Kalevalassa runsaasti eteläpohjalaismurretta

Lönnrotin Kalevalassa satoja säkeitä eteläpohjalaisella murteella

Yhteinen vanhakantainen vokaalienvälinen h

Kuten tiedämme, Kalevalan runosäkeet on kerätty pääosin Vienan Karjalasta. Vienalaismurteille ja eteläpohjalaiselle murteelle on yhteistä vanhakantainen, jo kantasuomesta periytyvä vokaalienvälinen h: kuulemahan, uimahan, tulkohon, lovehen.

Varsin usein vienalaismurteissa kuitenkin h:n jälkeinen äänneaines jää pois, jolloin sanat ovat h-loppuisia: otettih, ajoh, pirttih, naitih, annetah, itäh, kotih, uimah, suuh, kuulemah, ajamah, ajetah, tulkoh, loveh, nostamah, vietih, uimah, mentih, tagomah, pannah, tappamah, haukkumah, männäh, kekoh.

Runomitallisesti h-loppuiset sanat eivät ole kovin kelvollisia, eikä sellaisia Kalevasta löydykään. Lönnrot ratkaisi tämän kielellisen ”puutteen” turvautumalla eteläpohjalaiseen malliin, jossa sanat sanotaan h:llisina loppuun asti: otettihin, ajohon, pirttihin, naitihin, annetahan, itähän, kotihin, uimahan, suuhun, kuulemahan, ajamahan, ajetahan, tulkohon, lovehen, nostamahan, vietihin, uimahan, mentihin, takomahan, pannahan, tappamahan, haukkumahan, mennähän, kekohon.

Satoja eteläpohjalaissäkeitä

Väli-h:n ”ansiosta” Kalevalasta löytyy satoja säkeitä selvällä EP:n murteella. Eepoksen runoista 1 – 5 löytyvät ainakin seuraavat säkeet:

sukuvirttä suoltamahan - lajivirttä laulamahan - sormet sormien lomahan - Kerän pistin kelkkahani - virsilippahan viritän - se kuuksi kumottamahan - uros aaltojen sekahan - manterehen puuttomahan - vesat nuoret nousemahan - katajahan kaunis marja - tämä tammi taittamahan - Tulin tammen taittamahan - puun murskan murentamahan - pääsi päivät paistamahan - pääsi kuut kumottamahan - pilvet pitkin juoksemahan - linnut puuhun laulamahan - siementä sirottamahan - vierehen Kalevan kaivon - Osmon pellon penkerehen - heitit koivun kasvamahan - siementä sirottamahan - sekä varret varttumahan - sai sanomat Pohjolahan - kourin ilmahan kovahan - aivan aaltojen sekahan -kourin ilmahan kovahan - laulan laulajan parahan - käki päällä kukkumahan - Siitä siinä seisotahan - seisotahan, mietitähän - mies on miestä oppimahan - toinen toista voittamahan - eikä miehen naisekkahan - läävän nurkkahan nutistan - katetahan kasvavana - sai sanomat Pohjolahan - kourin ilmahan kovahan - astu aittahan mäelle - alle vaaran vaapukkahan - vei ne aittahan mäelle - sukkahansa suistujalla - karahkahan kaatujalla - ikä tulla Tuonelahan - ruokoranta vastahansa - paasi pohjahan pakeni - panko vettä taikinahan - kukas nyt sanan saatantahan - pitkäkorva piippomahan - ristisuu ripottamahan - tulen tuojaksi tupahan - huoli armahan alenti - Virsihin Vipunen kuoli - alle kaunihin katoksen - kirjattu kivihin kirjat - kun on merta kynnettihin - louhet luotihin kokohon - tiesi tielle tullehensa - peräytän lauseheni - ennätti meri etehen - kilahti kivi vetehen - kala otti onkehensa - lohi loimahti merehen - vaskisehen vakkasehen - Teenkö tuulehen tupani - munat vierähti vetehen - manterehen puuttomahan - näki miehen muuttunehen - kuutehen kovasimehen - lehvät suurehen suvehen - koipehen kesäoravan - vierehen Kalevan kaivon - Osmon pellon penkerehen - teetti kirvehen terävän - Viestit vierähti suvehen - suin lumehen, päin vitihin - kivihintahat kätehen - kun tulit tuhmasti etehen - matkallen osannehensa - voittelohon, laulelohon - sen nuoli alentakohon - Tuohon lietohon merehen - sorran sontatunkiohon - ne on partasuun urohon - kaunihisen kartanohon - sormet kullansormuksihin - Aamulla ani varahin - loppu kaunihin kanasen - sukuhuni suurta miestä - otti ongen taskuhunsa - vääräsääri vääntämähän - kiven kirjavan sisähän - puu paha hävittämähän - rasian rahin nenähän - tähtiä tähyämähän - tähtiä tähyämähän - kenpä maita kylvämähän - toukoja tihittämähän - sep' on maita kylvämähän - toukoja tihittämähän - Tyven työnnytti itähän - maa väkevä vääntämähän - lähtemästä Väinölähän - jos ne piennä peitetähän

Vaikka edellä lueteltujen säkeiden toistoja ei ole luetteloon merkitty, kertyy EP:n murteen mallin mukaisia säkeitä siis toista sataa. Kun Kalevalan runoissa 1 – 5 on yhteensä noin 2200 säettä, voi päätellä, että koko eepoksen 22 795 säkeen joukossa eteläpohjalaissäkeitä on useita satoja, ehkä tuhatkuntakin.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Laskettelupäiväkirja

Ystävystyin Ylläksellä kiihkeän kimulin kanssa.

Kiilopäällä pussailimme, raottelimme Rukalla,
Levillä levittelimme. Saanalla sovittelimme
sitä sinne, tuota tänne.

Paneskelin Pallaksella, kuksin myöskin Kuusamossa,
Suomullakin sain sohaista, samat temput tein Pyhällä.
Sitten kimmani katosi menevämmän miehen kanssa.

Siitä mä vähät välitin, Luostolla jo laskettelin,
Sallan maastossa samoilin. Ounasvaaralla väsähdin.
Iso-Syötteellä sekoilin, mellastelin Messilässä,
Oloksella oksentelin. Tahkovuorella vitutti.

Saariselkä: selvä päivä. Himoksella taas simahdin.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Heikki Laitinen: Kahdeksantavumitta

Suomen musiikin historiassa (Wsoy 2006) , sen osassa Kansanmusiikki (s. 29 - 35) Heikki Laitinen käsittelee kansanrunon metriikkaa otsikolla Kahdeksantavumitta.

Ennen kuin kalevalakielen harrastajana kommentoin artikkelia, palautan mieleeni takavuosien TV-ohjelman, jossa Laitinen opettaessaan runolaulua oppilailleen hoki korostetusti: "Aina kahdeksan tavua - aina kahdeksan tavua!" Ihmettelin tuota aina-sanaa, sillä onhan esim. Kalevalassa laskujeni mukaan 631 yhdeksäntavuista säettä ja muutama kymmentavuinenkin. Toki Laitinen kirjoituksessaan myöntää, että "toisinaan laulaja piristää säkeen rytmistä liikettä lisäämällä tavumäärän yhdeksään tai kymmeneen".

Käsitettä kalevalamitta runolaulun tutkija ja opettaja – itsekin laulaja - ilmeisesti haluaa välttää, koska tuo nimitys suomalaisesta mitasta on tullut käyttöön vasta Kalevalan ilmestymisen jälkeen.

Laitinen kirjoittaa, että tasasäkeessä voi käyttää vain yksi-, kaksi-, neli- tai kuusitavuisia sanoja. Määritelmä saisi olla hieman tarkempi, koska esim. Kalevalasta voi tavata lukuisia kolmitavun sisältäviä tasasäkeitä, niin kahdeksan- kuin yhdeksäntavuistenkin säkeiden joukosta. Kaikki löytämäni kolmitavut sijaitsevat säkeiden alussa:

8-tavuisia

3122 kamala on kaksi naista
3122 valjasta nyt viljo varsa
3122 himmene nyt Hiien hurtta
314 parempi on ollakseni
3122 seitsemän on heinän päästä
3122 Jumalass’ on juoksun määrä
3122 sorea on suonten vaimo
3122 mitenkä mä sinne pääsen
314 sormukset on sormistansa
314 sileähk’ on siikaseksi
3122 lippasi kuin liinan päitä
3122 Melatar on mielivaimo
314 pistäiksen on piilemähän
313 rukihit on ruumenina
3122 Hämehess’ on Hälläpyörä

Huomaa myös karuselaisten säkeet säkeet: Ystävyytesi on lahja,
kaunis kuoresi on kehto (Paavo Turakainen) ja kerrottavana on paljon (Lesko Jernefelt)

9-tavuisia

3222 Olipa impi ilman tyttö
324 Tulipa tuuli luotehesta
324 Olipa lieto Lemminkäinen
324 luulitko puuta purrehesi
324 Olipa lapsi lattialla
31222 Minua on vyötty miehen vyöllä
314 Olipa pursi Väinämöisen
31122 Hyväpä täss’ on miesten olla

Löysinpä Kalevalasta tasasäkeiden joukosta yhden viisitavunkin sisältävän 9-tavuisen säkeen:

522 Kalevalatar kaunis neiti

Myös seuraavat oletetut tyypit ovat täysin mahdollisia, koska ne eivät ole minkään mittasäännön vastaisia (en vielä löytänyt):

512 Kalevalatar on kaunis
11312 nyt voi Villekin jo tulla
2312 voihan Villekin jo tulla
5 22 olisikohan aika tulla

Kolmitavu näyttää siis sopivan tasasäkeeseen, muuallekin kuin alkuun.

Laitinen vaatii ehdottomasti - ja jo aiemmin Matti Kuusi ja monet muut - että "säkeen keskellä olevaa rajaa ei siis tasasäkeessä saa ylittää sanalla". Ymärrän asian niin, että yllä esittelemissäni tasasäetyypeissä mitään selvää rajaa (kesuuraa) ei ole - eikä tarvitsekaan olla.

****************
Runolaulun tutkija Laitinen ei ilmeisesti ole kirjoituksessaan pyrkinytkään esittämään kirjoitetun kalevalamittaisen runon mitallisia normeja, vaan tarkastelee runoja nimenomaan laulukielen kannalta. Kalevalamitan keskeiset tavulaajuussäännöt Laitinen kuittaa muutamalla rivillä. Hän ei selitä mikä on pitkä, mikä lyhyt tavu. Hän ei neuvo, voiko runojalan laskussa olla pitkä vokaali, eli sallitaanko trokeeksi esim. kuulee, itkee. Hän ei mainitse, että kalevalainen säe ei voi loppua yksitavuun. Hän ei anna ohjeita siitä, voiko säkeen lopputavu todella olla 'pitkähäntäinen' eli sisältää pitkän vokaalin kuten eräästä hänen esimerkkisäkeestään voisi päätellä: pani kielet kanteleeseen.

**************
Laitinen toteaa Kahdeksantavumitta-luvussaan, että ”myös se kuuluu laulun luonteeseen, että pitkässä laulussa on muutama tavusäännön vastainen säe”. Tuskin kuitenkaan Laitinen tarkoittaa tällä tahallista tyylikeinoa, sillä tuskinpa kukaan käyttää tyylikeinonaan runomitallista taitamattomuuttaan. Laitisen mainitsema ”tavusäännön vastainen” säe itekkin metsän emäntä ei murrehistoriallisesti ole tavusäännön vastainen, sillä niin vienalaisten kuin suomalaistenkin laulajien murteissa ts-yhtymälläkin oli vaihtelevia heikkoja asteita. Olen löytänyt näitä ”virheellisiä”, suomen kielen oikeinkirjoituksesta johtuvia ts-säkeitä Kalevalasta runsaat sata, esim.

käy tänne kutsuttaessa
kuin mitä itseki tiesi
iski virkkua vitsalla
miehittä metsässä käyvät
kaunihin katsottuasi
löytyne sitä metsässä
menenp' on otsan hyvyylle
paksumpi patsasta portin

Näennäisesti virheellisiä ovat muuten myös sk-konsonattiyhtymän sisältämät Kalevalan säkeet, joiden heikkoa astetta suomen kirjakielessä ei voida merkitä:

hevonen kosken kivestä
suorihe kasken ajohon

Kalevalasta löytyy säkeitä, jotka ovat lähempänä vienalaista kytäntöä:

Päivän toisen suovesiä, kolmannen kosen vesiä
Mi oli akkoja lähellä, ne kaikki käsi posella.

*****************************************
Laitinen ei artikkelissaan puutu lainkaan kansanrunojen säkeenloppuisiin riimeihin, vaikka esim. Kalevalassa useampi kuin joka kolmas säe on jossakin määrin loppusointuinen

****************************************

Vähän kansanrunon metrisestä elastisuudesta:

Koska Laitisella on artikkelissaan tarkastelun kohteena vain erään kansanrunon katkelma (Väinämöisen kanteleensoitto), hän päätyy toteamukseen, että "seitsemänkymmenen säkeen jaksossa on tasasäkeissä viisi ja murrelmasäkeissä kymmenen sanarakenteeltaan erilaista säetyyppiä". Verrattakoon, että olen Kalevalamitan oppaassani jo v. 1999 esitellyt satakunta"metristä mutanttia", ja sen jälkeen Karusen sivustolla vielä muutaman kymmenen lisääkin.
******************************

Kansnarunojemme rikasmuotoisesta äänneharmoniasta Laitinen esittelee vain sen tavanomaisen eli alkusoinnun. Mainitsematta jää esim. seuraavia hienovaraisia äännemaalailun keinoja:

Melkein huomaamatonta äännesointua syntyy silloinkin, kun sanojen alkutavuissa on sama vokaali, vaikka säkeen sanat eivät alkaisikaan samalla konsonantilla. Tätä kutsutaan sisäsoinnuksi eli assonanssiksi, esim. Tule jo kullan muuttelohon - Täältä saan paremman naisen - suuri tuuli luotehinen.

Äänteiden sopusointua havaitsee myös, kun edellisen sanan lopputavussa on sama vokaali kuin seuraavan sanan alkutavussa: Pohjan akka harvahammas - heponen terällä hirnu - tako olkisen orihin - On hieho hyvän näköinen.

Äänteellistä harmoniaa syntyy jo pelkästään siitä, että samat äänteet, myös samat diftongit, toistuvat säkeessä, oli niiden sijainti säkeessä mikä hyvänsä. Tällöin usein samassa säkeessä ilmenee sekä alku- että sisäsointua: sanan virkkoi noin nimesi (oi-diftongi) - Maan paha, pakenemahan - Reki vieri, tie lyheni (ie-diftongi) - kissan istua ituja - saukon maksoi sauvan varsi (au-diftongi) - kuin on portimo pinossa - läpi pään, läpi kypärin - kehrävarren kiertimiä - harja hurmehin noruvi.

Äänneharmoniapyrkimyksen mukaan etuvokaaliset (ä, ö, y) sanat esiintyvät samassa säkeessä mieluummin keskenään kuin takavokaalisten (a, o, u) sanojen kanssa. Samoin takavokaaliset sanat esiintyvät samassa säkeessä mieluummin takavokaalisten sanojen kanssa. Sen sijaan ns. keskivokaalit e ja i "seurustelevat" säkeen sisällä kummankin vokaaliryhmän kanssa. Voidaan siis puhua eräänlaisesta säkeensisäisestä vokaalisoinnusta, mikä tosin ei ole ehdotonta. Esimerkkejä:
Päivättären päättelemät (ei mielellään: Ilmattaren päättelemät) - reki vieri, tie lyheni - saukon maksoi sauvan varsi (ei mielellään: saukon maksoi sauvan kärki).

Huom. Edellä olevat esimerkkisäkeet ovat Kalevalasta.

*********************
Runolaulun ammattilaiselta odotin kattavampaa kalevalaisen runon metristä esittelyä. Lukijalle jää runomitasta artikkelin perusteella aika hatara kuva. Lieneekö Laitinen huomannut, että kansanrunoharrastuksen viimeaikaisen huiman kasvun myötä kalevalakielen tutkimuksessakin on sitten Matti Kuusen tapahtunut yhtä ja toista. Ainakin olisi kannattanut lukea tarkemmin jo v. 1999 ilmestynyt Kalevalamitan oppaani.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Koirien Kalevala - ylikiitelty kirja

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala. Otava 1992

Mitä kerran on kehuttu,
monet kerrat mainostettu,
sitä kaikki kiittelevät,
yhä vain ylistelevät.

Mauri Kunnaksen kuvakirja Koirien Kalevala on kehuttu, ehkä ylikiitettykin kirja. Käsittelen ensin kuvapuolta.

Vaikka kirjan kuvat ovatkin ammattitaidolla tehtyjä ja yksityiskohdissaan lapsia kiehtovia, voidaan kysyä: millaisen käsityksen lapset saavat kansalliseepoksestamme susien, kissojen ja koirien kautta? Onko lapsille tehty karhunpalvelus, kun Kalevalakin on eläimellistetty? Miksi lähes kaikki lapsille tarjottava yleensäkin pitää eläimellistää? Olivathan eepoksen hahmot kansanlauluissa nimenomaan ihmishahmoja, vaikkakin tarunhohtoisia - Väinämöinen jopa ihmisistä ensimmäinen.

Kalevalan väkevä heeros, fyysisestikin vahva Väinämöinen on kuvattu kirjassa kääpiömäiseksi, epäuskottavaksi karvaturriksi (terrieriksi?), verevä veikko Lemminkäinen pieneksi kissaksi, pojankloppi Joukahainen koko joukon jyhkeimmäksi ja Aino-neito ylipainoiseksi paksukaiseksi. Annikki, Ilmarisen sisar, joka Kalevalassa on hyväniminen, yön tytti, hämärän neiti, kylän korea keiju, on piirretty romuluiseksi akanrontiksi.

Jos kuvituksesta monet ehkä antavatkin kiitettävän arvosanan, niin kielelliseltä kannalta kalevalakielen harrastajana annan ehdottomasti kouluarvosanan nelonen - koska alempaa arvosanaa ei ole. Alin arvosana siksi, että kirjan tekstit ovat proosakielisiä. Uskon, että Kunnas olisi tehnyt tekstinsä runomuotoon, jos olisi osannut. Hän on kuitenkin kuvataiteen, ei sanataiteen edustaja, eikä hän ole halunnut ottaa avukseen ketään kalevalakielen taitoista. Olisi kannattanut.

Katsooko Kunnas, että lapsille voi vähän valehdellakin, vai eikö hän ole lukenut huolella Kalevalaansa? Eihän miehennielijäksi kuvattu Aino jahdannut Väinämöistä puolisokseen - päinvastoinhan asia oli: nuori Aino pakeni Väinöä henkensä edestä. Aino ja Joukahaisen äiti eivät yllyttäneet Joukahaista ampumaan Väinämöistä niin kuin kirjassa sanotaan, sitä paitsi Aino oli jo ampumisepisodissa siirtynyt lopullisesti Ahdin valtakuntaan.

Lemminkäinen ei suinkaan rakentanut Hiiden hirveä, ei edes hämätäkseen Pohjan akkaa, niin kuin Kunnaksen tekstissä mainitaan: "Ja niin Lemminkäinen teki hirven itse. Pään hän pani pökkelöstä, sarvet pajun haarukasta, seipäistä sääret ja keskiruumiin sammaleista ja nahkapussista." Kalevalan mukaanhan "Hiiet hirveä rakenti, juuttahat poroa laati: pään panevi pökkelöstä, sarvet raian haarukasta"

Kun Koirien Kalevalasta tehtiin uudistettu painos v. 2006, proosatekstin olisi tuossa vaiheessa voinut muuttaa kalevalaisiksi runosäkeiksi. Apuna olisi voinut käyttää vaikkapa Karusen runoniekkoja - ja olihan Trokeemankelikin jo keksitty.

Ehkäpä jo lahiaikoina lapsetkin pääsevät nauttimaan Kalevalan tarinoita perisuomalaisella runorytmilliä. Teoksen nimi ei tietääkseni tule olemaan ainakaan Sikojen Kalevala.

© Aulis Rintala

Tilaa maailman ainoa kalevalakielen oppikirja Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle. Postikuluineen 25 euroa. os. aulis(at)rintala.org

Kalevala eteläpohjalaisella murteella

Folkloristiikan dosentti Lassi Saressalon arvostelu kirjastani Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Saressalo on SKS:n hallituksen jäsen ja Kotiseutuliiton tuleva toiminnanjohtaja.

Katso: http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?hakukohde=&jarjestys=&haku=&sivu=50&vps=25&arvostelu=1365

Ei sanktioita rikossyytteen välittämisestä

Rikossyyte allekirjoittanutta vastaan
Kalevalakielen harrastus ei ole aina suinkaan pelkästään kielellistä ilottelua - niin kuin sen pitäisi - vaan raadollista peliä, jossa lyärähän kun viarasta sikaa. Se on vielä pientä näpertelyä, että nimimerkki Niilo Naakka lähettää saamani palkinnon johdosta Kalevalaseuralle haisevan, internetissä vuosia olleen vastalauseen (Avoin kirje Kalevalaseuralle), käyttää kirjojeni "arvosteluissa" sijaiskirjoittajia, joukossa jopa mielisairaalan potilas, ja soittelee lehtien toimituksiin ja kustantajilleni, että Auliksen tekstejä ei saa julkaista.

Tämän vuoden (2008) alussa nimimerkki Niilo Naakka lähetti Karusen entisen varapuheenjohtajan Raijan Mäkelä-Eskolan kautta Karusen hallitukselle kirjeen, jossa Naakka syytti, että Karusen puheenjohtaja, siis minä, olin "ilmeisesti" (lainattu sana Naakan kirjeestä) uhkaillut jotakuta. Niilo Naakan kirjeestä ei kuitenkaan ilmennyt, ketä oli uhattu ja mitä oli uhattu tehdä. Uhkauskirjettä ei kukaan ole nähnyt, vaikka syytetty (siis minä) ja Karusen hallitus on pyytänyt sitä nähdäkseen.

Erosin välittömästi, koska luottamushan on tärkeä aatteellisessakin yhdistyksessä. Tosin olisin terveyssyistä eronnut vuoden lopulla muutenkin ja luovuttanut vetäjän roolin juuri valitun varapuheenjohtajan käsiin.

-------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----
Blogia muokattu 25.9.2012 Perikunnan toimesta. Auliksen vuodatus ja henkilökohtaisuudet poistettu tästä Blogista asianomaisten pyynnöstä postuumisti.
-------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----------8<----


Kalevalamitta on iloinen asia.
************************************
Mutta:

Kuka onkaan Niilo Naakka?

Kuka onkaan Niilo Naakka, ken tuo koominen kaveri?

Se kasvoi kivikylässä, kohos kansan keskuudesta,
suoraan rahvahan riveistä, rupesi runosepäksi,
kapusi kateederille toisia opastamahan
säkeiden sepityksessä, runolaulun laadinnassa.

Sieltä mollasi minua.

Ohitti perusopinnot, kielitieteemme totuudet,
itsekriittisyys katosi, jos sitä olikaan ollut.
Pian pettikin perusta.Tulokset on sen mukaiset,
seuraukset sen näköiset:
Niilo rustasi rutosti rampoja runosäkeitä,
perin pattipolvisia, ne pani kotisivuille,
niitä lehtihin lähetti, tyrkytti joka taholle,
joka taholle, joka aholle, ylistäen itseänsä
runolaulun mestariksi.

Kovinpa kotisivuilla Niilo mollasi minua,
siellä syytti, siellä sätti, panetteli perkeleesti,
siellä se vihassa kiehui, kihisi kateudesta.
Kritiikkiä ei suvainnut, moitetta ei minkäänlaista,
siitä suuttui saatanasti.

Paljastivat puoskariksi, huomasivat huijariksi.
Runomitta rempallansa, runopolvia pilasi,
runojalkoihin sekosi, runorampana remusi,
kunnes reppana rojahti, runorumpukin repesi.

Yhä mollasi minua, panetteli perkeleesti,
kovin kolkosti kiroten.

Onko SKS unohtanut juurensa?

Arvioidessaan Pohjois-Karjalan Runoriihessä (v. 1978) tuotettuja nykykalevalaisia runoja Matti Kuusi ei ollut kisan runomitallisiin tuloksiin oikein tyytyväinen ja totesikin, että "kalevalaisuuden ihastelusta olisi aika siirtyä kalevalakielen osaamiseen" (Kuusi: Perisuomalaista ja kansainvälistä). Akateemikon toiveen täyttämiseksi SKS ei ole pannut tikkua ristiin.

Lainaus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kotisivuilta: "Kansanrunousarkisto tallentaa perinnettä, palvelee tutkijoita, laitoksia, tiedotusvälineitä ja asianharrastajia, osallistuu kansainvälisiin yhteishankkeisiin sekä tuottaa perinnejulkaisuja." Kysymykseni: Millä tavalla uudehkon puheenjohtajan Lauri Harvilahden johtama SKS: Kansanrunousarkisto palvelee meitä "asianharrastajia", nykyisiä kalevalamitan käyttäjiä? Missä muuten Lauri luuraa? Ei edes vastannut s-postiini, kun ehdottelin Karusen puheenjohtajana ensi vuodeksi (Kalevala 160 vuotta) kalevalamittaisen runon kilpailua.

Ainoan myötämielisen eleen Kansanrunousarkiston taholta me karuselaiset koimme silloin, kun Pekka Laaksosen johtama arkisto viitisen vuotta sitten suostui järjestämään Karusen kanssa (mukana Tampereen kulttuuritoimisto) maanlaajuisen runokisan, josta tulikin valtavan suosittu. Kiitoksia silloisista järjestelyistä vastanneelle tutkija Juha Nirkolle!

SKS:n nuivaan suhatutumiseen kansanrunousharrastusta kohtaan sain kokea jo Kalevalan juhlavuonna 1999, jolloin seuran kustannusosasto ei ottanut julkaistavakseen kirjaani Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle, tekosyyllä, että siinä oli kaunokirjallista aineistoa. No, olihan siinä muutamia näyterunojani tukemassa runomittaohjeita. Esim. seuran erikoistutkija Anneli Asplund oli tuolloin sitä mieltä, että tuon perinnettä vaalivan kirjan kustantajan tulisi olla nimenomaan SKS. Sittemmin sivut tuosta kirjasta, jonka käskirjoituksen tarkasti prof. Pentti Leino, ovat kuluneet hiirenkorville kalevalaisen kansamme käsissä, alansa ainoana oppikirjana maailmassa.

Mielenkiintoista on, että SKS:n kustannusosasto julkaisi kuitenkin samana vuonna (1999) Kai Niemisen kaunokirjallisen teoksen, Kalevalan - proosakielellä! Tämä jos mikä on aika rajua väkivaltaa Lönnrotin runoeepokselle? Onko seuraavaksi odotettavissa proosakielinen Kanteletar? Eikö Päivi Vallisaaren johtaman kustannusosaston tulisi tarkistaa asenteitaan runotaidon vaalimiseen?

Kuinka SKS aikoo juhlia ensi vuonna 160 vuotta täyttävää Kalevalaa? Samoinko kuin ennenkin, eli että työnnetään markkinoille roppakaupalla Kalevaloita, vaikka kirpputorit ovat niitä väärällään, kaksi kolme euroa kappale? Eikö nyt olisi jo aika ottaa juhlinnan kohteeksi itse Kalevalan pihvi, sen ainutlaatuinen kielikoodi, jonka varassa koko eepos toimii.

Tuntuu, että monilla aloilla arvokasta kulttuurityötä tekevä SKS on unohtanut juurensa; seurahan syntyi kansanrunojen lumoissa. Mielestäni seuran alaosastoksi pitäisi pikaisesti perustaa Kalevalakielen osaamiskeskus? Osastoa perustettaessa voisi konsultoida Kalevalaisen Runokielen Seuran asiantuntijoita, sillä pelkään, ettei koko SKS:n palkkalistoilla (pitkälti toistasataa henkilöä) ole kalevalakielen opetukseen perehtyneitä.

On häpeällistä, että arvokasta kulttuuriperintöämme, muinaista runokieltämme, joutuu vaalimaan taloudellisten resurssiensa äärirajoilla piskuinen yhdistys, joka saa vuosittain yhteiskunnan tukea (Tampereen kaupunki) saman verran tukea kuin Käymäläseura Huussi, eli 200 euroa.