Blogin pitäminen loppunut.

Aulis Rintalan muistoa kunnioittaen.

s. 25.4.1941
k. 23.4.2009

Aulis Rintalan perikunta pitää blogin tarjolla kalevalaharrastuksen ystäville, mutta emme päivitä sisältöä.

Auliksen laajaa tuotantoa voi kysellä Marja Rintalalta sähköpostilla marja miukumauku rintala.org.

The Kalevala Metre

Welcome to the KaRuSe home pages!

www.karuse.info

KaRuSe is a society, which aims to revive the Kalevala metre.

The Kalevala metre appears to date back to the Proto-Finnic period and survived among the Estonians, the Ingrians, the Votes, most of the Karelians, and the Finns. It was used for more than two thousand years as the main prosodic form for poetry.

Kalevala metre is unrhymed, non strophic trochaic tetrameter, e. g. the first lines of Kalevala:

Miele/ni mi/nun te/kevi,
aivo/ni a/jatte/levi,
lähte/äni / laula/mahan,
saa’a/ni sa/nele/mahan,
suku/virttä / suolta/mahan,
laji/virttä / laula/mahan.
Sanat / suussa/ni su/lavat,
puhe’/et pu/toe/levat,
kielel/leni / kerki/ävät,
hampa/hille/ni ha/joovat.

The main stress in Finnish in speech is always on the first syllable of the word.

***************************************************************

THE RULES OF THE KALEVALA METRE

When sung, a line in Kalevala metre consists of four consecutive trochaic feet. Usually it contains eight syllables: vaka / vanha / Väinä/möinen - laski / laule/len ve/siä

1. In the Kalevala metre, if the first syllable is long, containing a long vowel or diftong (siika, laula) or a short vowel followed by one or two consonants (itse, virsta), it can occur only in the rising part of the foot: suku/virttä / suolta/mahan - sanat / suussa/ni su/lavat.

Only in the first foot a long first syllable can occur in a falling position (jo päi/vänä / kolman/tena), in other feet it is not possible (incorrect: hajoo/vat ham/pahil/leni).

2. A short syllable with a main stress (containing a short vowel, before which a consonant can occur) can occur in a rising part only in the first foot: sanat / suussa/ni su/lavat, but not in the other three rising positions, incorrect: laula/mahan / laji/virttä.

A short syllable with a main stress can occur only in the falling parts (not in the rising part) of the second and third foot: sanat / suussa/ni su/lavat - aivo/ni a/jatte/levi

3. A syllable without a main stress (neutral syllable) can occur anywhere in a line. An interesting feature is the freer syllabic system of the first foot, in which three, or even four syllables can occur: surma jo / suutan/sa a/vavi - vaski oli / hattu / harti/oilla

4. A word consisting of a single syllable can occur anywhere in a verse, except at the end. This rule naturally implies that a single-syllable word can neither be used as the second-last syllable of a verse. One-syllable words are relatively easy to use, since they need not adhere strictly to the main rule of syllable lengths.

Nevertheless, it is recommandable to put longer one-syllable words in a rising position:

Niin on / kuin sa/noi e/monsa
Vaan jos / sitte / siit' ei / huoli
Mink' on / niitti / sen ha/ravoi
Mela/tar on / mieli/vaimo
Himme/ne nyt / Hiien / hurtta.

5. A four-syllable word (excluding compound words) may not occur in the middle of a trochaic verse, i.e., the second and third foot may not consist of a single four-syllable word.

Forbidden:

tätä nuorempata miestä
laiha lappalainen poika
pidä itsestäsi huolta

Allowed:

tätä / miestä / nuorem/pata
lappa/lainen / laiha / poika
laiha / poika / lappa/lainen
pidä / huolta / itses/täsi

6. The last syllable of a verse must not contain a long vowel.

Forbidden:

lähdimmekin Lappeenrantaan
panim/me ko/vasti / hanttiin
haki / sieltä / tuulen / suojaa
sitä tiennyt en minäkään
hiivimme taas / hiljaa / hiljaa

**********************************************

The 'flinger' law

Despite its name, the flinger law is only a recommendation: the heaviest elements, i.e., the longest words, tend to get flung to the end of the verse: maille ristimättömille rather than ristimättömille maille.

If one obeys the flinger law strictly, the following verses are not possible: odotellessani teitä - amerikkalaisten haave.
**************************************************************

There are two main types of Kalevala line: a normal trochaic tetrameter, in which the word-stress and foot-stress fall on the same syllable: vaka / vanha / Väinä/möinen and a broken trochaic tetrameter, in which at least one syllable with the main stress occurs in the falling part of the foot: laski / laulel/len ve/siä - sano / jo to/et to/tiset - ja kai/ken e/lon vä/hyyttä.

As stated above that broken syllable has to be short (except in the first foot). In the broken syllables there is a tension between verse rhythm and speech rhythm. This is characteristic of the Kalevala metre differing totally from the Germanic languages. The number of broken lines is about 50 %.

*****************************************************
Kalevala poetry is characterized by alliteration:

Siitä/pä nyt / tie me/nevi,
ura / uusi / urke/nevi,
laajem/mille / laula/joille,
runsa/hammil/le ru/noille
nuori/sossa / nouse/vassa,
kansas/sa ka/sua/vassa.

Aulis Rintala

Hiidenkiven päätoimittajan lehtimiesmoraalista

HIIDENKIVI-LEHDEN SUHTAUTUMISESTA RUNOHARRASTUKSEEMME

Hiidenkiven etusivulta: ”Lehdessä on artikkeleita ja uutisia Suomen historiasta ja nykypäivästä sekä suomen kielestä ja kirjallisuudesta.”

SKS (Wikipedia): "Seuran tarkoituksena on harjoittaa ja edistää suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön – erityisesti kielen, kirjallisuuden ja kansanperinteen - tallentamista, tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä."

Itse olen pyrkinyt tekemään tunnetuksi Kalevalaa ja tutkimaan sen kieltä, jota voi käyttää sujuvasti tänäkin päivänä. Mutta tälläkään harrastusalalla "ei ole matkoa hyveä, ei aivan pahintakana: yks' on juoni juostaksesi - naisten neulojen neniä, tuosta toinen käyäksesi - miehen miekan tutkaimia, kolmas koikutellaksesi - uron tapparan teriä." (Väinämöisen matka Vipuselle)

Hiidenkivi-lehti (jonka julkaisija on mm. SKS) jatkaa tylyä tyyliänsä runokielen viljelyn suhteen, onpa toimituksen antipaattisesta asenteesta alkanut muodostua jo kalevalakielisen runoharrastuksemme eräänlainen tulppa, minkä seuramme jäsenetkin ovat panneet merkille. (Ks. toisaallakin tällä sivustolla Hiidenkiven suhtautumisesta.)

Lehdessä ei käsitellä lainkaan kansalliseepoksemme metrisiä ilmaisukeinoja, ja suorastaan kiellettyjä näyttävät olevan viittauksetkin kalevalakielen nykyharrastukseen. Yleensäkin lehti voisi laskeutua norsunluutornistaan ja lähentyä tavallista kansaa. Lehti voisi järjestää kalevalamittaisen runon kirjoituskilpailuja ja siinä voisi olla kalevalakielinen runopalsta, johon halukkaat voisivat lähettää säkeitään. Lehden nykyinen taloustilannekin voisi kohentua tilaajamäärän kasvaessa.

Lehti on totaalisesti vaiennut minun ja Harri Perälän kehittämästä Trokeemankelista, joka jo yli kymmenen vuoden ajan on opettanut menestyksellä kalevalaiselle kansallemme vanhaa runokieltämme, myös kouluissa äidinkielen tunneilla.

Lehti on vaiennut kokonaan Karusen laajasta, uraauurtavasta kalevalakielen tutkimuksesta.

Lehti ei ole noteerannut millään tavalla lajissaan maailman ainoata kirjaani Kalevalamitan opas urbaanille runoniekalle (v.1999), jonka käsikirjoitusta tarjosin turhaan SKS:n kustannusjohtaja Päivi Vallisaarelle.

Lehti on vaiennut täysin tekemästäni maailman ensimmäistä kalevalakielisestä satukirjasta Hölmöläisten valtakunta (v. 2005).

Lehti on vaiennut tyystin Karusen jäsenen, hiljattain kuolleen inkeriläistaustaisen Risto Variksen tuotannosta. Variksen runot vetävät hyvinkin vertoja Larin Parasken runosäkeille sekä määrässä (40 000 säettä) että laadussa.

Lehti on ollut hiljaa Paavo Turakaisen ja Kyösti Kettusen ja monen muun karuselaisen runoniekan voitoista suurissa, jopa valtakunnallisissa runokisoissa. Kun Kyösti Kettunen julkaisi ensimmäisenä koko Kalevipoegin suomeksi v. 2005, lehdessä oli kirjasta aika vaikeatajuinen arvostelu, tyrmääväksi tarkoitettu? Mutta ei mitään mainintaa siitä, että vähän sen jälkeen Kettunen sai urotyöstään Kreutzwald-mitalin, jonka sitä ennen oli saanut Lennart Meri. (SKS työnsi heti "kostoksi" kirjakauppoihin uusintapainoksena Helmer Winterin tynkä-suomennoksen vuodelta 1957.)

Lehti on vaiennut totaalisesti ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta kansalliseepoksemme kalevalamittaisesta murreversiosta, kirjastani Kalevala eteläpohjalaisella murteella, joka on saanut hyvät arvostelut (mm. Tuomo Tuomi, Lassi Saressalo). Edes maninnan arvoinen ei lehdessä ole ollut Matti Lehmosen kirja Kalevala savon kielellä v. 1999 (ei kalevalamittainen), joka tekee tehokkaalla tavalla "oikeata" Kalevalaa tunnetuksi.

Onko päätoimittaja saanut tässä asiassa ohjeistuksen lehden julkaisijalta SKS:lta? Onko Karuse astunut julkeasti SKS:n tontille? Sille tontille, josta se itse ei ole pystynyt huolehtimaan. Tässähän tuntee itsensä suorastaan rikolliseksi.

LEHTI HYLKÄSI RUNOMITTA-ARTIKKELINI

Tämän luvun lopussa oleva, mielestäni täysin asiallinen kommenttini ei mahtunut lehteen, vaikka kyse olikin vain metriikasta. Keskutelua runomitasta ei sallita. Astuinko liian isoille varpaille? Päätoimittaja Pirkko Leino-Kaukiainen oli keksinyt aika oudot epäämisen (TEKO)syyt:

1) "Kirja on jo arvioitu lehdessämme (Hiidenkivi 2/2009), ja emme julkaise kahta arviota samasta kirjasta."
2) "Emme julkaise arvioita, jotka käsittelevät vain osaa kirjasta."
3) "Emme julkaise tekstejä, jotka on julkaistu jo muualla (tämä teksti mm. Ilkassa)."
4) Jo aiemmin olen saanut Leino-Kaukiaiselta ilmoituksen, että "Hiidenkivessä ei arvostella kaunokirjallisia teoksia".

Edellisen johdosta:
1) Hiidenkiven journalistisen etiikan mukaan 600-sivuisen kirjan arvosteluksi riittää siis yksi kerta, yksi totuus, se mikä sopii Hiidenkiven rikkumattomaan idylliin, vailla mitään riitasointuja.
******
2) Omituista, ettei kirjan yhtä osaa, aihekokonaisuutta, saa arvostella lainkaan. Mihin sellainen sääntö perustuu? Itse Leino-Kaukiainen kuitenkin rikkoi omaa sääntöään, kun Hiidenkivessä (5/2006) oli arvostelu Kalevala nykysuomeksi -kirjani esipuheesta, siis vain muutamasta sivusta, pienestä OSASTA. Itse kirjani sisällöstä, noin 18 000 runosäkeestä ei mainittu mitään. (Kyseinen tynkäarvostelu löytyy tältä blogisivustolta.)

3) Arvostelua ei ole julkaistu Ilkassa eikä muussakaan lehdessä.

4) Hiidenkiven nrossa 5/2006 oli siis arvostelu (vastoin päätoimittajan omaa ilmoitusta) "kaunokirjallisesta" teoksestani Kalevala nykysuomeksi (siis esipuheesta). Tyrmäävä tynkäarvostelu oli tehty yhteistyössä Karusen pitkäaikaisen häirikön, turhautuneen kadehtijan, nimimerkki Niilo Naakan kanssa. Allekirjoittajaksi oli saatu Naakan tuttu, nuori opiskelijatyttö Riikka Kiuru. Oletankin, että päätoimittaja onkin silloin ja sen jälkeenkin ollut niin lumoutunut Niilo Naakasta, että hän tässä hurmiossa on hylännyt minun asialliset kirjoitukseni. Päätoimittajalta tällainen puolueellisuus on mielestäni suuri virhe.
*****
Olisin vain halunnut herättää keskustelun runokielen nykykäytöstä, sillä mitään siihen viittaavaa en ole lehdessä aiemmin nähnyt. Ja olisihan minulle vastineenkin voinut joku tehdä, ja mahdollisesti mitätöidä väitteeni. Sana ei ole lehdessä suinkaan vapaa, vaan kaikki toisinajattelu kitketään kuten neukuissa aikanaan.

Monta vuotta SKS:n jäsenenä olleena tunnen itseni väärin kohdelluksi. Minusta päätoimittajan tehtävä on puolueettomana "tuomarina" pikemminkin yllyttää keskusteluun kuin tukahduttaa sitä. Vaikuttaisiko tällaiseen ankaraan torjuntaan sekin, että päätoimittaja, valtiotieteilijä Pirkko Leino-Kaukiaisella ei ole kielitieteen eikä kirjallisuuden alan koulutusta.

Torjunta metriikan tutkimustani, runosäkeitäni ja henkilöänikin kohtaan on niin totaalsiat, että Leino-Kaukiainen hylkäsi viime vuonna jopa folkloristiikan dosentti Lassi Saressalon laatiman arvostelun suuren suosion saaneesta kirjastani Kalevala eteläpohjalaisella murteella. Toimitus ei olisi halunnut millään ottaa vastaan edes kirjani näytekappaletta kustantajani sitä tarjotessa. Kyseessä on nimenomaan teos, joka pyrkii tekemään tunnetuksi kieltä, kirjallisuutta ja kansanperinnettä.

Tässä on jo tyrannian oireita, sillä Saressalo sattuu olemaan Hiidenkiven toisen julkaisijan eli SKS:n hallituksen jäsen, eikä sillä hyvä, vaan myös lehden toisen julkaisijan, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja. Arvostelu olikin liian hyvä, siksi se oli hylättävä. Katso arvostelu http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1365

Mistä tämmöinen kammo kumpuaa; enhän edes tunne päätoimittajaa?

En kuitenkaan usko, että Hiidenkiven nykyinen päätoimittaja pystyy leimaamaan koko SKS:aa kansanrunouden viholliseksi, vaikka kuinka yrittäisi. Hänen toimintansa on pakko muuttua, sillä tällainen diivaileva ja pilkallinen asenne kalevalaiseen kielikulttuuriin myrkyttää ilmapiirin. Meitä runoniekkoja on sentään aika paljon. Edellisen päätoimittaja Koskelan aikana sain minäkin lehdessä mielipiteeni esille.

Näitä mielipiteitäni en suinkaan säilytä pöytälaatikossa, ja keskustelulle on onneksi foorumeita, sekä paperisia että digitaalisia. En ole siis asiani kanssa onneksi yhden lehden varassa.

***************************************************

KELVOTON, HYLÄTTY ARTIKKELI (julkaistaan myöhemmin muussa lehdessä):

Kalevalan kulttuurihistoria, toimittaneet Ulla Piela, Seppo Knuuttila, Pekka Laaksonen. SKS. Porvoo 2008.

Viime vuonna ilmestyneessä Kalevalan kulttuurihistoriassa kalevalamitta saa palstatilaa (sivulla 304) runsaan YHDEN sivun verran kirjan lähes 600 sivusta! Runomitan hämmästyttävän niukka esittely on kuin suoraan kopioitu jostain vanhasta tietosanakirjasta tai runousopista, osittain vanhentuneine termeineen (esim. murrelmasäe = nykyisin murtosäe, normaalitrokee = nyk. tasasäe), vailla aihealueen sisäistämistä. Jos sen varassa muodostaisimme käsityksen kalevalaisesta runokielestä, niin heikoilla olisimme.

Kerron määritelmä on harhaanjohtava. Artikkelissa sanotaan, että ”Ensimmäisen säkeen kaikille käsitteille, lukuun ottamatta verbejä ja partikkeleita, on toisessa säkeessä esitettävä samaa merkitsevä tai samantapainen tai sitten vastakohtainen vastine”.

Tässä on kerron perussääntö sotkettu. Asia on päinvastoin:Kertosäkeessä ei suinkaan tarvitse tuoda esille ensimmäisen säkeen (pääsäkeen, emosäkeen) kaikkia käsitteitä, vaan usein vain ensimmäisen säkeen jokin osa. Kertosäkeestä puuttuu siis usein monia pääsäkeen elementtejä, esim. substantiiveja (jotka usein ovat pääsäkeessä subjektina tai objektina):

luopi luotoja merehen,
kasvatti salakaria (ei siis tarvitse esittää vastinetta adverbiaalille merehen)

nousi karhu kankahalta,
petäjäisestä pesästä (ei siis tarvitse esittää vastinetta subjektille karhu)

Emo tuossa arvelevi,
itse itkien sanovi (ei siis tarvitse esittää vastineitta subjektille emo eikä adverbiaalille tuossa)

Virttä toista tuulet toivat,
meren aaltoset ajoivat (ei siis tarvitse esittää vastinetta objektille virttä eikä subjektille tuulet)

Viikon on virteni vilussa,
kauan kaihossa sijaisnut (ei siis tarvitse esittää vastinetta subjektille virteni)

Mutta toisaalta: Kertosäkeen jokaisella sanalla pitää olla vastineensa pääsäkeessä (tätä sääntöä kai on kirjassa tavoiteltu?)

Säkeensisäistä kertoa sivulla ei tuoda esille lainkaan, ei myöskään säerakenteiden kertoa. Moni muu runokielen tyylikeino jää kokonaan kuvailematta. Pentti Leinoltako lienee peräisin jo vanhentunut, outo tapa merkitä nousutavua plussalla (+) ja laskutavua miinuksella (-)?

Murtosäettä kuvattaessa artikkelissa mainitaan, että "yksi- ja kolmitavuiset sanat muuttavat säettä niin, että sanan pääpainollinen tavu ja mitan korko eivät satu päällekkäin". Tämä on vajavaisesti määritelty, joten pari täydennystä:

1. Varsin usein murtosäkeissä on myös 5-tavuisia sanoja: särkiä sapikkahia - lauloaksemme hyviä - aiaksiksi asettelevi. Onpa Kalevalan eräässä murtosäkeessä 7-tavuinenkin sana: pään pärisemättömäksi

2. Yksi- ja kolmitavuiset sanat eivät VÄLTTÄMÄTTÄ muuta säettä murtosäkeeksi, vaan aika usein se säilyy tasasäkeenä:

Olipa impi ilman tyttö - Lähe nyt kanssa laulamahan - Ei ole tammi kasvanunna - Minua on vyötty miehen vyöllä - Et ollut suuri etkä pieni - Melatar on mielivaimo - Koirat ei ne koissa maanne - Kovin äijä kun on kolme - Itse en nyt tieäkänä - Kamala on kaksi naista

Alkusointukin esitellään vajavaisesti eikä muusta äänneharmoniasta mainita mitään.

Huomiotta vaille jää myös, että Lönnrotin Kalevalassa, jonka pohjalta mitan nykyinen normisto on luotu (vrt. mm. Matti Kuusi), ei mikään säe pääty pitkään vokaaliin.

Yhdeksäntavuisen säkeen mahdollisuuksia runokielen tyylikeinona (jota meillä Karusessa on paljonkin pohdittu) ei tuotu esiin lainkaan.

Kun on kyse historiateoksesta, olisi ollut paikallaan katsaus kalevalakielen parituhatvuotiseen kehityshistoriaan. Siitäkin on olemassa tutkimusaineistoa.

Vähän vertailua:
En tiennytkään, että laittomana lakkautettu Lotta Svärd -järjestö on Kalevalan kulttuurihistoriassa niin keskeinen, että se saa palstatilaa lähes kaksitoista sivua, kalevalamitta siis vähän toista sivua. Eikö ikivanha kalevalakieli kuulukaan kalevalaiseen kulttuuriin?

Miksi kirjaan ei tilattu Kalevalaisen Runokielen Seurasta laajempaa ja asiantuntevampaaa runomitta-artikkelia? Karusen parissa jo kymmenen vuoden ajan suoritettu, Kalevalaan perustuva runomitan tutkimus, samoin kuin laaja runotuotantomme on ohitettu tyystin. Sivun marginaalissa mainitaan kyllä (tarkoituksella?) jokin, ainakin minulle tuntematon: Karjalaisen Runokielen Seura.

Kirjan alussa mainitaan, että teos on SKS:n nimeämien "asiantuntijoiden tarkastama". Olisi mielenkiintoista tietää, kuka kyseisen luvun on tarkastanut.

Artikkelissa sanotaan epämääräisen arvoituksellisesti, että "mitasta voi kehitellä myös yksilöllisiä muunnoksia, sitä voi uudistaa ja joskus rikkoakin". Jos SKS ja Kalevalaseura todella ovat lähteneet tälle vesityslinjalle, tämä näkemys on tuotava kyllin selvästi esille koko kalevalaiselle kansallemme. Silloinhan on yhdentekevää, millaisia ohjeita mitasta annetaan. Silloin tulee ymmärrettäväksi kyseisten tahojen nuiva suhtautuminen mielestämme arvokkaaseen kulttuuriharrastukseemme. Ja silloin näillä minun kommenteillanikaan ei ole mitään arvoa. Kiitoksia nyt kumminkin tästä yhdestä sivusta lähes 600-sivuisessa kirjassanne!

Arvostan kuitenkin korkealle kirjan toimittajia, laaja-alaisia kulttuuritoimijoita Pekka Laaksosta, Seppo Knuuttilaa ja Ulla Pielaa, joista viimeksi mainittu vastaa kyseisestä Kalevalamitta-artikkelista. Metriikan alueella Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Piela ei mielestäni ole omimmalla alueellaan, mutta se ei missään nimessä vähennä hänen ansioitaan muussa kulttuurityössä.

Pysy poissa, pyllypoika!

Seuraava lyyrinen, herkkä runo sopinee hyvin, ainakin runomitaltaan, opetusrunoksi. Siinä on kohdallaan runojalkojen rytmiset suhteet, alkusointu ja muu änneharmonia, jopa kalevalainen kerto.

Pysy poissa, pyllypoika,
parisuhdesuutelija,
kaukana minun kotoa,
mun televisiostani!

Kamala mun on katella
sitä hinttien himoa,
sitä ihme irstailua.

Miksi kaapista tulitte?
Kaappi on parahin paikka
peräpuolen pussaajalle,
peräsuolen survojalle,
peräputken penkojalle.

Pysykää poteroissanne,
kuksikaa komeroissanne!
En kaipaa erityisemmin
paskaista panemistanne,
sontaista sohimistanne.

Jos on rietas mun runoni,
rivompaa on ruudullamme,
jonka nuoretkin näkevät,
lapset vielä kasvavaiset.

Tarjotaanko seuraavaksi
eläimeensekaantumista?
Mitä mieltä on Mikael,
suuri johtaja YLESSÄ?

Samasta aiheesta:

Homoilu on "taiteessa" niin myyvää, ettei sitä haluta kieltää televisiossakaan. Turha on minunkin ehdottaa julkisen miesperäisen rakkauden suitsimista minkään lehden yleisönosastossa, ei edes kirkon lehdessä. Alla oleva hillitympi versio aiheesta sentään ilmestyi ruutuun eräällä keskutelupalstalla, nimittäin:

Tarjolla on telkkarissa
pyllypoikarakkautta,
miesperäistä penkomista.

Mitä mieltä on Mikael,
YLEN päällikkö paätevä,
onko tarjolla piankin
eläimeensekaantumista?

Seuraaville Kalevalan mahdollisille tulkitsijoille annankin rahanarvoisen vinkin: tehkää Väinämöisestä HOMO! Ottakaa esimerkkiä Katariina Lillqvistin Homo-Mannerheimista.

Kirjan menekki olisi taattu. Ja eikö sillä Väinämöisella ollutkin vähän niitä elkeitä! Aina vain pelehti miesten kanssa; Ainoakin tavoitteli aika veltosti, lähti pakoon Pohjan akkaa ja Pohjolan tyttäriä, ja kosikin heitä vain muodon vuoksi, koska Ilmarinenkin kosi.

********************************************
Miesperäistä penkomista voi nähdä esim. kolmiosaisessa sarjassa Luvaton leikki 27.3.,4.4. ja 11.4. parhaaseen katseluaikaan eli klo 22 - 23. Näin se menee:
Vedetään valkoista huumetta kumpaankin sieraimeen oikein hartaasti, moneen kertaan, sitten lähdetään homobaariin ja isketään sieltä homo. Sitten mennään jommankumman kotiin. Jos ei kummankaan kotiin pääse, paneskellaan puistossa. Sitä ennen kuitenkin levitetään liukuvoidetta taskusta löytyvästä putkilosta. Välillä tietenkin keskustellaan, mutta kupletin pääjuoni on tuollainen. Siis ikään kuin opetuselokuva, nuorten parhaaseen katseluaikaan klo 22 - 23.

Homous on myös tuottavaa bisnestä kautta läntisen maailman, ravintoloilllekin. Tampereellakin on pyllypoikien julkinen yökerho, jossa on ns. "pimeä huone", panohuone (Aamulehti 11.4.09). Heteroseksin harrastaminen siellä on kielletty.

Mainittakoon, että en ole uskovainen enkä homoutta, kunhan se tapahtuu "kaapissa".

"Uuudistiko" Eino Leino kalevalamitan?

Useista kirjallisuusoppaista on lähes sata vuotta saatu lukea, että Eino Leino Helkavirsissään (1903 ja 1916) ”uudisti” runomitan. Tällaista esittävät yleensä ne, jotka eivät tunne kalevalakielen metrumia. Onpa väitetty sellaistakin, että Lauri Viita, Matti Rossi ja moni muukin ovat uudistaneet kyseistä mittaa. Itse en pitäisi Leinoakaan varsinaisena uudistajana, sillä ei vuosituhantista kielikoodia niin vain muuteta, korkeintaan siihen voi jokainen lisätä jotain omaa persoonallista esanssiaan.

Ainakaan positiivisena uudistuksena en voi pitää Leinon muutamaa ”säekatkosta” eli pisteen panemista säkeen sisälle.

Myönteisenä metrisenä lisänä runomittaan voisi mainita eräät hänen käyttämänsä kelvolliset säetyypit, joita Kalevalasta ei tapaa. Toisaalta Kalevalassa on sellaisia tyyppejä, joita taas Leino ei käytä. Mainittakoon tässä heti perään, että monia uusia hyväksyttäviä tyyppejä ovat ”keksineet” myös karuselaiset.

Leinon 8-tavuisia omia tyyppejä:

12212 näin kasvot nälän ja kylmän
13112 mies körötti niin kuin köngäs
21212 siinä on tuki ja turva
3212 Mittyinen tämä on neito

Leinon 9-tavuisia:

12213 kuin oli olla Kuun povella
13212 Vaan mikäpä sinun on synty
22113 Mitä sanon ma mies poloinen
1332 en sitoa sinistä tulta
413 Otermalla veli Katerma
63 onnettomuudetkin ohitse

Toisaalta Leino käytti liikaa 9-tavuista säettä, ikään kuin se olisi yleinenkin runomitan tyylikeino. Monet hänen tällaiset säkeensä olivat lisäksi arveluttavan raskasalkuisia:

333 kolkutti portille pyhälle
333 Kuulinko luostarin aholta
333 karhuko kaunihin lähetti
333 karkasi kahdelle jalalle

Vaikka Leino käyttikin pääosin lähes nykyisen kaltaista suomea pitkine vokaaleineen, hän turvautui tiuhaan myös Kalevalan malliseen sanojen ja niiden kirjoitusasujen, esim. väli h:n käyttöön, jopa savolaisuuksiin: karjahan, vieremähän, tietämähän, etsimähän, taivahan, hettehellä, kulkenunna, langennunna, viejeä, lautsat, korjannevi, sammuvi, tekevi, kuuntelevi, naljaeli, heittihe.

Mitan uudistamisena en voi pitää myöskään sitä, että Leino unohti lähes täysin Kalevalan erään parhaimmista tyylikeinoista: kerron.

Leinon kalevalamittainen tuotanto jäi melko lyhyeksi: Helkavirret yhteensä n. 2800 säettä (Vrt. Risto Varis: noin 40 0000 säettä). Kalevalamittaisiksi en laske Leinon muuta tuotantoa, esim. ennen Helkavirsiä ilmestyneitä runonäytelmiään, joissa hän jo toki tavoitteli kalevalaista poljentoa.

Leino on vieläkin nerokkaimpia kirjoitetun kalevalamitan käyttäjä, mutta mitan uudistajan ei häntä voitane pitää.

Kivääriä kiivahampi - tehokkaampi tykkiäkin!

Kalevalamittaisella yhteiskuntarunolla on vankka perinne: jo 1800-luvun ns. rahvaan runoniekat eli talonpoikaisrunoilijat ottivat terävästi kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin, tosin enemmän tai vähemmän
ontuvalla runomitallaan. He myös tekivät usein pilkka- tai ylistysrunoja merkkihenkilöistä, kuten kirkonmiehistä ja ninismiehistä. Rautalammilla Savossa vaikutti 1800-luvun alkuopuolella kolmekin
kilpailevaa runoniekkaa: Paavo Korhonen, Pentti Lyytinen ja Juhana Ihalainen. Heistä Korhonen, “Vihta-Paavoksi” kutsuttu, lienee kuuluisin rahvaanrunoilija; ja itse Elias Lönnrot julkaisikin häneltä viisikymmentä runoa. (Korhosen elämää viinapiruineen kuvaa Jouni Tossavainen kirjassaan Vihtapaavo. Like –99.)

Miesten luokse mentiin maksua vastaan teettämään pilkkarunoja virkamiehistä, jotka olivat tehneet vääryyttä kansaa kohtaan. Usein maksuksi kelpasi nestemäinen jumalanvilja. Runopyyntöjä tuli vieraistakin pitäjistä, esim. Maaningalta. Matti Lehmonen, Kalevalan savontaja, jatkaa nykyisin ansiokkaasti rautalammilaista kalevalaista runoperinnettä.

Oman blogisivuni lisäksi myös Kalevalaisen Runokielen Seuran (http://www.karuse.info/) sivuille on kerääntynyt runsaan kymmenen vuoden aikana paljon ns. osallistuvia runoja. Tietäisivätpä mainosmiehet, poliitikot ja papitkin, mikä mahtava ase on kalevalainen säe! Se on ”kivääriä kiivahampi – tehokkaampi tykkiäkin!

Suomen suurin runoniekka, Elias Lönnrot?

Tutkija Eino Kiuru toteaa Hiidenkivessä (1/2009), ettei Kalevala olekaan puhtaasti kansan suusta kerättyjen muinaisten runojen kokoelma eli kansaneepos. Kiuru arvelee, että se on suurelta osin Lönnrotin runoilema kirja, jopa juonikin on hänen omansa. Lönnrot olisi Kiurun mukaan käyttänyt Kalevalassaan vain viitisen prosenttia kansanrunojen säkeitä. Tämän torjuu ehdottomasti Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Ulla Piela (Hiidenkivi 2!2009). Hän vetoaa tutkija Väinö Kaukosen selvityksiin, joiden mukaan Lönnrot sepitti Kalevalaansa vain harvoja säkeitä.

Mene ja tiedä. Mutta kun vertaa SKVR:n sivuilla olevilta maineikkaimmilta runolaulajilta kuten Juhana Kainulaiselta, Ontrei Maliselta, Vaassila Kieleväiseltä, Martiska Karjalaiselta, Arhippa Perttuselta muistiin merkittyjä runosäkeitä (löytyvät myös internetistä) Kalevalan säkeisiin, tuntuu että Lönnrot on sormeillut lähes jokaista alkuperäistä säettä, jos ei muuten niin ainakin muoto-opillisesti ja runomitallisesti. Esim. Malisen, ehkä tärkeimmän laulajan, runomitta on kovin alkeellista, Perttusen taas vähän parempaa.

Itse uskonkin, että Lönnrot laati Kalevalansa täysin mielensä (mielikuvituksensa) mukaan valtavan aineiston pohjalta. Omien sanojensa mukaa hän olisi voinut niiden pohjalta laatia ”seitsemän kappaletta Kalevaloja, kaikki erilaisia”. Vaatimattomana hän ei kuitenkaan pannut nimeään alle mihinkään Kalevalaansa.

Itse pidän Lönnrotia parhaana runoniekkana. Hän ensimmäisenä oivalsi kiteyttää kielikoodin idean, ja pystyi muovaamaan saamastaan aineistosta millaisen säkeen halusi. Varsin usein hän sieppasi säkeen omasta päästään.