Murrekkim muuttaa muatuansa

	(Laajentuneen Kauhavan kunnan uusi lehti Komiat, ensimmäinen numero 7.1.09) Alakan(e)hev vuaren aluusta muuttuu näillä seuruum murressuhtehekkin – ainakim paperilla – kum me kauhavaasta puhuvat saimma föliyhymmä Härmät ja Kortesjärven. Sen tähärem pitääkin ollat tarkkana, jotta tämä juttu tuloo tasapualisestik kiriootettua ja präntättyä. M’oonkim pannus sulukeehi härmäläästev vokaalin, jonka ne jättää useem pois h:n erellä: tull(a)han – tulhan. Ja taitaa ne markkilaasekkin täs asias olla härmäläästen kannalla. Nopiee rytmi Härmälääsillä voi koko elämärrytmi ollak karvav verran nopiee, kun ne sanoo hätähisemmin ”menhän saunhan”, ”tulhan tuphan”, kun taas kauhavaaset vähä hit(a)hammin, notta ”mennähän saunahan”, tullahan tupahan” – onk(o)han opittu lapualaasilta? Härmälääset ei nyp palio heilahutak Kauhavam murretta, emmäkä me sen takia rupiar riitel(ö)hön, vaikka tuan yhyrev vokaalij jättääväkkim pois, mutta me saimma samas naimakaupas puheemparttamma rikastuttam(a)han viarahampaa murretta puhuvia eli aitoja savonsukuusia asukkahia Kortesjärvem pohojaasista osista. Savosta Historiam muk(a)han Savosta on 1600-luvulta alakaal lähtenyl leviämmäl leivän toivos ”oekeeta immeisiä” ja ne on kulukenu aivan Etelä-Pohojammaar ruattinkiäliser rajan tuntum(a)han. Näiren entisten kaskempolttajaan alue, niin kuttuttu ’savolaaskiila’, ulettuu Keski-Suamen Keuruulta aina Evijärvellen asti. Niin kun tiärämmä, Kortesjärviä halakoo jyrkkä itä- ja länsimurteerer raja, joka kulukoo just(i)hin Nuattimäjem prunnin kohoras. Siit’ on kulukenuk kans vanaha maakuntaraja, jo 1500-luvulla: Pohojankyröö ja Pedersöre. Ei tulukkia Tuskin täs mitään kiälisekaannusta tuloo eikä tulukkiakaan trenkääp palakata, onham markkilaasillekkin Kauhava tuttu entuurestansa. Kaikkien kiäli olok(o)hon tasavertaasta täs uures pitäjeheskin. Kirjoittaja on kauhavalaislähtöinen filosofian maisteri, murteentutkija ja Kalevalamitan mestari Tampereelta. Kuvat
	Kuvat

Jouluevankeliumi murtehella

Jouluevankeliumi (Luukas 2 : 1 - 20)

Härmänmaan murteella (ollut Kauhava-lehdessä 22.12.03)

1. Ja tapahtuu nuana aikoona, notta Rooman keisari Aukustus määräs koko kansam maksamhav verua.

2. Tämä verollempano oli ensimmäänej ja se pantihin toimehen silloon, kun Kyrenius oli Syyrias maaherrana.

3. Kaikki ihmiset lähtiväkkim pantavaksi ittensäj ja tiänestinsäk kirioollen, jokahinen omahan kaupunkihinsa.

4. Niij Jooseppikin, koska s’oli Raavirin kaukaanen sukulaanen, lähti Kalileasta, Nasareetin kaupungista, Juureahan, Raavirin kaupunkihin, jota sanottihim Peetlehemiksi.

5. Sill’oli föliyhnänsäp piänihim päin oleva Maria, jonka kans s’oli kihiloos.

6. Justihin silloor rupes niiren tenava syntymhän.

7. Maria synnyttikim poijan ja ne laittoo sem makaamahan trasuuhin kääräästynä hevoostallihin, hinkalhon, kun n’ei löytänym minkäällaasta kortteeria, kuv väkiä oli niir raavahastil liikkeellä.

8. Ja siinä likillä paimenet oli vartioomas yällä itikootansa.

9. Siinä siunaamas niiren eres seisoo Herran enkeli, ja samas leimahti maharottoman kirkas valakia paimenien kohoralla, niirem päiren yläpualella, ja n'oli niin säikähröksis, notta aivan ne tutaji.

10. Mutta enkeli lohorutteli niitä ja sanoo, nottei trenkääp peliätä, ja ilamootti niiller iloosen asian, joka koskoo jokahista:

11. Täälä Raavirin kaupungis on nys syntynyv Vapahtaja, Kristus, Herra.

12. Ja täs on teillem merkki, jotta parahiter rookaatta sem poijan: s'on tallis ja makaa siälä kapalootuna hinkalos.

13. Ja samas ne huamas enkelin föliys hirviäm palio taivahallista sotaväkiä, ja ne ylisti Jumalaa.

14. Ne sanoo, jotta ”Kunnia Jumalallen korkeures ja maas rauha ihimisillä, joita kohtahaj Jumala osoottaa hyvää tahtua”.

15. Ja kun enkeli oli mennyp paimenien tykyä taivhashen, niin nämä rupes toimittelhon toisillensa: Lähärethän nyp Peetlehemihin kattomhan, mitä siäl’on oikeen tapahtunu ja mitä se Herra meillej justihin on höväänny.

16. Ja ne tryykäs kauhialla kiiruhulla ja rookasivakkim Marian, Joosepij ja pikkuusem poijan, joka makas siinä hevoosen hinkalos.

17. Ja kun n'oli sen nähäny, niin ne selevitti koko ser retuutin, mitä tästä tenavasta niillen etukäthen oli toimitettu.

18. Ja kaikki jokka sen kuuli, imehteli kauhiasti, mitä paimenet niillem puhuu.

19. Mutta Maria, poijan äitee, painoo kaikki nua asiat miälhensäj ja funteeras ja pahkulootti niitä syrämmehnänsä.

20. Sittem miähet lähti takaasin kerollem paimenhen. Ne ylisti Jumalaa kaikesta, mitä n’oli nähänyj ja kuullu.

Murtehellen kääntäny Aulis Rintala

Saitko aamulla kalua?

Kävin Vienan Karjalan kuulussa Vuonnisen runokylässä jokin vuosi sitten. Kysyin majatalomme pihassa kalaa perkaavalta nuorelta naiselta kalevalaisittain:
- Saitko aamulla kalua?
- A, tieämpä mitä pakajat, ylen äijä sain kalua.

Kalevi Wiikin Suomen murteiden kartastosta (v. 2006) löytyy yhteensä yhdeksän kala-sanan partitiivimuotoa:
kalaa
kallaa
kalloo (Savo)
kaloo (Ylä-Satakunta)
kalloa (Kannaksen Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala, Kainuu)
kallua (Inkerinmaa)
kaloa (Etelä-Lappi, Kainuu)
kalua (Venäjän Karjala, Päijät-Häme)
ka-la (Lounais-Suomi)

Kalevalassa runsaasti eteläpohjalaismurretta

Lönnrotin Kalevalassa satoja säkeitä eteläpohjalaisella murteella

Yhteinen vanhakantainen vokaalienvälinen h

Kuten tiedämme, Kalevalan runosäkeet on kerätty pääosin Vienan Karjalasta. Vienalaismurteille ja eteläpohjalaiselle murteelle on yhteistä vanhakantainen, jo kantasuomesta periytyvä vokaalienvälinen h: kuulemahan, uimahan, tulkohon, lovehen.

Varsin usein vienalaismurteissa kuitenkin h:n jälkeinen äänneaines jää pois, jolloin sanat ovat h-loppuisia: otettih, ajoh, pirttih, naitih, annetah, itäh, kotih, uimah, suuh, kuulemah, ajamah, ajetah, tulkoh, loveh, nostamah, vietih, uimah, mentih, tagomah, pannah, tappamah, haukkumah, männäh, kekoh.

Runomitallisesti h-loppuiset sanat eivät ole kovin kelvollisia, eikä sellaisia Kalevasta löydykään. Lönnrot ratkaisi tämän kielellisen ”puutteen” turvautumalla eteläpohjalaiseen malliin, jossa sanat sanotaan h:llisina loppuun asti: otettihin, ajohon, pirttihin, naitihin, annetahan, itähän, kotihin, uimahan, suuhun, kuulemahan, ajamahan, ajetahan, tulkohon, lovehen, nostamahan, vietihin, uimahan, mentihin, takomahan, pannahan, tappamahan, haukkumahan, mennähän, kekohon.

Satoja eteläpohjalaissäkeitä

Väli-h:n ”ansiosta” Kalevalasta löytyy satoja säkeitä selvällä EP:n murteella. Eepoksen runoista 1 – 5 löytyvät ainakin seuraavat säkeet:

sukuvirttä suoltamahan - lajivirttä laulamahan - sormet sormien lomahan - Kerän pistin kelkkahani - virsilippahan viritän - se kuuksi kumottamahan - uros aaltojen sekahan - manterehen puuttomahan - vesat nuoret nousemahan - katajahan kaunis marja - tämä tammi taittamahan - Tulin tammen taittamahan - puun murskan murentamahan - pääsi päivät paistamahan - pääsi kuut kumottamahan - pilvet pitkin juoksemahan - linnut puuhun laulamahan - siementä sirottamahan - vierehen Kalevan kaivon - Osmon pellon penkerehen - heitit koivun kasvamahan - siementä sirottamahan - sekä varret varttumahan - sai sanomat Pohjolahan - kourin ilmahan kovahan - aivan aaltojen sekahan -kourin ilmahan kovahan - laulan laulajan parahan - käki päällä kukkumahan - Siitä siinä seisotahan - seisotahan, mietitähän - mies on miestä oppimahan - toinen toista voittamahan - eikä miehen naisekkahan - läävän nurkkahan nutistan - katetahan kasvavana - sai sanomat Pohjolahan - kourin ilmahan kovahan - astu aittahan mäelle - alle vaaran vaapukkahan - vei ne aittahan mäelle - sukkahansa suistujalla - karahkahan kaatujalla - ikä tulla Tuonelahan - ruokoranta vastahansa - paasi pohjahan pakeni - panko vettä taikinahan - kukas nyt sanan saatantahan - pitkäkorva piippomahan - ristisuu ripottamahan - tulen tuojaksi tupahan - huoli armahan alenti - Virsihin Vipunen kuoli - alle kaunihin katoksen - kirjattu kivihin kirjat - kun on merta kynnettihin - louhet luotihin kokohon - tiesi tielle tullehensa - peräytän lauseheni - ennätti meri etehen - kilahti kivi vetehen - kala otti onkehensa - lohi loimahti merehen - vaskisehen vakkasehen - Teenkö tuulehen tupani - munat vierähti vetehen - manterehen puuttomahan - näki miehen muuttunehen - kuutehen kovasimehen - lehvät suurehen suvehen - koipehen kesäoravan - vierehen Kalevan kaivon - Osmon pellon penkerehen - teetti kirvehen terävän - Viestit vierähti suvehen - suin lumehen, päin vitihin - kivihintahat kätehen - kun tulit tuhmasti etehen - matkallen osannehensa - voittelohon, laulelohon - sen nuoli alentakohon - Tuohon lietohon merehen - sorran sontatunkiohon - ne on partasuun urohon - kaunihisen kartanohon - sormet kullansormuksihin - Aamulla ani varahin - loppu kaunihin kanasen - sukuhuni suurta miestä - otti ongen taskuhunsa - vääräsääri vääntämähän - kiven kirjavan sisähän - puu paha hävittämähän - rasian rahin nenähän - tähtiä tähyämähän - tähtiä tähyämähän - kenpä maita kylvämähän - toukoja tihittämähän - sep' on maita kylvämähän - toukoja tihittämähän - Tyven työnnytti itähän - maa väkevä vääntämähän - lähtemästä Väinölähän - jos ne piennä peitetähän

Vaikka edellä lueteltujen säkeiden toistoja ei ole luetteloon merkitty, kertyy EP:n murteen mallin mukaisia säkeitä siis toista sataa. Kun Kalevalan runoissa 1 – 5 on yhteensä noin 2200 säettä, voi päätellä, että koko eepoksen 22 795 säkeen joukossa eteläpohjalaissäkeitä on useita satoja, ehkä tuhatkuntakin.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org