaita säkeitä voisi käyttää esim. parannusloitsuna silloin, kun hakataan tukehtumaisillaan olevaa selkään lapaluun kohdalta, jotta kitalakeen tarttunut kalanruoto irtoaisi. Kiva runo tämäkin.
Envoi (Lehmän henkäys, sivulla 28)
Kitalakikitalakikitalaki kitalaki kitala
(runoa lyhennetty)
lapaluulapaluulapaluulapaluu la
Alakita laki kitalakikitalakikitalaki kitala
lapaluulapaluulapaluula paluu luu luu luu luu
________________________________
Seuraava runo tuo helpotusta niille, joiden on vaikea muistaa runoja ulkoa. Runoa on sitäpaitsi ainakin ruudulla helppo jatkaa vetämällä koko säkeistöä hiirellä ja pitämällä CONTROLia painettuna alas. Tyypillinen tietokoneruno, sanataidetta parhaimmillaan:
RAAKARAUTAA
Bethlehem-teräslaitoksissa
Pennsylvania Dutchman
lastaa
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
Bethlehem-teräslaitoksissa
Pennsylvania Dutchman
lastaa
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
Bethlehem-teräslaitoksissa
Pennsylvania Dutchman
lastaa
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
RAAKARAUTAA
(jatkuu saman sisältöisenä, runoa lyhennetty)
_______________________________________
Seuraavallekin runolle on ominaista muodon taidokas hallinta, merkkioppia (semiotiikkaa) tyypillisimmillään. Runo rakentuu nerokkaan typografian varaan. Jos yksikin merkki olisi siteeratessa väärä tai väärässä paikassa, niin koko runomitta romahtaisi ihan silmissä, aivan niin kuin kalevalamitassakin. Tähän saakka en ole edes ajatellut, että runon voi tehdä, ei ainoastaan korvaa, vaan myös silmää varten. Voitaneen siis puhua tavallaan uudesta genrestä, siis silmänruoka- tai silmänlumerunoudesta. Sisällöltään kiva runo sopisi sävellyksen kera esitettäväksi vaikkapa Scandinavian Airlinesin henkilökunnan saunailloissa.
SA (Lehmän henkäys, sivulla 41)
SA
SAS
SASA
SASAS
SASASA
SASASAS
SASASASA
SASASASAS
SASASASASA
SASASASASAS
SASASASASASA
SASASASASASAS
SASASASASASASA
SASASASASASASAS
SASASASASASASASA
SASASASASASASASAS
SASASASASASASASASA
SASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASASASA
SASASASASASASASASASASASASASASAS
SASASASASASASASASASASASASASASASA
(runo jatku samanlaisena paisuen niin, että se leviää kohti oikeaa laitaa)
Olisi mielenkiintoista kuulla edellistä runoa siteerattavan myös radiossa päivän mietelauseena tai ohjelmassa tämän runon haluaisin kuulla.
___________________________________________
Näytteeksi vielä kolme kivaa runoa Aronpuron muista kokoelmista:
HENKI JA ELÄMÄ (kokoelmasta Rihmasto v. 1989)
Valtio on luva
nnut kirjailij
an hengestä vi
iden miljoonan
dollarin tappo
rahan. Vaimoni
on toisella ku
(runo jatkuu samalla systeemillä)
________________________
LINTULAULU (Rihmasto)
Kaukasian mies
lauloi lapsellensa:
Ei tikka tapa
ja ämpäri ei huku
Ei tikka tapa
ja ämpäri ei huku
Ei tikka tapa
ja ämpäri ei huku
ja ämpäri ei huku
(runo jatkuu täsmälleen saman sisältöisenä)
_________________________________
Seuraavan runon tehosteena on aakkosjärjestys:
KYTKINKAAPPI (kokoelmasta Mikä tahansa 2003)
Connectingbox
työtön aamen
työtön BKT
työtön cheerleaderi
työtön diileri
työtön etana
työtön FI-kuski
työtön gammayökkönen
työtön huvipursi
(jne.)
_________________________________
Aina ei ole Aronpuronkaan runoilijantie ollut yhtä auvoista. Hänen ollessaan Kemin kirjastolaitoksen virkailijana 1970-luvulla kirjaston silloinen johtaja, kirjallisuudentutkija, sittemmin prof. Raoul Palmgren (s. 1912) kieltäytyi hankkimasta kokoelmiin alaisensa ja aatetoverinsa Aronpuron kirjaa Aperitiff - avoin kaupunki (v. 1965), koska Palmgren - entinen Tampereen kaupungin kirjastonjohtaja - piti sitä huonona pilana. Kyseisessä kollaasiteoksessa on mm. mainoksia, uutisia, bibliografioita ja logaritmitaulukoita. (Tieto saatu Lasse Koskelan kirjasta Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, s. 24). Onpa joissakin Aronpuron runokirjoissa ruokalistoja, sisällysluetteloita, hinnastoja, katkelmia puhelinluetteloista, hienosti sanottuna: indeksejä, ym. kivaa.
Ennen Kemin aikaa, ja sen jälkeenkin Tampereen kirjastolaitoksessa yhteensä vuosikymmeniä työskennellyt Aronpuro on huolehtinut siitä, että kaupungin kirjastojen hyllyt suorastaan pursuavat hänen omia kirjojaan. Nimenomaan pursuavat, eivät siis ole lainassa, koska filosofiasta, eritoten semiotiikasta mitään tajuamaton epä-älyllinen lukijakunta ei älyä kirjoja lainata.
Aronpuro on poliittinen opportunisti. Entinen vallankumouksellinen on pitänyt juhlarunon oikeistolaisuuden eräänä henkisena keskuksena tunnetun Tampereen yhteiskoulun satavuotisjuhlassa v. 1995, samoin kuin kapitalistien omistaman Tampereen Verkatehtaan (Tamfelt) 200-vuotisjuhlassa v. 1997.
***************************
Yllä esitellyt, määrältään vähäiset, mutta sisällöltään sitäkin edustavammat runonäytteet riittänevät osoittamaan, että Aronpuron tuotanto ei turhaan ole tuottanut tekijälleen vuosikymmenien kuluessa lukuisia kirjallisuuspalkintoja, kivasti rahaakin, joka on viime kädessä peräisin yhteiskunnan kukkarosta.
Tampereen kaupungin aseveliakselin luottorunoilija ja entinen tulisieluinen taistolainen lieneekin suomenmestari erilaisten palkintojen saamisessa (Ks. Googlesta)!
Aronpuro on käsitteellisen, ja samalla käsittämättömän runon mestari, "snobien" runoilija. Onnittelen ovelaa veijaria, myös valtion taiteilijaeläkkeestä!
perjantai 28. marraskuuta 2008
Nuorisokielen trokeiset säkeet
(Tohtori, suomen kielen dosentti Irmeli Pääkkösen arvostelu ollut Kaleva-lehden kulttuuriosastossa)
Opaskirja
Aulis Rintala: KALEVALAMITAN OPAS URBAANILLE RUNONIEKALLE
Kalevalaisen Runokielen Seura, Tampere 1999. 117 s.
Kalevalaisen runokielen harrastus on viime vuosina elänyt uutta kukoistuskautta. Eipä kalevalakielen käyttö ole Suomessa koskaan lakannutkaan: kun suullinen runonlaulu luku- ja kirjoitustaidon levittyä vähitellen siirtyi maantieteelliseen ja yhteiskunnalliseen periferiaan ja alkoi unohtua, osuivat paikalle sopivasti ne erilaiset aatesuunnat, joiden kannattajat halusivat tallettaa arvokkaana pidettyä kansanviisautta ja kansallista perintöä.
Runonkerääjien kertoman mukaan heidän kiertämissään runokylissä vielä "vanha runo kaikui kaikkialla", mikä ehkä merkitsi aikansa ja paikkansa äänimaailmassa vähintään samaa kuin meillä nykyisin sähköisten viestimien kautta kuuluva musa ja tavaratalojen musiikki.
Ruotsin vallan ajan suomalaisen kirjallisuuden tutkijat ovat myös todenneet, ettei kalevalainen runokieli jäänyt oppineille täysin oudoksi. Tilapäisrunojen sepittäjät, Turun akatemiassa kasvaneet oppineet ja seurakunnissa vaikuttavat pappismiehet, käyttivät usein kotipuolessaan oppimaansa kalevalakieltä, toiset koko lailla taitavastikin. Saavutusten huippuna lienee mainittava Matias Salamniuksen "Ilolaulu Jeesuxesta".
Näissä teksteissä kalevalamitta oli tullut uuteen käyttöön, se esiintyi kirjallisena, ei enää vain auditiivisesti vastaanotettavana. Sen vanha funktio: tiedon säilyttäminen ja siirtäminen muistiystävällisen kielen avulla seuraaville sukupolville ja toisiin kyliin, ei enää ollut ensisijainen. Kirjoitettu kieli oli toki ketterämpi tiedon säilyttäjä ja siirtäjä.
Mutta kalevalaisen runokielen hioutunut muotokieli houkutteli niin oppineita runoniekkoja kuin myöhäisemmän ajan rahvaanrunoilijoitakin. Sitten tuli Elias Lönnrot ja yhdisti eri murrealueilta keräämänsä runot Kalevalaksi, antoi niille loogisena jatkuvan juonenkulun lisäksi myös rikkeettömän ja yhtenäisen runoasun, jossa eri murteiden variaatioita ei enää näkynyt. Näin syntyi Kalevalan kieli.
Uusi kalevalakieli on viime vuosikymmeninä voimistunut, ehkä etnisten perinnepääomien tultua muutenkin muotiin, ehkä joidenkin yksilöiden innokkaan ja vaikutusvaltaisen toiminnan avulla.
Paljon varmaan merkitsi Vanhan Kalevalan 150-vuotisjuhlavuosi 1985, jolloin Kalevala-harrastusta levitettiin kouluihin ja Yleisradiossa oli parikin ohjelmasarjaa, joissa käsiteltiin kalevalaisen runomitan käyttöä ja runonlaulua. Runoraati arvosteli sille lähetetyt sepitteet nimenomaan tuon yhtenäisen, Kalevalasta tutun runomitan säännösten mukaan. Pieni vihkonen, jonka Pentti Leino oli laatinut, levisi tuolloin laajalle opastamaan kalevalamitalla yrittäjiä.
Runonlauluharrastus on sittemmin vahvistunut myös ääneen kuultavaksi. Jo jonkin aikaa on järjestetty runonlaulun mestaruuskilpailuja. Vienan Karjalan Ystävät ry:n julkaisema Petri Niikon Iskevän ikimitan opas on ilmestynyt parina painoksena. Kirjanen on ammentanut innoituksensa nykykareliaanisista maisemista, ovathan Vienan runokylät auenneet uudelleen.
Oppaan teksteissä tuntuivat kovin painavilta ja jopa asenteellisilta kirjoittajan maininnat "kielioppikummajaisista" ja "valitettavasta tieteellisestä koukeroisuudesta, joihin tutkijat ja opettajat ovat sortuneet mittaa esitellessään". Ansiokas osio oli runsas runojen valikoima, varhaisten kirjailijoiden runojen lisäksi esim. Urpo Nuorvan Talvisodan kronikka. Tässä onkin tärkein kalevalamitan käyttöön johdattava opiskelumuoto: itsensä altistaminen kalevalakielelle, kalevalaisen runolaulun kuuntelu ja katselu. Varsinaisen kalevalamitan osalta monet oppaan julkaisemat runonsäkeet kyllä herättivät hämmästystä. Lieneekö sitten sanan tavuihin jakamisen taitokin laskettu mainittuihin kielioppikummajaisiin.
Uusin tekijä kalevalamitan opetusalalla on Aulis Rintalan Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Sen oppikirjaluonnetta lujittaa tiukka, numeroitu jäsentely. Pääluvut on otsikoitu kalevalamittaisina: Kielemme kalevalainen; Pohjana trokeinen mitta; Tehokeinoja kosolti; Nyt sinun olisi aika, laatia oma runosi; Tehtävien ratkaisuja. Jopa Sekalaisia säkeitä -liitteen otsikko on nelipolvinen trokee.
Laaja liite sisältää kirjan tekijän kalevalamittaisia runoja. Yksi niistä on Väinämöisen matka nyky-Suomeen, ja useat muutkin käsittelevät ajankohtaisia tapahtumia ja sijoittavat yllättäviäkin nykytermejä kalevalaisiin säkeisiin.
Enpä tullut ennen ajatelleeksi, että esimerkiksi muodikas "hyvinvointivaltiomme" on nelipolvinen trokee. Ja miten hyvin nuorison keskustelukielen voimasanat ja sisällyksettömät sanankäänteet sijoittuvatkaan trokeiseen säkeeseen: "Siinä niinku voivotteli"; "Sillai niinku, kai sä tiijät". Mukana on myös viron kielellä sepitettyjä runoja.
Tiukan numeroidun jäsentelyn vastapainona ovat kirjaa elävöittämässä Jali Jamalaisen piirtämät sarjakuvamaiset ruudut, joita tutkimalla saa perehtyä tarinaan opettaja-Auliksen ja Santtu-pojan kalevalaisesta oppitunnista.
Oppilas valittaa: "Unohdin kynän kotio". Johon opettaja, yhä vain runomitalla: "Se oli hyvin sanottu, tuosta saat minun kynäni." Mutta sitten kiihtyen: "Et tunne tavujakoa, jo on aikoihin eletty! Osaatko edes lukea?" Ja oppilas: "Mulla on kovasti nälkä"; "Janottaakin niin pirusti"; "Tää on liian vaikeata"; "Minä taidan kohta kuolla". Opettaja puolestaan tyytyväisenä: "Se on muuten aivan oikein."
Esipuheessa tekijä ilmaiseekin: "Ihanteenani olisikin tuottaa sellaista runoa, että lukija/kuulija ei ainakaan aluksi edes huomaisi, että kyse on kalevalamitasta."
Rintala julistaa olevansa säännönmukaisen Kalevalan runomitan kannattaja: "On käsittääkseni vain yksi kalevalamitta, Kalevalassa ilmenevä runomitta, muunnelmia ei." Hän lupaa myös: "Nykysuomi suostuu tuohon vanhaan muottiin ja nuottiin melkein yhtä hyvin kuin menneiden vuosisatojenkin kieli."
Rintala haluaa palauttaa vanhalle runolle sen arvon, joka sille kuuluu, ja opettaa "mitallisesti kurinalaista kalevalamittaista runoutta". Tässä hän siis lähtee toisille linjoille kuin mainitsemani Ikimitan opas.
Opetuksen pääpaino näyttäisi olevan kalevalakielen kirjallisen viljelyn puolella. Tosin runon laatijaa kehotetaan ottamaan huomioon vinkkinä, että runoa synnyttäessä on hyvä äännellä, hyräillä, laulaa tai "räpätä" rap-musiikin malliin. Runon sepittäjää auttavat myös harjoitustehtävät, joita on jokaisen jakson kohdalla.
Opas noudattaa hyvää oppikirjatapaa: keskeiset käsitteet määritellään ja tehdään selväksi. Näin opitaan pää- ja sivupaino, tavurajan löytäminen sekä lyhyen ja pitkän tavun määritelmät, diftongit ja vokaaliyhtymät. Nämähän ovat välttämättömiä käsitteitä, jos kalevalamittaista runoa sepitetään tiedostaen tai jos korjataan pikaisesti improvisoituja säkeitä korrektille mitalle.
Esimerkiksi murrelmasäkeen selittäminen luulisi olevan mahdotonta muulla tavoin. Tietenkin varhaisten runonlaulajien oma kielikorva tuotti ne erehtymättä, mutta tässä ei opastetakaan valiorunoilijoita vaan pyritään saamaan jonkinmoinen kalevalakielen taito jokaisen opinhaluisen ulottuville. Kovin raskaalta tuntuu luku 2.5, jossa käydään läpi kaikki mahdolliset tavumäärät säkeen alusta ja lopusta laskien. Aivan uteliaisuuttani katsoin, millainen voisi olla "seitsentavu säkeen lopussa" -tapaus. Tällainen: Pään pärisemättömäksi. Eipä tunnu kovin tavalliselta tarpeelta tällaisen säkeen käyttötaito.
Ansiokkaasti on käsitelty nykyajan runoniekkaa askarruttava kysymys pitkän vokaalin käyttämisestä kauempana sanassa. Vokaalien välisen h:n säilyttämistä (katsomahan) tekijä luonnehtii mitä olennaisimmaksi kalevalamitan piirteeksi. Onhan se eräillä murrealueilla nykyisinkin käytössä. Vaikka "jos vakaalienvälinen h sinua tympii, runoilu on kyllä mahdollista ilman sitäkin, tosin huomattavasti vaikeampaa."
Tätä kohtaa lukiessani syntyi sentään ajatus: eikö innokkaille kalevalakielen harrastajille voisi opettaa edes sen verran kielihistoriaa, että määriteltäisiin tavujen supistumisen käsite? Sen kauttahan avautuvat monet kalevalakielen lait loogisina.
Kalevalaiseen runomittaan keskeisinä kuuluvat kertokuviot on Rintalan teoksessa esitelty melko monipuolisesti. Tehokeinoista mainitaan vielä eräät kielikuvat, antiteesit ja kieltokuviot. Näille on kuitenkin varattu vähemmän sivuja kuin esimerkiksi mainitsemalleni, jotenkin uuvuttavalle 2.5-luvulle.
Jonkin verran oudoksun oppaan pyrkimystä yksinkertaisimpaan mahdolliseen nykysuomeen, niin että todetaan: "Näistä fossiileista ei ole sinulle esikuvaksi" ja esimerkkeinä "fossiileista" mainitaan muutamia itämurteissamme vieläkin käytössä olevia muotoja: loi-monikko (pilvilöiksi), essiivimuotoinen toinen partisiippi (lähtenynnä) ja ihana, verbiemme muotosarjaa täydentävä refleksiivitaivutus (kallistihe ja veäite). Mielestäni myös taitava sanan typistäminen (miel'aloille) olisi pikemminkin ansio kuin vältettävä ominaisuus. Voihan ajatella, että joku itäsuomalainen ei-urbaani kieliniekka myös suosisi kalevalamittaa.
Otsikkonsa ja esipuheensa mukaisesti Rintalan opas pyrkii opettamaan nykyaikaista ja urbaanista kalevalaista runomittaa. Tämän ohjelman vuoksi on ymmärrettävä pidättäytyminen eräästä kalevalaisen runon kannalta olennaisesta alueesta.
Varsin niukasti, jos lainkaan, on nimittäin kiinnitetty huomiota sanastokysymyksiin. Perinteisen kalevalakielen todella rikas sanavarasto jää kätköön runoniekan mahdollisuuksia kirjattaessa. Hyvä on, että nykyaikaisen urbaanikeskustelun muotisanoja osataan viljellä kalevalakielessä. Olisiko silti ollut syytä korostaa vanhan sanaston avaamia rikkaita maailmoja? Onhan melkein jokaisessa Kalevala laitoksessa sanojen selityksiä, ja tavoittamattomissa ei ole keneltäkään Aimo Turusen kiehtova teos Kalevalan sanat ja niiden taustat.
Jospa runonlaatija asettaisikin tavoitteensa niin korkealle, että totuttaisi rikastamaan runokieltään laajemmaksi kuin urbaanisuomi?
IRMELI PÄÄKKÖNEN
tiistai 30. syyskuuta 2008
Kalevala eteläpohjal. murteella (Virke-lehti 3/2008)
Äidinkielenopettajain liiton Virke-lehti 3/2008:
Väinämöönen, Joukahaanen ja kaikki kalevalaaset eteläpohojalaasella murtehella
Aulis Rintala: Kalevala eteläpohjalaisella
murteella, Lumo Kustannus, Gummerus
Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2008
Kiälen kiamuroota
Aulis Rintalan kymmenen vuoden työ on komeaa luettavaa. Hämästyttävältä tuntuukin, että teos on kansalliseepoksemme ensimmäinen kalevalamittainen murreversio. Muita versioita selko-Kalevalasta lasten Kalevalaan on ilmestynyt aikaisemminkin.
Eteläpohjalainen murre luontuu Kalevalan kerrontaan erittäin hyvin. Murre on vanhakantaista, joten sen muodot sopivat kalevalaiseen rytmiin. Seuraava lause havainnollistaa tätä hyvin: "Pillastuuvat jo hevooset, varsat vauhkoona vapaji." (s. 30)
Rintala on valinnut puhutun kielen muodon. Runosäkeet on merkitty niin kuin murteenpuhujat ne ääntävät, esimerkiksi pöyräm päälle, otak kiinni. Rintala toteaa, että kieli ei pyrikään olemaan ehdottoman 'puhdasta', koska turhantarkkaa ei ole puhuttu murrekaan.
Itselleni kieli oli mehukasta luettavaa. Nautin elävästä murteesta, sanoista, joiden merkityksen muistin vasta lukiessani teosta. Kieli oli helpompaa luettavaa kuin varsinainen Kalevalan kieli. Joka ei tunne eteläpohjalaista murretta, saattaa olla asiasta eri mieltä. Lopun aakkostettu hakemisto täyttää siltä osin varmasti paikkansa.
Rintala on lisännyt hieman, poistanut jotakin, tehnyt siltoja jaksojen välille, selitellytkin. Lopputulos on eheä kokonaisuus, joka ei kalpene alkuperäiselle. Kun Kalevala kertoo useamman kerran, Rintala oikoo. Kun Rintala selittää, Kalevala jättää mainitsematta. merkitykset kasvavat, painotukset saattavat hieman muuttua. Silti Rintalan teos on johdonmukainen, taitekohdiltaan hiottu ja selkeä.
Henkilööstä
Kalevala on täynnä hieman onnettomia mutta sitäkin rehvakkaampia henkilöitä. Joukahainen ja Lemminkäinen nousevat esille asenteellaan "Minoon meiltä ja muut on meirän krannista". Näillä herroilla pieni ei todellakaan ole kaunista. kun Joukahainen ja Väinämöinen ottavat mittaa toisistaan, uhoaa Joukahainen: Jonset tahrot tappelua, raa'ar raurar ratkaasua, teräksistä tuamiota, niim mä laulan sun siaksi, suuren kärsän kantajaksi. Tuallaasen flataasem miähen sontafloorihim polien, sian kettahan kutistan, porsahien karsinahan." Mikä uho, mikä mieli! Ja jotenkin niin pohjalaista.
Marjatan kohtalossa Rintala on revitellyt: Kalevalan siveyden sipulin kuvailu on Rintalan käsissä muuttunut alkuperäistään ronskimmaksi. Eikä lopputulos ole ollenkaan hullumpi.
Kullervon tarinassa murre antaa henkilölle luonteen. Kun Kullervo purkaa vihaansa ja tuskaansa maailmaa kohtaan, se on helppo uskoa. Murteessa on voimaa.
Kaiken kaikkiaan Aulis Rintalan Kalevala eteläpohjalaisella murteella on hieno teos. Ainakin minuun se teki vaikutuksen.
Pipsa Lainas
***********************************************************
Väinämöönen, Joukahaanen ja kaikki kalevalaaset eteläpohojalaasella murtehella
Aulis Rintala: Kalevala eteläpohjalaisella
murteella, Lumo Kustannus, Gummerus
Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2008
Kiälen kiamuroota
Aulis Rintalan kymmenen vuoden työ on komeaa luettavaa. Hämästyttävältä tuntuukin, että teos on kansalliseepoksemme ensimmäinen kalevalamittainen murreversio. Muita versioita selko-Kalevalasta lasten Kalevalaan on ilmestynyt aikaisemminkin.
Eteläpohjalainen murre luontuu Kalevalan kerrontaan erittäin hyvin. Murre on vanhakantaista, joten sen muodot sopivat kalevalaiseen rytmiin. Seuraava lause havainnollistaa tätä hyvin: "Pillastuuvat jo hevooset, varsat vauhkoona vapaji." (s. 30)
Rintala on valinnut puhutun kielen muodon. Runosäkeet on merkitty niin kuin murteenpuhujat ne ääntävät, esimerkiksi pöyräm päälle, otak kiinni. Rintala toteaa, että kieli ei pyrikään olemaan ehdottoman 'puhdasta', koska turhantarkkaa ei ole puhuttu murrekaan.
Itselleni kieli oli mehukasta luettavaa. Nautin elävästä murteesta, sanoista, joiden merkityksen muistin vasta lukiessani teosta. Kieli oli helpompaa luettavaa kuin varsinainen Kalevalan kieli. Joka ei tunne eteläpohjalaista murretta, saattaa olla asiasta eri mieltä. Lopun aakkostettu hakemisto täyttää siltä osin varmasti paikkansa.
Rintala on lisännyt hieman, poistanut jotakin, tehnyt siltoja jaksojen välille, selitellytkin. Lopputulos on eheä kokonaisuus, joka ei kalpene alkuperäiselle. Kun Kalevala kertoo useamman kerran, Rintala oikoo. Kun Rintala selittää, Kalevala jättää mainitsematta. merkitykset kasvavat, painotukset saattavat hieman muuttua. Silti Rintalan teos on johdonmukainen, taitekohdiltaan hiottu ja selkeä.
Henkilööstä
Kalevala on täynnä hieman onnettomia mutta sitäkin rehvakkaampia henkilöitä. Joukahainen ja Lemminkäinen nousevat esille asenteellaan "Minoon meiltä ja muut on meirän krannista". Näillä herroilla pieni ei todellakaan ole kaunista. kun Joukahainen ja Väinämöinen ottavat mittaa toisistaan, uhoaa Joukahainen: Jonset tahrot tappelua, raa'ar raurar ratkaasua, teräksistä tuamiota, niim mä laulan sun siaksi, suuren kärsän kantajaksi. Tuallaasen flataasem miähen sontafloorihim polien, sian kettahan kutistan, porsahien karsinahan." Mikä uho, mikä mieli! Ja jotenkin niin pohjalaista.
Marjatan kohtalossa Rintala on revitellyt: Kalevalan siveyden sipulin kuvailu on Rintalan käsissä muuttunut alkuperäistään ronskimmaksi. Eikä lopputulos ole ollenkaan hullumpi.
Kullervon tarinassa murre antaa henkilölle luonteen. Kun Kullervo purkaa vihaansa ja tuskaansa maailmaa kohtaan, se on helppo uskoa. Murteessa on voimaa.
Kaiken kaikkiaan Aulis Rintalan Kalevala eteläpohjalaisella murteella on hieno teos. Ainakin minuun se teki vaikutuksen.
Pipsa Lainas
***********************************************************
maanantai 29. syyskuuta 2008
Kalevala eteläpohj. murteella (Veteraaniopettaja-lehti)
KIRJAT
VETERAANIOPETTAJA-lehti syyskuu 08
Murtehelle käännetty Kalevala
Rintala:
Kalevala eteläpohjalaisella murteella Sidottu, sanastoineen 329 sivua
Kuvat Mirka Johansson. Lumo Kustannus 2008
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.
Kalevala ensipainos 1849
Mun teköö kovastim miäli, ajatteloo aivonikin,
ruvetar runoolemahan, sukuvirttä sualtamahan,
laatuvirttä laulamahan. Sanat suuhuni sulaavat,
kiälem päällek kerkiäävät hajuaavat hampahille.
Aulis Rintalan käännös 2008
Kauhavalla alkuvuosikymmenensä viettänyt suomen kielen maisteri ja Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala (synt. 1941) on saattanut päätökseen kymmenvuotisen urakan, Kalevalan eteläpohjalaisella murteella. Tuloksena on upea teos, johon lukija jää sivun ja toisenkin jälkeen auttamattomasti koukkuun. Mittava työ on maamme ensimmäinen kokonainen kalevalamittainen murreversio.
Kalevalan runothan merkittiin alun pitäen muistiin lauletusta muodosta. Siksi Kalevalan murretekstin mykkä lukeminen pitäisikin peräti kieltää, Rintala opastaa. Parhaan lukukokemuksen saakin jos noudattaa hänen ohjettaan eli hyräilee säkeitä omatekoisella ugrilaisella nuotilla tai jollakin muulla runosävelmällä, mikäli sen hallitsee. Näin tehtyäni murre-teksti avautui täysin uudella tavalla, sujuvammin ja hienoa kalevalamittaisuutta korostaen. Olisipa tämä ohje annettu jo silloin, kun me aikoinaan opiskelimme Kalevalaa ja korostimme sen merkitystä suomalaisena kansalliseepoksena!
Etelä-Pohjanmaan murre on yhtenäisin murrealueemme, joka mainitaan murretieteellisessä kirjallisuudessa ainoana yksikössä. Toki tästä murteesta nauttii varmasti eniten kaltaiseni syntyperäinen eteläpohjalainen, mutta uskon, että myös muiden murteiden osaajat rakastuvat Rintalan tekstiin. Kirjan loppusivujen mittava sanakirja auttaa, jos jokin sana ei muusta yhteydestä avaudu.
Kirjakielellä näivetetty lukija on ehkä aluksi hiukan ymmällään, kun Rintala kirjoittaa tekstin nimenomaan siten kun se on puhuttu ja yhä edelleenkin puhutaan.Tuntuu hiukan oudolta nähdä kirjoitettuna: Ui sittev vähän eremmäs / väliemmillev vesille. Jäin miettimään, millaista kirjakielemme olisi, jos nämä puhekielen konsonantit olisikin sovittu merkittäviksi aina näkyviin!
Hyvän mielen Rintala tuottaa lukemattomia kertoja lukijalleen, kun hän rohkeasti käyttää väkeviä ja kuvaavia murresanoja. Asiat sanotaan suoraan ja lyhyesti, mutta iskevästi. Jos vertaa Rintalan tekstiä vaikkapa alkuperäiseen Kalevalaan toteaa helposti, kuinka pohjalainen murre on särmikkäämpää ja rehevämpää. Lönnrotin Kalevala on ehkä kiltimpi, lyyrisempi, mutta eteläpohjalainen teksti saattaa juuri suoraviivaisuutensa ansiosta kohdata lukijansa suoraan syvälle silmiin katsoen, turhia korulauseita karttaen.
Arvokas ja hieno lahjakirja vaikkapa juhlivalle veteraaniopettajalle, olkoonpa hän miltä murrealueelta tahansa!
Kirjaa on saatavana kirjakaupoista tai kustantajalta, kustantajan suositushinta on 36,50 €. Yhteys: Lumo Kustannus, PL 40, 33541 Tampere, (03) 261 1612, info@lumokustannus.fi
Pekka Varismäki
*****************************************************
VETERAANIOPETTAJA-lehti syyskuu 08
Murtehelle käännetty Kalevala
Rintala:
Kalevala eteläpohjalaisella murteella Sidottu, sanastoineen 329 sivua
Kuvat Mirka Johansson. Lumo Kustannus 2008
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.
Kalevala ensipainos 1849
Mun teköö kovastim miäli, ajatteloo aivonikin,
ruvetar runoolemahan, sukuvirttä sualtamahan,
laatuvirttä laulamahan. Sanat suuhuni sulaavat,
kiälem päällek kerkiäävät hajuaavat hampahille.
Aulis Rintalan käännös 2008
Kauhavalla alkuvuosikymmenensä viettänyt suomen kielen maisteri ja Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala (synt. 1941) on saattanut päätökseen kymmenvuotisen urakan, Kalevalan eteläpohjalaisella murteella. Tuloksena on upea teos, johon lukija jää sivun ja toisenkin jälkeen auttamattomasti koukkuun. Mittava työ on maamme ensimmäinen kokonainen kalevalamittainen murreversio.
Kalevalan runothan merkittiin alun pitäen muistiin lauletusta muodosta. Siksi Kalevalan murretekstin mykkä lukeminen pitäisikin peräti kieltää, Rintala opastaa. Parhaan lukukokemuksen saakin jos noudattaa hänen ohjettaan eli hyräilee säkeitä omatekoisella ugrilaisella nuotilla tai jollakin muulla runosävelmällä, mikäli sen hallitsee. Näin tehtyäni murre-teksti avautui täysin uudella tavalla, sujuvammin ja hienoa kalevalamittaisuutta korostaen. Olisipa tämä ohje annettu jo silloin, kun me aikoinaan opiskelimme Kalevalaa ja korostimme sen merkitystä suomalaisena kansalliseepoksena!
Etelä-Pohjanmaan murre on yhtenäisin murrealueemme, joka mainitaan murretieteellisessä kirjallisuudessa ainoana yksikössä. Toki tästä murteesta nauttii varmasti eniten kaltaiseni syntyperäinen eteläpohjalainen, mutta uskon, että myös muiden murteiden osaajat rakastuvat Rintalan tekstiin. Kirjan loppusivujen mittava sanakirja auttaa, jos jokin sana ei muusta yhteydestä avaudu.
Kirjakielellä näivetetty lukija on ehkä aluksi hiukan ymmällään, kun Rintala kirjoittaa tekstin nimenomaan siten kun se on puhuttu ja yhä edelleenkin puhutaan.Tuntuu hiukan oudolta nähdä kirjoitettuna: Ui sittev vähän eremmäs / väliemmillev vesille. Jäin miettimään, millaista kirjakielemme olisi, jos nämä puhekielen konsonantit olisikin sovittu merkittäviksi aina näkyviin!
Hyvän mielen Rintala tuottaa lukemattomia kertoja lukijalleen, kun hän rohkeasti käyttää väkeviä ja kuvaavia murresanoja. Asiat sanotaan suoraan ja lyhyesti, mutta iskevästi. Jos vertaa Rintalan tekstiä vaikkapa alkuperäiseen Kalevalaan toteaa helposti, kuinka pohjalainen murre on särmikkäämpää ja rehevämpää. Lönnrotin Kalevala on ehkä kiltimpi, lyyrisempi, mutta eteläpohjalainen teksti saattaa juuri suoraviivaisuutensa ansiosta kohdata lukijansa suoraan syvälle silmiin katsoen, turhia korulauseita karttaen.
Arvokas ja hieno lahjakirja vaikkapa juhlivalle veteraaniopettajalle, olkoonpa hän miltä murrealueelta tahansa!
Kirjaa on saatavana kirjakaupoista tai kustantajalta, kustantajan suositushinta on 36,50 €. Yhteys: Lumo Kustannus, PL 40, 33541 Tampere, (03) 261 1612, info@lumokustannus.fi
Pekka Varismäki
*****************************************************
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Kalevalan vironnoksen runomitasta
Vaikka vironkielinen Kreutzwaldin runoilema Kalevipoeg ei ole lähimainkaan kalevalamittaa, August Annistin virontama Kalevala on moitteetonta runokieltä. Kuitenkin virontajan on, pysyäkseen kalevalaisessa poljennossa, pitänyt käyttää nykyvirolle jo vieraantuntuisia, kielihistoriaan jääneitä sanamuotoja. Muutamia esimerkkisäkeitä:
Meel see lükkab laulemaie,
Suu kutsub kõnelemaie,
Lähme nüüd seltsiks laulemaie,
Eaks kõigeks hulkumaie,
Kuukeseks kumendamaie.
Suomen vanhakantaista verbimuotoa -mahan, -mähän vastaa siis virossa -maie. Nominien muotoa tupahan, vetehen, merehen, kotihin vastaa viron vanhahtava muoto tubaje, vedeje, mereje, koduje.
Sananloppuiset vokaalit on käännöksessä säilytetty, vaikka ne nykyvirosta ovat jo aikoja sitten kuluneet pois. Esim. paikallissijojen vanhat pitkät suomen mukaiset muodot ovat käännöksessä yleisiä: Sönad suussa mul sulavad, Madalailla Põhja mailla, Noorisoossa sirguvassa, Hõimussa ülenevassa, Põhja põldude rajalta, Kalevala kõnnumailta.
Tarpeen tullen käännöksessä, runomitan vaatimusten vuoksi, on käytetty loppuheittoisia nykyviron sijamuotoja: Kaukomiele mõõga otsast, Kui olin poisike põrandal, Tee äärest tõmmatuida, Ühes seadima sõnuda, Nendes kehvades külades. Jopa samassa säkeessä saattaa olla sekä vanhaa että nykyistä sijamuotoa: Kui käisin karjas ma kodussa.
Muutenkin loppuvokaaleja on säilytetty suomen malliin: Eessa on vesi vedela, Oi, Ukko, ülijumala, Arvasi, aru pidasi, Ülevalta ilma lindu, Veere säälla viisi aastat, Ep ole tammi veelgi tõusnud, Vaarumaie puu vägeva.
Uskon, että nykyviroksi Kalevalaa ei pysty kääntämään samalla runomitan säilyttäen. Sen sijaan kääntäessäni Kalevalaa nykysuomeksi en kohdannut mainitunlaisia enkä muitakaan ongelmia (Aulis Rintala: Kalevala nykysuomeksi v. 2006).
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Koirien Kalevala - ylikiitelty kirja
Mauri Kunnas: Koirien Kalevala. Otava 1992
Mitä kerran on kehuttu,
monet kerrat mainostettu,
sitä kaikki kiittelevät,
yhä vain ylistelevät.
Mauri Kunnaksen kuvakirja Koirien Kalevala on kehuttu, ehkä ylikiitettykin kirja. Käsittelen ensin kuvapuolta.
Vaikka kirjan kuvat ovatkin ammattitaidolla tehtyjä ja yksityiskohdissaan lapsia kiehtovia, voidaan kysyä: millaisen käsityksen lapset saavat kansalliseepoksestamme susien, kissojen ja koirien kautta? Onko lapsille tehty karhunpalvelus, kun Kalevalakin on eläimellistetty? Miksi lähes kaikki lapsille tarjottava yleensäkin pitää eläimellistää? Olivathan eepoksen hahmot kansanlauluissa nimenomaan ihmishahmoja, vaikkakin tarunhohtoisia - Väinämöinen jopa ihmisistä ensimmäinen.
Kalevalan väkevä heeros, fyysisestikin vahva Väinämöinen on kuvattu kirjassa kääpiömäiseksi, epäuskottavaksi karvaturriksi (terrieriksi?), verevä veikko Lemminkäinen pieneksi kissaksi, pojankloppi Joukahainen koko joukon jyhkeimmäksi ja Aino-neito ylipainoiseksi paksukaiseksi. Annikki, Ilmarisen sisar, joka Kalevalassa on hyväniminen, yön tytti, hämärän neiti, kylän korea keiju, on piirretty romuluiseksi akanrontiksi.
Jos kuvituksesta monet ehkä antavatkin kiitettävän arvosanan, niin kielelliseltä kannalta kalevalakielen harrastajana annan ehdottomasti kouluarvosanan nelonen - koska alempaa arvosanaa ei ole. Alin arvosana siksi, että kirjan tekstit ovat proosakielisiä. Uskon, että Kunnas olisi tehnyt tekstinsä runomuotoon, jos olisi osannut. Hän on kuitenkin kuvataiteen, ei sanataiteen edustaja, eikä hän ole halunnut ottaa avukseen ketään kalevalakielen taitoista. Olisi kannattanut.
Katsooko Kunnas, että lapsille voi vähän valehdellakin, vai eikö hän ole lukenut huolella Kalevalaansa? Eihän miehennielijäksi kuvattu Aino jahdannut Väinämöistä puolisokseen - päinvastoinhan asia oli: nuori Aino pakeni Väinöä henkensä edestä. Aino ja Joukahaisen äiti eivät yllyttäneet Joukahaista ampumaan Väinämöistä niin kuin kirjassa sanotaan, sitä paitsi Aino oli jo ampumisepisodissa siirtynyt lopullisesti Ahdin valtakuntaan.
Lemminkäinen ei suinkaan rakentanut Hiiden hirveä, ei edes hämätäkseen Pohjan akkaa, niin kuin Kunnaksen tekstissä mainitaan: "Ja niin Lemminkäinen teki hirven itse. Pään hän pani pökkelöstä, sarvet pajun haarukasta, seipäistä sääret ja keskiruumiin sammaleista ja nahkapussista." Kalevalan mukaanhan "Hiiet hirveä rakenti, juuttahat poroa laati: pään panevi pökkelöstä, sarvet raian haarukasta"
Kun Koirien Kalevalasta tehtiin uudistettu painos v. 2006, proosatekstin olisi tuossa vaiheessa voinut muuttaa kalevalaisiksi runosäkeiksi. Apuna olisi voinut käyttää vaikkapa Karusen runoniekkoja - ja olihan Trokeemankelikin jo keksitty.
Ehkäpä jo lahiaikoina lapsetkin pääsevät nauttimaan Kalevalan tarinoita perisuomalaisella runorytmilliä. Teoksen nimi ei tietääkseni tule olemaan ainakaan Sikojen Kalevala.
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Kalevala eteläpohjalaisella murteella
Folkloristiikan dosentti Lassi Saressalon arvostelu kirjastani Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Saressalo on SKS:n hallituksen jäsen ja Kotiseutuliiton tuleva toiminnanjohtaja.
Katso: http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?hakukohde=&jarjestys=&haku=&sivu=50&vps=25&arvostelu=1365
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Kalevalakielisen lastenkirjallisuuden hävettävän köyhä historia
Lapsille pitäisi aina tarjota parasta mitä on, niin kielenviljelynkin alueella. Mutta lapset eivät runoniekkojen äänen vaimennettua ole juurikaan päässeet osaksi parhaasta kielellisestä nautinnosta, kalevalaisen runon keinuvasta rytmistä. Lapsille sopivia runopätkiä pätkiä löytyy tietenkin sekä Kalevalasta että Kantelettaresta, samoin kuin SKVR:n julkaisuistakin, mutta enimmäkseen runolaulut ovat olleet aikuisten juttuja. Lönnrotin Kalevalan useimmat säkeet sellaisenaan käyvät yli lapsen ymmärryksen, ja olisi suorastaan irvokasta laulaa lapselle Kantelettaren laulua "Tuuti lasta Tuonelahan, lasta lautojen sylihin". Jokin Onnimanni-jolkotus antaa kalevalamittaisesta runorytmistä kovin monotonisen, luotaantyöntävän kuvan.
Lasten Kalevaloita on ilmestynyt aikain saatossa monia (esim. Martti Haavio, Aili Konttinen, Kirsti Mäkinen). Metodi on, että täti (joskus setäkin) ottaa Kalevalasta jonkin tarpeeksi "lapsellisen" pätkän ja kertoo sitten proosakielellä, mitä sitten tapahtui - kun ei osaa runokielellä kertoa.
Onnistuneimmin lapsia hämätään ylimainostetussa Koirien Kalevalassa, jossa runokieli on kokonaan unohdettu. Miksi muuten eepoksen tapahtumat pitää esittää eläinten avulla? Kirjahan olisi mitä mainioin, jos tekstit olisivat k-mittaisia. Kyllä lapsetkin tarvitsisivat runokielellä tehdyn oman Kalevalansa. Ehkä sellainen ilmestyykin piakkoin.
Varsinaiset kalevalakieliset lastenkirjat ovat harvinaista herkkua. Niiden luetteleminen ei kestä monta minuuttia.
Venny Brofeldt-Soldan teki v. 1894 kuvakirjan Suomalainen kuvakirja lapsille ja nuorisolle. Hänen miehensä, kirjailija Juhani Aho kirjoitti kuvia valaisevat kalevalakieliset säkeet.
Kansalliskirjailija Juhani Ahon kalevalamittaiset runosäkeet ja hänen taidemaalarivaimonsa Vennyn mustavalkoiset kivipiirrokset muodostavat harmonisen konaisuuden, jossa on ajalleen poikkeuksellista herkkyyttä .Teos on julkaistu näköispainoksena v. 2003 WSOY:n 125-vuotisjuhlan kunniaksi. Loppuunmyyty.
Maalaisidyllejä kuvaileva kirja toimii tietenkin kuvan varassa, tekstisisältö on kovin niukkaa ja runomitta pelkistettyä (vain tavallisimpia metrisiä tyyppejä). Mestarikirjailija Ahoa ei voi sanoa kansanrunon mestariksi.
Kalevalan juhlavuonna ilmestyi Helsinki Median (nykyinen Sanoma Magazines) kustantama Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita, Disneyn eläinmaailmaan sijoittuvien sarjakuvien kokoelma. Kalevalamittaisista säkeistä vastasivat Seppo Knuuttila ja Heikki Laitinen. Runomitta jokseenkin korrektia, mutta vivahteetonta, metrisesti eleetöntä, sisältö köyhänlaista sarjakuvakieltä.
Edellisissä kirjoissa kalavalamittaset säkeet ovat siis vain täydentämässä kuvia. Onko siis lainkaan olemassa varsinaista kalevalakielistä lastenkirjallisuutta? On kyllä, kaksi kirjaa. Nekin ovat karuselaisten varassa.
V. 2004 ilmestyi Kalevalaisen Runokielen Seuran julkaisu Suomalaisella mitalla, Kalevalan poljennolla (toim. Aulis Rintala, Pilot-kustannus), johon sisältyy 31 runoa käsittävä lastenruno-osasto (yht. noin 2000 säettä). Kirjoittajat ovat: Riitta Hämäläinen, Anja Karkiainen, Hannu Kourula, Oiva Pennanen, Aulis Rintala ja Terttu Tupala. Näytteeksi aluksi Riitta Hämäläisen lastenruno
Jos minulla olisi mummo
Jos minulla olisi mummo
pikkuinen ja pippurinen
saisi hän isokin olla
tuoksua kaneliltakin.
Siis jos hän olisi totta
hän harmaahiuksinen olisi
ja ne pitkällä letillä
tai ainakin nutturalla
kai kiharatkin kävisi.
Hymy poskilla asuisi
nauru ne rypyttelisi.
Ne ilon poimuja olisi
eivät murheen uurtamia.
Mummolla olisi mökki
kelpaisi se yksiökin
ikkunoilla kukkasia:
punainen verenpisara
ainakin anopinkieli.
Mutta jos olisi mökki,
semmoinen punainen mökki
sitä pensaat reunustaisi:
karviaiset ja herukat,
kaunis ruusu ja syreeni,
ja paljon omenapuita.
Ja omenapuiden alla
mummolla olisi tuoli
tai sittenkin verkkokeinu.
Se mummoa tuudittaisi
kesäkuussa keinuttaisi
kun kukkii ruusu ja syreeni
ja paljon omenapuita.
Toinen näyteruno kyseisestä kirjasta on Anja Karkiaiselta:
Hammaspeikot ja ritari
Luisen luolan uumenissa
luona hammaslohkareitten,
kivien kiilteisten välissä
peikot ilkeät löhösi
odotellen ahnein mielin
ruokatuntinsa tuloa
herkkuhetken saapumista.
Luola lukkonsa avasi,
luisen luukkunsa raotti.
Siitä suklaata sujahti,
perään pyöri pastilleja,
ja kasa karamelleja.
Limsaa loiskahti lisäksi,
solahti sokerilientä.
Peikot alkoi herkutella.
Syntyi mässäily yletön;
mutustelu, maiskuttelu,
järsiminen ja nakerrus.
Tuli vatsat pullollensa,
navat naukuivat nameista.
Mahassa makea muona
muuttui hurjaksi hapoksi,
suuhun toi syljen syövyttävän.
Peikot äityi kärttyisiksi,
vihaisiksi vimmastuivat,
sylki kiukkunsa kiville,
kakisteli kallioille,
kiillepinnan haurastutti,
happohyökkäyksellänsä.
Kun ne voimansa totesi,
havaitsi väkevyytensä,
vielä vain ne innostuivat,
saivat puhtia enemmän.
Suuren mahtinsa lumoissa
röyhkeästi röyhistellen,
ilkeästi irvistellen
kiven kylkiin ne pureutui,
louhi hampain lohkareita,
viilsi pintaa pehmennyttä
tunki kyntensä syvälle.
Kivet kiljuivat apua,
voihke kuului lohkareista.
Armahdusta ne anoivat,
louhimisen loppumista.
Tiesivät ne ennestänsä
tuosta tuskia tulevan.
Kohta koskisi kovasti
vihloisi niin vietävästi.
Saapui sankari sorea,
hoikkavartinen ritari,
tuli turvan tuottajaksi,
pestautui pelastajaksi
aseenansa harjaskimppu,
tuuhea tuhokapine.
Se vaelsi kallioilla
ylös alas, edestakaisin,
kiipesi kivien päälle,
tunki taakse viimeistenkin.
Ei se peikkoja pelännyt,
arastellut ahmatteja:
pinnoilta pidätti niitä,
esiin etsi onkaloista,
tarttui kiinni taitavasti,
kävi kiivaasti käsiksi.
Pani antamaan periksi,
irti päästämään pakotti.
Peikkokansa kauhuissansa
väistyi vahvemman edestä.
Kun poistui ponteva ritari,
tuli tulva, huuhtoi luolan.
Vesi pärskyi ja lotisi,
syöksyili kiviä vasten
huuhtoi hurjana mukaansa
hapannaamaiset epelit
sekä jäänteet järsinnästä.
Täytyi peikkojen pahojen
aallon valtaan antautua,
surffata pois luolan suusta,
lavuaariin lasketella.
Kai ne vintiöt vihaiset
vieläkin ui viemärissä.
V. 2005 julkaistiin Aulis Rintalan Hölmöläisten valtakunta (Satukustannus Oy), jossa esitetään 13 hölmöläistarinaa muinaisrunojemme kielellä. Säkeitä 971. Myöhemmin annan näytteitä tästäkin runokirjasta.
Jos joku tietää muita kalevalamittaisia lastenkirjoja, ilmoittakoon minulle.
Ensi vuonna, Kalevalan juhlavuonna, on taas odotettavissa erään karuselaisen kalevalamittainen lastenrunokirja.
Lasten Kalevaloita on ilmestynyt aikain saatossa monia (esim. Martti Haavio, Aili Konttinen, Kirsti Mäkinen). Metodi on, että täti (joskus setäkin) ottaa Kalevalasta jonkin tarpeeksi "lapsellisen" pätkän ja kertoo sitten proosakielellä, mitä sitten tapahtui - kun ei osaa runokielellä kertoa.
Onnistuneimmin lapsia hämätään ylimainostetussa Koirien Kalevalassa, jossa runokieli on kokonaan unohdettu. Miksi muuten eepoksen tapahtumat pitää esittää eläinten avulla? Kirjahan olisi mitä mainioin, jos tekstit olisivat k-mittaisia. Kyllä lapsetkin tarvitsisivat runokielellä tehdyn oman Kalevalansa. Ehkä sellainen ilmestyykin piakkoin.
Varsinaiset kalevalakieliset lastenkirjat ovat harvinaista herkkua. Niiden luetteleminen ei kestä monta minuuttia.
Venny Brofeldt-Soldan teki v. 1894 kuvakirjan Suomalainen kuvakirja lapsille ja nuorisolle. Hänen miehensä, kirjailija Juhani Aho kirjoitti kuvia valaisevat kalevalakieliset säkeet.
Kansalliskirjailija Juhani Ahon kalevalamittaiset runosäkeet ja hänen taidemaalarivaimonsa Vennyn mustavalkoiset kivipiirrokset muodostavat harmonisen konaisuuden, jossa on ajalleen poikkeuksellista herkkyyttä .Teos on julkaistu näköispainoksena v. 2003 WSOY:n 125-vuotisjuhlan kunniaksi. Loppuunmyyty.
Maalaisidyllejä kuvaileva kirja toimii tietenkin kuvan varassa, tekstisisältö on kovin niukkaa ja runomitta pelkistettyä (vain tavallisimpia metrisiä tyyppejä). Mestarikirjailija Ahoa ei voi sanoa kansanrunon mestariksi.
Kalevalan juhlavuonna ilmestyi Helsinki Median (nykyinen Sanoma Magazines) kustantama Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita, Disneyn eläinmaailmaan sijoittuvien sarjakuvien kokoelma. Kalevalamittaisista säkeistä vastasivat Seppo Knuuttila ja Heikki Laitinen. Runomitta jokseenkin korrektia, mutta vivahteetonta, metrisesti eleetöntä, sisältö köyhänlaista sarjakuvakieltä.
Edellisissä kirjoissa kalavalamittaset säkeet ovat siis vain täydentämässä kuvia. Onko siis lainkaan olemassa varsinaista kalevalakielistä lastenkirjallisuutta? On kyllä, kaksi kirjaa. Nekin ovat karuselaisten varassa.
V. 2004 ilmestyi Kalevalaisen Runokielen Seuran julkaisu Suomalaisella mitalla, Kalevalan poljennolla (toim. Aulis Rintala, Pilot-kustannus), johon sisältyy 31 runoa käsittävä lastenruno-osasto (yht. noin 2000 säettä). Kirjoittajat ovat: Riitta Hämäläinen, Anja Karkiainen, Hannu Kourula, Oiva Pennanen, Aulis Rintala ja Terttu Tupala. Näytteeksi aluksi Riitta Hämäläisen lastenruno
Jos minulla olisi mummo
Jos minulla olisi mummo
pikkuinen ja pippurinen
saisi hän isokin olla
tuoksua kaneliltakin.
Siis jos hän olisi totta
hän harmaahiuksinen olisi
ja ne pitkällä letillä
tai ainakin nutturalla
kai kiharatkin kävisi.
Hymy poskilla asuisi
nauru ne rypyttelisi.
Ne ilon poimuja olisi
eivät murheen uurtamia.
Mummolla olisi mökki
kelpaisi se yksiökin
ikkunoilla kukkasia:
punainen verenpisara
ainakin anopinkieli.
Mutta jos olisi mökki,
semmoinen punainen mökki
sitä pensaat reunustaisi:
karviaiset ja herukat,
kaunis ruusu ja syreeni,
ja paljon omenapuita.
Ja omenapuiden alla
mummolla olisi tuoli
tai sittenkin verkkokeinu.
Se mummoa tuudittaisi
kesäkuussa keinuttaisi
kun kukkii ruusu ja syreeni
ja paljon omenapuita.
Toinen näyteruno kyseisestä kirjasta on Anja Karkiaiselta:
Hammaspeikot ja ritari
Luisen luolan uumenissa
luona hammaslohkareitten,
kivien kiilteisten välissä
peikot ilkeät löhösi
odotellen ahnein mielin
ruokatuntinsa tuloa
herkkuhetken saapumista.
Luola lukkonsa avasi,
luisen luukkunsa raotti.
Siitä suklaata sujahti,
perään pyöri pastilleja,
ja kasa karamelleja.
Limsaa loiskahti lisäksi,
solahti sokerilientä.
Peikot alkoi herkutella.
Syntyi mässäily yletön;
mutustelu, maiskuttelu,
järsiminen ja nakerrus.
Tuli vatsat pullollensa,
navat naukuivat nameista.
Mahassa makea muona
muuttui hurjaksi hapoksi,
suuhun toi syljen syövyttävän.
Peikot äityi kärttyisiksi,
vihaisiksi vimmastuivat,
sylki kiukkunsa kiville,
kakisteli kallioille,
kiillepinnan haurastutti,
happohyökkäyksellänsä.
Kun ne voimansa totesi,
havaitsi väkevyytensä,
vielä vain ne innostuivat,
saivat puhtia enemmän.
Suuren mahtinsa lumoissa
röyhkeästi röyhistellen,
ilkeästi irvistellen
kiven kylkiin ne pureutui,
louhi hampain lohkareita,
viilsi pintaa pehmennyttä
tunki kyntensä syvälle.
Kivet kiljuivat apua,
voihke kuului lohkareista.
Armahdusta ne anoivat,
louhimisen loppumista.
Tiesivät ne ennestänsä
tuosta tuskia tulevan.
Kohta koskisi kovasti
vihloisi niin vietävästi.
Saapui sankari sorea,
hoikkavartinen ritari,
tuli turvan tuottajaksi,
pestautui pelastajaksi
aseenansa harjaskimppu,
tuuhea tuhokapine.
Se vaelsi kallioilla
ylös alas, edestakaisin,
kiipesi kivien päälle,
tunki taakse viimeistenkin.
Ei se peikkoja pelännyt,
arastellut ahmatteja:
pinnoilta pidätti niitä,
esiin etsi onkaloista,
tarttui kiinni taitavasti,
kävi kiivaasti käsiksi.
Pani antamaan periksi,
irti päästämään pakotti.
Peikkokansa kauhuissansa
väistyi vahvemman edestä.
Kun poistui ponteva ritari,
tuli tulva, huuhtoi luolan.
Vesi pärskyi ja lotisi,
syöksyili kiviä vasten
huuhtoi hurjana mukaansa
hapannaamaiset epelit
sekä jäänteet järsinnästä.
Täytyi peikkojen pahojen
aallon valtaan antautua,
surffata pois luolan suusta,
lavuaariin lasketella.
Kai ne vintiöt vihaiset
vieläkin ui viemärissä.
V. 2005 julkaistiin Aulis Rintalan Hölmöläisten valtakunta (Satukustannus Oy), jossa esitetään 13 hölmöläistarinaa muinaisrunojemme kielellä. Säkeitä 971. Myöhemmin annan näytteitä tästäkin runokirjasta.
Jos joku tietää muita kalevalamittaisia lastenkirjoja, ilmoittakoon minulle.
Ensi vuonna, Kalevalan juhlavuonna, on taas odotettavissa erään karuselaisen kalevalamittainen lastenrunokirja.
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
lauantai 21. kesäkuuta 2008
Kullervo Pohojalaanen
Kiiltomato. net
Etusivu > Kotimainen runous > Kullervo Pohojolaanen
20.11.2000 Aki Alanko
Kullervo Härmästä
Aulis Rintala: Kullervo Pohojolaanen, Atena 2000, Esa Riippa (kuvitus)
Murrekirjallisuus ja Kalevala ovat trendejä, joita on alettu myös yhdistellä. Kalevala on savonnettu, ja sitä on ryhdytty kääntämään myös muille murteille. Suomen kielen maisteri Aulis Rintala on kantanut kortensa kekoon pohjalaistamalla Kalevalan Kullervo-taruston. Tästä on syntynyt käännösteos "Kullervo Pohojalaanen."
On perusteltua valita juuri Kullervon tarina. Ylpeässä, itsepäisessä ja väkivaltaisessa Kullervossa on paljon pohjalaista perushäjyä. Lisäksi Kullervo-taruston on todettu olevan läntistä perua, vaikka se onkin kerätty lähinnä Inkeristä ja Karjalasta. Kullervo-tarina ja Kalevala-kielen taito olivat Länsi-Suomessakin tunnettuja vielä 1600-luvulla.
Rintala on tehnyt huolellista työtä. Hän on pyrkinyt sovittamaan käännöksensä alkutekstin säejakoihin. Vertailu alkuperäistekstiin osoittaa, että pohjalainen murreilmaisu on rehevämpää ja särmikkäämpää. Käännöksessä "emo" saattaa muuttua "äiteeraukaksi." Koska pohjalainen murre on suoraviivaisempaa, käännös ei ole hengeltään yhtä lyyrinen ja vertauskuvallinen kuin Lönnrotin Kalevala.
Kullervon henkilökuvaan Rintalan käännös ei tuo mitään olennaisen uutta, mutta se tuskin on ollut tarkoituskaan.
Teokseen valittu eteläpohjalainen paikannimistö lisää sen luontevuutta. Käännöskieli on Härmässä ja Kyrönmaalla muutama vuosikymmen sitten puhuttua murretta. Tämä ei ole välttämättä paras mutta järkevin valinta. Vielä vanhempi murre olisi saattanut tehdä käännöksen lukijalle vaikeammaksi. Lähimenneisyyden pohjalaismurteen tallentaminen on myös kansatieteellisesti arvokasta, ovathan todelliset murteen taitajat yhä harvemmassa.
Rintalan käännös osoittaa, että itäisellä kansankulttuurillamme ei ole yksinoikeutta Kalevalaan, vaan sen tarustoja voidaan sijoittaa muuallekin. Graafikko Esa Riipan osuvat lyijykynäpiirrokset elävöittävät juonta. Niitä olisi mahtunut kirjaan myös enemmän.
Aki Alanko ajalanko(at)iobox.fi
________________________________________
Huom! Kirja on loppuunmyyty.
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Kalevala eteläpohjalaisella murteella
Viiskunta-lehti 14.2.2008 (Alavuden ja ympäristökuntien lehti)
Rintala Aulis: Kalevala eteläpohjalaisella murteella. 329 sivua.
Kuvat Mirka Johansson
Lumo Kustannus. Tampere 2008
Seppo E. Järvinen:
Kalevala oikiankiälisenä
Kauhavalton totuttu saamahan parahite puukkoja. Sielon kumminki syntyny joskus soran aikoohin poikakersa, jollon kasuanu hinku murreasioohin.
Nyt tuo raavahaksi venyny Rintalan Aulis on päästäny käsistänsä eteläpohojalaaselle murtehelle kääntämänsä Kalevalan.
Soon saanu sille oikeen kustantajanki, jotta son varmahan oikialla asialla. Seni on havaannu, jotta Etelä-Pohojammaa on ainut murrealuet, jota tiäremiehet puhutteloo yksikös, muut mainitahan monikos - niinku ny savolaasmurtehekki, joistei tarvitte samana päivänä eres puhuakkaa.
Kalevala eteläpohojalaasella murtehella on vissihin ensimmäänen sen kirijan kalevalamittaanen murresversio. Aikaasemmin on murrennettu jotaki Aku Ankkoja ja vastaavia, mutta nyt on päästy oikeen kansalliskirijallisuutehen.
Tua Rintalaanen on aikaasemminki touhunnu Kalevalan paris. Soon teheny siitä pari vuatta sitte nykysuamenkiälise, ja sitte soon laulanu niitä murtehella, mutta niitei ny noteerata täs yhteyres.
Vissihin muunmurtehellisia varte Rintala sanoo esipuheesnansa, jotta kirija vaatii lukijalta normaalia enemmän. Eteläpohojalaasille kirijan lukeminen on kyllä heleppua, paitti jos yrittää veisaamalla, mutta siinäki voi käyttää luvan perästä omatekoosta nuattia.
Jonkuverran voi lukemises haitata se, jotta teksti on lähinnä Härmänmaan murretta, mutta siihenhän on totuttu jo hamasta Vaasan Jaakoosta alakaan eikä Karhuvainion Esakaa siitä kovin palijo poikennu. Maakunnan lairoolla väännetähän vähä erilailla, mutta kun ei välitä jokaasesta kirijaamesta, niin jopahan rupiaa tuntumahan tutulta.
Ku Rintala on oikeen suamen kiälen maisteri, niin siinon paha ruveta kovim palijo virheetä osoottelohon. Olokohot härmälääsyyret omas paikas, kyllä Kalevalaa tällä nuatilla lukoo poistiähensä ympäri Etelä-Pohojammaata.
Ja mitä sielon? Laulajan alakuvärsyllä lähäretähän liikkeelle:
Mun teköö kovastim miäli,
ajatteloo aivonikin,
ruveta runoolemahan,
sukuvirttä sualtamahan,
laatuvirttä laulamahan.
Sanat suuhuni sulaavat,
kiälem päällek kerkiäävät,
hajuaavat hampahille.
Teköö miäleni sanua, jotta Kalevala tuntuu palijo kotoosemmalta tällä sanootuksella. Lönrootin Eliaksen värkkäämä muato tuntuu niin viraalliselta:
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi,
lähteäni laulamahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Tai siälä kirijan loppupääs ku se poikakersa neuvoo Väinämööstä:
Ei sua nevallev viäty,
kolohaastu koivupuulla,
kun teit törkeetä tekoja,
kovempia konnuuksia,
rikoksia rumempiakin,
nuarempana, ekkös muista?
Siinä vanhas muaros sama kohta on jotenki pliisu:
Ei sinua silloinkana,
Eip' on vielä suolle viety,
kun sa miesnä nuorempana
menettelit neiet nuoret
alle aaltojen syvien,
päälle mustien mutien.
Täs meirän Kalevalas Väinämööne lopulta tuumaa, jotta
Mun on aikani ohitte,
tairan tästä lähtiäkkin.
Kyllä soon seränpoijat ja tärintyttäret niin, jotta tämän Kalevalan kans ei tuu ikävä. Siton hauska lukia. Koittakaa vaikka itte!
_____________________________________________
Huom! Kirjaa saa kirjakaupoista.
Rintala Aulis: Kalevala eteläpohjalaisella murteella. 329 sivua.
Kuvat Mirka Johansson
Lumo Kustannus. Tampere 2008
Seppo E. Järvinen:
Kalevala oikiankiälisenä
Kauhavalton totuttu saamahan parahite puukkoja. Sielon kumminki syntyny joskus soran aikoohin poikakersa, jollon kasuanu hinku murreasioohin.
Nyt tuo raavahaksi venyny Rintalan Aulis on päästäny käsistänsä eteläpohojalaaselle murtehelle kääntämänsä Kalevalan.
Soon saanu sille oikeen kustantajanki, jotta son varmahan oikialla asialla. Seni on havaannu, jotta Etelä-Pohojammaa on ainut murrealuet, jota tiäremiehet puhutteloo yksikös, muut mainitahan monikos - niinku ny savolaasmurtehekki, joistei tarvitte samana päivänä eres puhuakkaa.
Kalevala eteläpohojalaasella murtehella on vissihin ensimmäänen sen kirijan kalevalamittaanen murresversio. Aikaasemmin on murrennettu jotaki Aku Ankkoja ja vastaavia, mutta nyt on päästy oikeen kansalliskirijallisuutehen.
Tua Rintalaanen on aikaasemminki touhunnu Kalevalan paris. Soon teheny siitä pari vuatta sitte nykysuamenkiälise, ja sitte soon laulanu niitä murtehella, mutta niitei ny noteerata täs yhteyres.
Vissihin muunmurtehellisia varte Rintala sanoo esipuheesnansa, jotta kirija vaatii lukijalta normaalia enemmän. Eteläpohojalaasille kirijan lukeminen on kyllä heleppua, paitti jos yrittää veisaamalla, mutta siinäki voi käyttää luvan perästä omatekoosta nuattia.
Jonkuverran voi lukemises haitata se, jotta teksti on lähinnä Härmänmaan murretta, mutta siihenhän on totuttu jo hamasta Vaasan Jaakoosta alakaan eikä Karhuvainion Esakaa siitä kovin palijo poikennu. Maakunnan lairoolla väännetähän vähä erilailla, mutta kun ei välitä jokaasesta kirijaamesta, niin jopahan rupiaa tuntumahan tutulta.
Ku Rintala on oikeen suamen kiälen maisteri, niin siinon paha ruveta kovim palijo virheetä osoottelohon. Olokohot härmälääsyyret omas paikas, kyllä Kalevalaa tällä nuatilla lukoo poistiähensä ympäri Etelä-Pohojammaata.
Ja mitä sielon? Laulajan alakuvärsyllä lähäretähän liikkeelle:
Mun teköö kovastim miäli,
ajatteloo aivonikin,
ruveta runoolemahan,
sukuvirttä sualtamahan,
laatuvirttä laulamahan.
Sanat suuhuni sulaavat,
kiälem päällek kerkiäävät,
hajuaavat hampahille.
Teköö miäleni sanua, jotta Kalevala tuntuu palijo kotoosemmalta tällä sanootuksella. Lönrootin Eliaksen värkkäämä muato tuntuu niin viraalliselta:
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi,
lähteäni laulamahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Tai siälä kirijan loppupääs ku se poikakersa neuvoo Väinämööstä:
Ei sua nevallev viäty,
kolohaastu koivupuulla,
kun teit törkeetä tekoja,
kovempia konnuuksia,
rikoksia rumempiakin,
nuarempana, ekkös muista?
Siinä vanhas muaros sama kohta on jotenki pliisu:
Ei sinua silloinkana,
Eip' on vielä suolle viety,
kun sa miesnä nuorempana
menettelit neiet nuoret
alle aaltojen syvien,
päälle mustien mutien.
Täs meirän Kalevalas Väinämööne lopulta tuumaa, jotta
Mun on aikani ohitte,
tairan tästä lähtiäkkin.
Kyllä soon seränpoijat ja tärintyttäret niin, jotta tämän Kalevalan kans ei tuu ikävä. Siton hauska lukia. Koittakaa vaikka itte!
_____________________________________________
Huom! Kirjaa saa kirjakaupoista.
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
sunnuntai 15. kesäkuuta 2008
Kalevala nykysuomeksi
VIRKE-lehti (Äidinkielenopettajain liitto) 2/2007
Kalevala kolahti
Me Salinkallion yhdeksäsluokkalaiset aloimme tutkia Kalevalaa ja sen tarinoita äidinkielen tunneilla. Sitten meidän täytyi tehdä jostakin henkilöstä esitelmä. Puhtia toimiimme saimme loistavasta Kalevala nykysuomeksi -kirjasta, jonka Aulis Rintala on kirjoittanut sellaiseen muotoon, että nuorikin ymmärtää..
Tunneilla luimme toisillemme ääneen pieniä pätkiä kirjasta ja pidimme niistä. Kirjan runomuoto on kivasti säilytetty. Aloitimme Kalevala-jakson lukemalla syntymyytin oppikirjasta, jossa se oli melkeinpä alkuperäisessä muodossaan. Jouduin ajattelemaan todella paljon mitä luin ja joistain sanoista ei välttämättä edes tiennyt, mitä ne tarkoittivat.
Aivan ensimmäinen reaktioni kuultuani siitä, että aloitamme Kalevalan tutkimisen, ei ollut kovin innostunut. Muistikuvat Kalevalasta olivat ala-asteelta, jolloin se oli mielestäni todella tylsä. Niin luulin sen nytkin olevan - ja siltähän se alussa vaikuttikin. Mutta kun saimme tuon kyseissen kirjan käsiimme, muuttui minunkin mielikuvani täysin.
Kalevalasta tulikin joukko mielenkiintoisia tarinoita.
Kalevala nykysuomeksi -kirjan ansiosta ryhmätyömme onnistuivat hyvin ja Kalevala oli huomattavasti mielenkiintoisempi, kun sai lukea sitä nykykielellä. Kalevala nykysuomeksi -kirjaa voisin suositella ihan kaikille, vauvasta vaariin.
Laura Lemetti, 9. luokka
Salinkallion koulu, Lahti
_____________________________
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
Kalevala kolahti
Me Salinkallion yhdeksäsluokkalaiset aloimme tutkia Kalevalaa ja sen tarinoita äidinkielen tunneilla. Sitten meidän täytyi tehdä jostakin henkilöstä esitelmä. Puhtia toimiimme saimme loistavasta Kalevala nykysuomeksi -kirjasta, jonka Aulis Rintala on kirjoittanut sellaiseen muotoon, että nuorikin ymmärtää..
Tunneilla luimme toisillemme ääneen pieniä pätkiä kirjasta ja pidimme niistä. Kirjan runomuoto on kivasti säilytetty. Aloitimme Kalevala-jakson lukemalla syntymyytin oppikirjasta, jossa se oli melkeinpä alkuperäisessä muodossaan. Jouduin ajattelemaan todella paljon mitä luin ja joistain sanoista ei välttämättä edes tiennyt, mitä ne tarkoittivat.
Aivan ensimmäinen reaktioni kuultuani siitä, että aloitamme Kalevalan tutkimisen, ei ollut kovin innostunut. Muistikuvat Kalevalasta olivat ala-asteelta, jolloin se oli mielestäni todella tylsä. Niin luulin sen nytkin olevan - ja siltähän se alussa vaikuttikin. Mutta kun saimme tuon kyseissen kirjan käsiimme, muuttui minunkin mielikuvani täysin.
Kalevalasta tulikin joukko mielenkiintoisia tarinoita.
Kalevala nykysuomeksi -kirjan ansiosta ryhmätyömme onnistuivat hyvin ja Kalevala oli huomattavasti mielenkiintoisempi, kun sai lukea sitä nykykielellä. Kalevala nykysuomeksi -kirjaa voisin suositella ihan kaikille, vauvasta vaariin.
Laura Lemetti, 9. luokka
Salinkallion koulu, Lahti
_____________________________
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
Kalevala nykysuomeksi
VIRKE-lehti 2/2007 (Äidinkielenopettajain liitto)
*
Jokanuoren Kalevala
*
Annamari Saure:
*
Aulis Rintala: Kalevala nykysuomeksi.
Pilot-kustannus 2006
*
Kalevala nykysuomeksi on mainio opus. Nykynuoria ajatellen voi jopa väittää Aulis Rintalan herättäneen Kalevalan uudelleen henkiin. Rintala on tehnyt suururakan muokkaamalla kansaneepoksestamme version, jossa kalevalamitta on säilynyt mutta sanasto muuttunut nykykieliseksi. Tulos on herkullinen: kieli on mehevää mutta helposti aukeavaa ja juoni etenee riemastuttavasti käänteestä toiseen. Uudelleen kirjoittaminen on nostanut esiin myös Kalevalan humoristisuuden. Jo alku hykerryttää, kun ilman immestä syntyy "Vauva Väinämöinen" ja kirjoittaja tekee saman kysymyksen kuin jokainen murrosikäinen Kalevalan lukija: "Meren ylle syöksyi sotka, (kuka lienee linnun luonut?)".
*
Kalevalan merkiliset elämänkohtalot ja henkilöiden erikoiset piirteet näyttäytyvät kiinnostavina ja ymmärrettävinä, kun kieli aukeaa helposti eikä sanojen merkityksiä tarvitse ihmetellä. Onneksi mikään ei ole muuttunut, vaan henki on säilynyt, samoin henkilöiden perusluonto: Louhi on edelleen Louhi, harvahammas, ja Väinämöinen tietäjä terävä. Moni nuori mies taitaa samastua Lemminkäisen mainioon kuvaukseen:
*
"Hän oli verevä veikko,
pulska ja hyvännäköinen,
mutta kehno käytökseltä,
pikkuisen pahantapainen:
Yöjalassa juoksenteli,
naisten aitoissa ahersi."
*
Nykykieli, huumori ja kirjan mukava ulkoasu ovat saaneet oppilaani lukemaan kirjaa enemmänkin kuin tehtävänä on ollut. Jotkut ovat lukeneet kirjan ihan kokonaankin. Rintalan luoma nykykalevalainen kieli toimii hienosti myös ääneen luettuna.
*
Jotain nykykielistämisen mukana tietysti katoaakin: juhlallisuutta, salaperäisyyttä, ikiaikaisuuden tuntua. Siksi vanhaakin Kalevalaa kannattaakin tietysti lukea tämän uuden kanssa rinnan. Kiinnostavaa voisi olla kokeilla vaikkapa sellaista tehtävää, että oppilaat kirjoittaisivat jonkin Kalevalan kohdan kalevalamittaiseksi nykysuomeksi Trokeemankelia apuna käyttäen. Tämän jälkeen voitaisiin verrata nuorten tuotosta Rintalan Kalevalaan.
__________________________________________________
*
Jokanuoren Kalevala
*
Annamari Saure:
*
Aulis Rintala: Kalevala nykysuomeksi.
Pilot-kustannus 2006
*
Kalevala nykysuomeksi on mainio opus. Nykynuoria ajatellen voi jopa väittää Aulis Rintalan herättäneen Kalevalan uudelleen henkiin. Rintala on tehnyt suururakan muokkaamalla kansaneepoksestamme version, jossa kalevalamitta on säilynyt mutta sanasto muuttunut nykykieliseksi. Tulos on herkullinen: kieli on mehevää mutta helposti aukeavaa ja juoni etenee riemastuttavasti käänteestä toiseen. Uudelleen kirjoittaminen on nostanut esiin myös Kalevalan humoristisuuden. Jo alku hykerryttää, kun ilman immestä syntyy "Vauva Väinämöinen" ja kirjoittaja tekee saman kysymyksen kuin jokainen murrosikäinen Kalevalan lukija: "Meren ylle syöksyi sotka, (kuka lienee linnun luonut?)".
*
Kalevalan merkiliset elämänkohtalot ja henkilöiden erikoiset piirteet näyttäytyvät kiinnostavina ja ymmärrettävinä, kun kieli aukeaa helposti eikä sanojen merkityksiä tarvitse ihmetellä. Onneksi mikään ei ole muuttunut, vaan henki on säilynyt, samoin henkilöiden perusluonto: Louhi on edelleen Louhi, harvahammas, ja Väinämöinen tietäjä terävä. Moni nuori mies taitaa samastua Lemminkäisen mainioon kuvaukseen:
*
"Hän oli verevä veikko,
pulska ja hyvännäköinen,
mutta kehno käytökseltä,
pikkuisen pahantapainen:
Yöjalassa juoksenteli,
naisten aitoissa ahersi."
*
Nykykieli, huumori ja kirjan mukava ulkoasu ovat saaneet oppilaani lukemaan kirjaa enemmänkin kuin tehtävänä on ollut. Jotkut ovat lukeneet kirjan ihan kokonaankin. Rintalan luoma nykykalevalainen kieli toimii hienosti myös ääneen luettuna.
*
Jotain nykykielistämisen mukana tietysti katoaakin: juhlallisuutta, salaperäisyyttä, ikiaikaisuuden tuntua. Siksi vanhaakin Kalevalaa kannattaakin tietysti lukea tämän uuden kanssa rinnan. Kiinnostavaa voisi olla kokeilla vaikkapa sellaista tehtävää, että oppilaat kirjoittaisivat jonkin Kalevalan kohdan kalevalamittaiseksi nykysuomeksi Trokeemankelia apuna käyttäen. Tämän jälkeen voitaisiin verrata nuorten tuotosta Rintalan Kalevalaan.
__________________________________________________
Näyte kirjasta Kalevala nykysuomeksi:
Jouko kyttää Väinämöistä
*
Nuorukainen Joukahainen,
luihu poika lappalainen,
kylän tappelupukari,
riidanhaastaja hanakka,
kovin tiedoilta vähäinen,
taikojana taitamaton,
hautoi kostoa suloista.
*
Hän vihasi Väinämöistä,
verratonta virsimiestä,
joka lauloi Joukon suohon,
melkeinpä tuhosi miehen,
siskollekin surman tuotti.
*
Sanoi nuori Joukahainen,
leuhka poika lappalainen,
äänensä uhoa täynnä:
“Tapan pois kuleksimasta
pähkähullun Väinämöisen,
sisareni surman tuojan.
Kostan pilkan, kärsimyksen,
karmean kokemukseni,
tämän hirveän häpeän.“
*
Pian Väinämö näkyikin,
meren yllä musta möykky.
Jouko otti sen jyvälle,
jalkajousen jännitteli,
vaarallisimman aseista,
nosti kaaren korkealle,
liipaisinta jo hiveli.
*
Äitimuorinsa kyseli:
“Ketä kyttäät Jouko-poika,
mitä saalista halajat,
miksi sihtailet selälle
suurella sota-aseella?“
*
Sanoi siihen Joukahainen:
“Tapan hullun Väinämöisen,
paskanjauhajan pahaisen,
pois mailta maleksimasta,
tekemästä tyhmyyksiä,
leuhkimasta lauluillansa.“
*
Nuori mies epäröi ensin,
pidätteli hetken verran,
käsi käski, järki kielsi,
nivaskasta nosti nuolen,
terävimmän kärjestänsä,
sutjakkaimman, suorasyisen,
jännitti jämäkän jousen,
ja vetäisi liipaisinta.
*
Ei osunut ensi nuoli,
meni oikealta ohitse,
eikä toinenkaan tavannut,
kulki liiaksi sivulle,
vaan kerralla kolmannella
Väinön orhiin iski kiinni,
ruunan hartialihoihin,
surmaten hyvän hevosen.
*
Silloin syöksyi Väinämöinen
satulasta pää edellä
kohti aaltoja syviä,
meren mustan lainehia.
Kalevala nykysuomeksi
Opettaja-lehti 6.10.2006
Aulis Rintala:
Kalevala nykysuomeksi
Kuvitus P. A. Manninen
Pilot-kustannus 2006 247 s.
Kalevalamitan uusi tuleminen
Äidinkielenopettajana Tampereella elämäntyönsä tehnyt Aulis Rintala on tehnyt pienoisen kulttuuriteon julkaisemalla Kalevalan nykysuomenkielisen version. Hän toteaa alkusanoissaan nykysuomalaisen vieraantuneen täysin niistä 1800-luvun karjalankielisistä ja itäsuomalaisten murteiden sanoista.
Lukuisten proosamuotoisten Kalevala-versioiden tilalle opettaja-kirjailija on halunnut sepittää runomuotoisen laitoksen, jossa alkuperäinen mitta olisi käytössä:
"Teos on nyt suomennettu
yleiskielen kaltaiseksi,
kaikkien tajuttavaksi,
tavallisten pulliaisten,
eikä vain opettajien
taikka kielentutkijoiden."
Kalevala nykysuomeksi on melko parodinen kaunokirja. Vaikutelmaa vahvistavat P. A. Mannisen humoristiset kuvat. Komeannäköisen uutuusteoksensa loppuun Rintala on sisällyttänyt pääasiat runomitasta ja kieliopista.
Kirjailija kiinnostui kalevalamitasta jo opiskeluaikoinaan tutkiesaan Kalevalan ja Eino Leinon Helkavirsien metriikkaa. Rintala on ansioitunut 1990-luvulla mm. oikeakielisyyttä kehittävien tietokoneohjelmien tuottajana. Hän huomasi tarpeen kalevalamitan käytännölliselle oppaalle. Esimerkein varustettu Kalevamitan opas urbaanille runoniekalle valmistui 1999. Rintala on julkaissut myös Kalevalan Kullervo-tarinan eteläpohjalaisella murteella v. 2000.
Jari Olavi Hiltunen
_____________________________
Lassi Saressalo, Turun yliopiston fokloristiikan dosentti, kirjoittaa Kalevala nykysuomeksi -kirjastani seuraavaa (Agricola-arvostelupalvelu, kesäkuu 2008):
"Kalevalan vuonna 2006 nykysuomeksi (Pilot-kustannus Oy) kääntänyt Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala on jälleen tempaissut tuottamalla kansalliseepoksemme Etelä-Pohjanmaan murteelle. Eräässä mielessä Rintalan teos vapautti Kalevalan lukijat raskaasta kalevalakielestä, jonka Lönnrot loi 1830-luvulla ja julkaisi ensin vuoden 1835 vanhassa ja sitten uudessa Kalevalassa vuonna 1849. Rintalan nykysuominen teos tuli tuolloin hyvänä lisänä Kai Niemisen vuonna 1999 tuottamaan proosamuotoiseen Kalevalaan (SKS).
Olikin jo aika tehdä jotain. Onhan suomen kieli reilussa puolessatoista vuosisadassa muuttunut, ja toisaalta Kalevalan kieli oli jo syntyessään arkaaista ja runomuotoisena lähes kaikille verraten vaikeaa omaksua ja ymmärtää. Mielenkiintoista on, että ennen Kalevalaa nykykielelle -versiota, oli sitä helpointa lukea vuonna 1999 ilmestyneenä Lars ja Mats Huldénin erinomaisena ruotsinnoksena (ATLANTIS)."
_______________________________
keskipohjanmaa.net
Nykykielinen Kalevala sai kannet
Tampere, 27. 2. (STT) Nuoriso – enää ei murteen vierastaminen käy tekosyyksi olla perehtymättä kansalliseepoksemme sisältöön. Elias Lönnrotin Kalevalaan pohjautuva Kalevala nykysuomeksi julkistettiin tänään Tampereella. Teos on ensimmäinen runomuotoinen yleiskielinen Kalevala. Kulttuurityön tekijä on tamperelainen Kalevalaisen Runokielen Seuran puheenjohtaja Aulis Rintala.
Yleis- ja puhekielisellä asulla on Rintalan mukaan pyritty tuomaan Kalevala lähelle kaupungistunutta kansanosaa ja nuoria. Teos sopii myös lasten satukirjaksi.
Varmemmaksi vakuudeksi kirja on laadittu sarjakuvamuotoon. Liki 15 000 säettä on tulkinnut noin sadalla piirroksella kuvataiteilija P.A. Manninen.
____________________________________
Kirjastani Kalevala nykysuomeksi ovat kirjoittaneet lisäksi mm. seuraavat lehdet:
Aikalainen 9/2006 prof. Klaus Laalo
Kolmosväylä 29.3.06
Aamulehti (alakerta) 28.2.06 toht. Hannu Syväoja
Tamperelainen-lehti 22.3.06
Veteraaniopettaja 3/06
Pirkanmaan sanomat 2.3.06
Huom! Kirjaa saa kirjakaupoista.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Hölmöläisten valtakunta
Ensimmäinen kalevalamittainen lastenrunokirja ilmestynyt!
Aulis Rintalan kalevalakielinen lastenrunokirja HÖLMÖLÄISTEN VALTAKUNTA ilmestyi Kalevalan päiväksi (05) Satukustannus Oy:n kustantamana.Ks. kirjainfo.com http://www.satukustannus.fi/
Kuvittaja Kai Turunen (akvarelli).
Kirjaa saa kirjakaupoista, myös suurista marketeista.
Kansikuvassa hölmöläiset etsivät neulaa, joka oli edellistalvena pudonnut järven jäälle.
1800-luvun lopulla on tosin ilmestynyt lyhyt Juhani Ahon runosäkeisiin perustuva ja hänen taidemaalarivaimonsa Venny Brofeldt-Soldanin kuvittama niukkatekstinen lastenrunokirja, osaksi omatekoisella kalevalamitalla.
_______________________________________
Huom! Kirja on loppuunmyyty.
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
sunnuntai 8. kesäkuuta 2008
Suomalaisella mitalla - Kalevalan poljennolla
Ensimmäinen kalevalamittainen yhteisantologia - vihdoinkin!
Karusen viisivuotisjuhlajulkaisu Suomalaisella mitalla, Kalevalan poljennolla (toim. Aulis Rintala) ilmestyi 27.8.04. www.pilotkustannus.com
Kaikki 21 kirjoittajaa, samoin kuin kuvittaja/kirjoittaja Raija Kukkonen ovat seuran jäseniä. Runoniekkojen ikäjakautuma on 19 - 79 vuotta. Sivuja kirjassa on 262, runosäkeitä runsaat 14 000, mikä on määrältään viisi kertaa suurempi kuin Eino Leinon Helkavirret.
Kalevalaisen hengen perään ei ole haikailtu, eikä sitä voisi tavoittaakaan. Runojen aiheet on temmattu lähinnä hektisestä nykyajasta. Kirjoittajat - monet runokisoissakin palkittuja - hallitsevat suomalaisen mitan, joten kirjassa ei esiinny "karvalakkimittoja". Uusi kirjamme on paitsi runoantologia, myös kielellinen demonstraatio, näyttö siitä, miten hyvin nykysuomikin istuu kalevalaiseen kielikoodiin. Siinä mielessä se toimii myös osviittana nykyniekoille (kirjan lopussa myös tiivistetty runomittaohjeisto). Suomalaisella mitalla, Kalevalan poljennolla on ensimmäinen Kalevalan runomitalla tehty yhteisantologia, joka ei pohjaudu kansanrunoihin (vrt. Lönnrotin viisi eri Kalevalaa ja Kanteletar). Omatekoisella mitalla on sen sijaan kyhätty runoja (kirjojakin) 1800-luvun rahvaanrunoilijoista alkaen aina näihin päiviin saakka.
Ainutlaatuista: Vihdoinkin myös lastenrunoja kalevalaisella poljennolla: kirjassa laaja, 2000-säkeinen lastenruno-osasto. Enää ei tarvitse turvautua pelkkään Onnimanni-runoon.
Kalevalakieli elää ja voi hyvin!
______________________________________________________
Huom! kirjaa saa kirjakaupoista.
lauantai 7. kesäkuuta 2008
Kalevala nykysuomeksi
Me Naiset 31/2006
Annamari Saure:
Kalevalaa kaikille
Aulis Rintala on kirjoittanut Kalevalan uudelleen nykysuomeksi, mutta kuitenkin kalevalamitalla. Tulos on herkullinen: kieli on mehevää mutta helposti aukeavaa, juoni etenee riemastuttavasti
käänteestä toiseen.Uudelleen kirjoittaminen on nostattanut myös humoristisuuden. Kun Kyllikki solvaa kosijaansa rehevästi: "Mitä, tollo, täällä kuljet - Kaukoniemen köyhäkaula", on helppo ymmärtää itserakkaan Lemminkäisen loukkaantuvan. Silti pian neidon ryöstettyään Lemminkäinen osaa leperrellä: "lupaan helliä, hyväillä - rakastaa rajattomasti - annapa minulle suukko!"
Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut liikaa: Louhi on edelleen luihu Louhi, harvahammas, ja Väinämöinen tietäjä terävä. Enää kukaan ei voi jättää Kalevalaansa lukematta hankalaan kieleen vedoten. Rintalan nykysuomeksi kirjoitettu Kalevala on kaikille!
---------------------------------------------
Annamari Saure on äidinkielen opettaja, kriitikko ja Äidinkielen opettajain liiton aktiivi.
Kalevalamitan opas
Pirkkalan kirjasto (arkisto)
Kirjastonhoitaja Merja Rostila toteaa oppaastani Pirkkalan kirjaston kotisivuilla www.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/uutuudet3599.htm v. 1999 seuraavaa:
Kalevalamitta nykyaikaan
86.21 Rintala, Aulis: Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle
Kalevalan juhlavuoden eräs mielenkiintoisimmista ja
nykylukijoille antoisimmista julkaisuista on ehdottomasti
tämä kirja. Se opastaa yksityiskohtaisesti ja hauskasti kalevalamitan saloihin ja antaa esimerkkejä siitä, kuinka
itse on mahdollista runoilla kalevalamittaa noudattaen.
Aivan varmasti tällainen omakohtainen kokeilu antaa toisenlaisen tuntuman tähän suomalaisen kielen
omaperäiseen ilmaisuvälineeseen kuin Kalevalan
lukeminen puoliväkisin.
Kun on itse kokeillut pari runonpätkää, alkaa ymmärtää,
miten monipuolinen ja joustava tuo mitta onkaan.
Suosittelen: *****
____________________________________
Kouluneuvos, kriitikko Kirsti Mäkinen kirjoittaa Aamulehdessä 4.7.99 oppaastani: "Uunituore Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle on tamperelaisen äidinkielen opettajan, lehtori Aulis Rintalan suursaavutus, mainiota luettavaa."
__________________________________________________________________
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
Kirjastonhoitaja Merja Rostila toteaa oppaastani Pirkkalan kirjaston kotisivuilla www.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/uutuudet3599.htm v. 1999 seuraavaa:
Kalevalamitta nykyaikaan
86.21 Rintala, Aulis: Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle
Kalevalan juhlavuoden eräs mielenkiintoisimmista ja nykylukijoille antoisimmista julkaisuista on ehdottomasti
tämä kirja. Se opastaa yksityiskohtaisesti ja hauskasti kalevalamitan saloihin ja antaa esimerkkejä siitä, kuinka
itse on mahdollista runoilla kalevalamittaa noudattaen.
Aivan varmasti tällainen omakohtainen kokeilu antaa toisenlaisen tuntuman tähän suomalaisen kielen
omaperäiseen ilmaisuvälineeseen kuin Kalevalan
lukeminen puoliväkisin.
Kun on itse kokeillut pari runonpätkää, alkaa ymmärtää,
miten monipuolinen ja joustava tuo mitta onkaan.
Suosittelen: *****
____________________________________
Kouluneuvos, kriitikko Kirsti Mäkinen kirjoittaa Aamulehdessä 4.7.99 oppaastani: "Uunituore Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle on tamperelaisen äidinkielen opettajan, lehtori Aulis Rintalan suursaavutus, mainiota luettavaa."
__________________________________________________________________
© Aulis Rintala
Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)